Heippa!
Ensimmäinen blogitekstini koskaan, ensimmäinen päiväkirjamainen viritelmäni sitten teinivuosien. Olen jo pitkään miettinyt että haluan aloittaa bloggaamisen, mutta aihealue on ollut hakusessa: rakastan muotia, etenkin laukkuja ja tuhlaamista, mutta niin moni muukin --> tylsää.
Rakastan liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja, niin moni muukin ---> tylsää.
No, nyt se aihe sitten tipahti kuin taivaalta: Viisi vuotta samassa firmassa ja ma 27.7 jäin työttömäksi tuotannollisista syistä. Viisi vuotta elämäni on ollut päivästä toiseen samanlaista (matkoja ja lomia lukuun ottamatta) ja turvallista, mutta myös aika tylsää ja nyt yhtä äkkiä mulla ei ole töitä, eikä tietoa palkasta. Olen aina ollut aika huoleton ja turvautunut mieheeni, nyt on aika ottaa myös itse vastuuta asioista ja asioiden selvittelyistä.
Tähän väliin vähän taustoja itsestäni, missään nimessä en ala (ainenkaan vielä) ruikuttamaan että asiani olisi huonolla mallilla, minulla on ihana mies, jolla onneksi on hyvä työpaikka ja hyvin nousu suuntainen urakehitys, meillä on ihana oma koti Tampereen keskustassa, meillä ei ole lapsia, kummatkin on terveitä ja asiat on hyvin. Joten en ehkä ole ihan työttömän prototyyppi ( siis millaisena itse olen aina työttömän ajatellut), vielä ainenkaan ja tarkoitukseni on tästä nopeasti päästä eteenpäin.
Potkuthan oli asia, jota oikeastaan toivoin, entinen työni ei missään nimessä ollut sitä, mihin haluaisin eläköityä, entinen työni ei ollut hyvä palkkaista, eikä arvostettua. Mutta se oli työtä kuitenkin ja viisi vuotta on jättänyt oman jälkensä, nyt on aika tyhjä olo.
Tuntuu rikolliselta viettää aikaa kotona, vaikka tätä ei nyt ole kovin pitkään jatkunutkaan. Kaikki tuntuu todella oudolta.
Olen tällä vkolla selvitellyt asioita potkuihin liittyen , olen ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi, laittanut cv:n kuntoon, juossut heti kun herään, pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa (mitä ennen harvoin tein), mutta silti tuntuu aika lusmulta. Tarkoituksenani on olla joka päivä aktiivinen, nousta aikaisin, liikkua, tehdä kotitöitä, ei vain möllöttää ja odottaa että jotain tapahtuisi. Silti tuntuu välillä aika vetelältä.
Koko tilanteesta vaan on niin kaksijakoiset fiilikset, huojentunut ja iloinen tästä mahdollisuudesta päästä elämässä eteen päin. En ole koskaan haaveillut mistään ammatista, enkä koskaan ole tiennyt mitä haluaisin tehdä työkseni, mutta nyt olen keksinyt sen: Aikomuksenani on opiskella toivottavasti oppisopimuksella palkanlaskijaksi. Eli hyvä juttu on että tiedän mitä haluan ja on tavotteita.
Mutta sitten taas se kolikon toinen puoli, olen työtön ja tuntuu että on väärin nauttia tästä vapauden ja uuden alun tunteesta. Tuntuu väärältä olla kotona, kun mieheni lähtee töihin ja tekee pitkää päivää. Tuntuu väärältä että pidin kaikkea elämässäni itsestään selvänä ja tuntuu väärältä että olen ollut niin kova tuhlaamaan.
Suhteeni rahaan on myös muuttunut ihan täysin, vielä viime viikolla ostin koiralleni (jota minulla ei vielä ole) todella kalliin kantokassin ja nyt se tietenkin tuntuu vaan typerältä. Ja tuo kantokassi on vain pienen pieni pisara meressä tuhlailujeni suhteen. En tiedä, vaikka tässä ei todellakaan keppikerjäläisiä olla, niin mietin paljon rahaa ja missä voisi säästää. Toisaalta sekin on kyllä aika mukavaa, en osaa selittää miksi, mutta ihanaa että pakonomainen ostamisen tarve on hävinnyt.
Blogini tuleekin käsittelemään varmaan aika paljon oivalluksista säästämisen suhteen.
Blogini käsittelee varmasti työnhakua ja uusista itseni kehittämis
mahdollisuuksista. Blogini tulee käsittelemään liikuntaa ja ruokaa ja ihan sitä tavallista elämääni.
Jätän nyt tämän kirjoituksen tähän ja alan tutkimaan kansalaisopiston kurssitarjontaa, keksin juuri että voisin prepata englanninkieltäni ja atk-taitojani.
Palataan pian asiaan =)
Ensimmäinen blogitekstini koskaan, ensimmäinen päiväkirjamainen viritelmäni sitten teinivuosien. Olen jo pitkään miettinyt että haluan aloittaa bloggaamisen, mutta aihealue on ollut hakusessa: rakastan muotia, etenkin laukkuja ja tuhlaamista, mutta niin moni muukin --> tylsää.
Rakastan liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja, niin moni muukin ---> tylsää.
No, nyt se aihe sitten tipahti kuin taivaalta: Viisi vuotta samassa firmassa ja ma 27.7 jäin työttömäksi tuotannollisista syistä. Viisi vuotta elämäni on ollut päivästä toiseen samanlaista (matkoja ja lomia lukuun ottamatta) ja turvallista, mutta myös aika tylsää ja nyt yhtä äkkiä mulla ei ole töitä, eikä tietoa palkasta. Olen aina ollut aika huoleton ja turvautunut mieheeni, nyt on aika ottaa myös itse vastuuta asioista ja asioiden selvittelyistä.
Tähän väliin vähän taustoja itsestäni, missään nimessä en ala (ainenkaan vielä) ruikuttamaan että asiani olisi huonolla mallilla, minulla on ihana mies, jolla onneksi on hyvä työpaikka ja hyvin nousu suuntainen urakehitys, meillä on ihana oma koti Tampereen keskustassa, meillä ei ole lapsia, kummatkin on terveitä ja asiat on hyvin. Joten en ehkä ole ihan työttömän prototyyppi ( siis millaisena itse olen aina työttömän ajatellut), vielä ainenkaan ja tarkoitukseni on tästä nopeasti päästä eteenpäin.
Potkuthan oli asia, jota oikeastaan toivoin, entinen työni ei missään nimessä ollut sitä, mihin haluaisin eläköityä, entinen työni ei ollut hyvä palkkaista, eikä arvostettua. Mutta se oli työtä kuitenkin ja viisi vuotta on jättänyt oman jälkensä, nyt on aika tyhjä olo.
Tuntuu rikolliselta viettää aikaa kotona, vaikka tätä ei nyt ole kovin pitkään jatkunutkaan. Kaikki tuntuu todella oudolta.
Olen tällä vkolla selvitellyt asioita potkuihin liittyen , olen ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi, laittanut cv:n kuntoon, juossut heti kun herään, pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa (mitä ennen harvoin tein), mutta silti tuntuu aika lusmulta. Tarkoituksenani on olla joka päivä aktiivinen, nousta aikaisin, liikkua, tehdä kotitöitä, ei vain möllöttää ja odottaa että jotain tapahtuisi. Silti tuntuu välillä aika vetelältä.
Koko tilanteesta vaan on niin kaksijakoiset fiilikset, huojentunut ja iloinen tästä mahdollisuudesta päästä elämässä eteen päin. En ole koskaan haaveillut mistään ammatista, enkä koskaan ole tiennyt mitä haluaisin tehdä työkseni, mutta nyt olen keksinyt sen: Aikomuksenani on opiskella toivottavasti oppisopimuksella palkanlaskijaksi. Eli hyvä juttu on että tiedän mitä haluan ja on tavotteita.
Mutta sitten taas se kolikon toinen puoli, olen työtön ja tuntuu että on väärin nauttia tästä vapauden ja uuden alun tunteesta. Tuntuu väärältä olla kotona, kun mieheni lähtee töihin ja tekee pitkää päivää. Tuntuu väärältä että pidin kaikkea elämässäni itsestään selvänä ja tuntuu väärältä että olen ollut niin kova tuhlaamaan.
Suhteeni rahaan on myös muuttunut ihan täysin, vielä viime viikolla ostin koiralleni (jota minulla ei vielä ole) todella kalliin kantokassin ja nyt se tietenkin tuntuu vaan typerältä. Ja tuo kantokassi on vain pienen pieni pisara meressä tuhlailujeni suhteen. En tiedä, vaikka tässä ei todellakaan keppikerjäläisiä olla, niin mietin paljon rahaa ja missä voisi säästää. Toisaalta sekin on kyllä aika mukavaa, en osaa selittää miksi, mutta ihanaa että pakonomainen ostamisen tarve on hävinnyt.
Blogini tuleekin käsittelemään varmaan aika paljon oivalluksista säästämisen suhteen.
Blogini käsittelee varmasti työnhakua ja uusista itseni kehittämis
mahdollisuuksista. Blogini tulee käsittelemään liikuntaa ja ruokaa ja ihan sitä tavallista elämääni.
Jätän nyt tämän kirjoituksen tähän ja alan tutkimaan kansalaisopiston kurssitarjontaa, keksin juuri että voisin prepata englanninkieltäni ja atk-taitojani.
Palataan pian asiaan =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti