Ei oikein mitään asiaa :/

Taas on hetki vierähtänyt viime kirjoittelusta, on vaan nykyisin työn ja tuskan takana saada persuus penkkiin ja keskittyä kirjoittamiseen.

Mulla on ollut tässä tavallaan pienehköä pennin venyttämistä menneillään, sijoitin tosiaan sen mun lopputilin uuteen laukkuun ja järkeväähän olisi tietty ollut laittaa säästöön se raha, kun mulla on nyt se eka päivärahahakemus menneillään ja ei mitään hajua että kuinka pitkät mahtaa olla ne käsittelyajat. Uskalsin nyt silti ottaa tuon riskin, koska joulukuu ja veronpalautukset on niin lähellä, että hyvin tässä pärjää jos ei hulluttelemaan ala.
Tosin ostin kyllä tuossa juuri uuden turkinkin ( en uutena, tietenkään..), että ei nyt ehkä ihan täydellistä pennin venyttämistä, mutta toisaalta myin kyllä myös turhaa tavaraa pois, joten eipä ole niin paha.

Turkista tuli mieleen, että mun täytyy muistaa hankkia se joku työttömienkortti, ei kyllä mitään hajua mistä moisen saa, mutta pitää käydä työkkäristä kysymässä. Sillähän pääsee halvemmalla esim uimaan ja sitten meinaan aloittaa joogan, niin sillä saa siihenkin jotain alennusta.
En pidä myöskään mahdottomana sitä, että kävisin kokeilemassa sitä työttömien ruokailua. Tiedän että rahat riittää kaupankin ruokaan, mutta olenhan kyllä oikeutettu siihen ruokailuunkin..
Voi kyllä olla etten sinne mun uutta turkkia tai laukkua välttämättä ota, siellä voi kuulemma tulla vähän huonoja katseita moisesta varustuksesta, mutta mitäpä mun kamppeet on keneltäkään muulta pois?

Oltiin vkonloppuna koko porukka Mikkelissä, äiskällä oli syntymäpäivä ja senpä kunniaksi sinne sitten mentiin. Eihän se nyt välttämättä kaikkein rentouttavin vkl ollut, siellä tosiaan edelleen ollaan todella huonossa kunnossa halvauksen jäljiltä ja aivan kammottavaa sellaista on katsella!

Nytpä me sitten loppuviikosta lähdetään viikoksi Vuokattiin, taas koko porukalla kissoinemme ja koirinemme. En oikein ole koskaan harrastanut kotimaan matkailua, ihan mielenkiintoista lähteä sinne, pääsee lilluttelemaan kylpylään ja toivottavasti ulkoilemaan hyvin.

Siinäpä ne asiat nyt olikin, ainiin, tänään tuli vastaan yksi ihan mielenkiintoinen työpaikkahakemus, laitoin sitten hakemuksen sinne, kun se on sopivasti määräaikainen ja koulupaikasta ei ole vielä tietoa. Pakko myöntää etten pahakseni laittaisi, vaikka sen paikan saisinkin.

Ainiin ja illalla menen katsomaan uusinta Bondia ennakkonäytöksessä. Bond ei ehkä ole mikään suosikkini, mutta pääseepä taas kotoa pois...

Ystävät

Mulla on yllättäen ollut ihan mielettömän kiva viikko, viime viikko nyt oli mitä oli..

Viikko alkoikin mitä parhaiten, näin pitkästä aikaa mun hyvää ystävääni, joka ei valitettavasti enää asu samassa kaupungissa kanssani. Syötiin hyvin ja kierreltiin kauppoja ja ennenkaikkea miten mukava olikaan päästä juttelemaan jonkun kanssa joka on tärkeä ja jota harvoin näkee. Piristi siis todella paljon tämä tapaaminen :)

Tiistainahan mulla oli se työhaastattelu, harmitti aika paljon mennä sinne, etenkin kun mulla samaan aikaan olisi ollut lapsenvahtikeikka, eli sen ajan olisi todellakin voinut viettää järkevämminkin..
Se oli sellainen ryhmähaastattelu ja mua suorastaan hävetti olla siellä, ne muut kun ihan oikeasti halusivat olla siellä ja olivat innokkaita. Pyrin siellä olemaan kohtelias ja antamaan itsestäni hyvän kuvan, mutta kerroin myös ihan suoraan, kuinka mulla ei ole enää mitään halua olla kaupanalalla ja että kaikki kiinnostukseni on suunnattu opiskelua varten. Vaikka kohtelias olinkin, niin nyt tietenkin jännityksellä odotan mitä sieltä mahdetaan työkkäriin ilmoittaa ja joudunko tässä taistelemaan vielä karenssipäätöksiä vastaan..
Missään nimessä en voi sanoa että tämä työttömän arki mitään kovin rentouttavaa on, se rahan tulo ei ole itsestään selvyys ja aina mulla on oikeasti sellainen paniikkimainen olo kun työkkäriltä jotain postia tulee, olen varma että jotain on mennyt pieleen --->karenssi, tai taas joku täydellisen joutava työtarjous odottaa vastaanottajaansa.
Eli sillain kyllä todella stressaava elämänvaihe.

Tildan kanssa olen päässyt tekemään jo oikeasti minuakin hengästyttäviä lenkkejä, mennään tuolla Kaupin pururadoilla nykyisin jo ihan juosten, Tilda vapaana ja mulla nilkkapainot jaloissa. Eilisenkin lenkin jälkeen piti ottaa sellaista energiajuomaa, niin menin poikki!

Mun yksi toinen ystävä keksi ihan mahdottoman hyvän idean: me mennään huomenna Hkiin I love me-messuille. Sehän sai mut piristymään ihan kunnolla, tuntuu ihan että olisi melkein ulkomaille lähdössä ;), etenkin kun mennään sinne junalla (en kulje julkisilla), niin sekin tekee siitä jännittävää. Kaikkein parasta on, että tänään tuli lopputili, mikä oli ihan huomattava, eli on rahaa mitä käyttää. Tosin siitä on aika iso summa jo sijoitettu yhteen laukkuun, joka oli kyllä ihan superlöytö!!
En muuten usko että tänne tulen koskaan laittamaan oikein mitään ihmeempiä kuvia mun ostoksista, tuntuu ettei ne kuulu oikein tämän blogin luonteeseen. Voi olla vähän kaksinaismoralistista, mutta tuntuu vaan kivemmalta että tämä paikka on mun ajatuksille ja esim insta taas on se mun materialistisen mälläilyn mekka.. Sitä paitsi ei työttömän blogissa ole sopivaa esitellä tuhansien eurojen laukkuja, näin se vain menee..
Kuvia mulla on muutenkin täällä aika vähän. Kirjoitan pääasiassa kännykällä (en tarkene kirjoittamaan alakerrassa koneella..) ja en näin vaan osaa liittää kuvia.

Ei mulla tänään tämän ihmeempiä ole, palaillaan myöhemmin :)

Ps. Olen ihan hulluna Paratiisi Hotelli-tv sarjaan! Se on oikeasti parasta mitä on, Hottikset on kanssa hyvä, mutta paratiisi hotsku vie voiton. Hankittiin tänään Ruutu.fi-palvelu kun ei malta odottaa ensiviikon jaksoja, mutta ei ne uudet jaksot siellä näykään, mitä vit...????!!!!

2015

Musta ei ole hetkeen kuulunut, oon ehkä tarkoituksella pitänyt "lomaa" vähän kaikesta, mieli on ollut aika matalalla viime päivinä. Edelleenkään en edes viittaa sanaan masennus, se olisi loukkaus kaikille masentuneille, mutta tosi allapäin olen ollut.

Mulla oli maanantaina ne pääsykokeet, en oikein osaa sanoa kuinka ne meni, niin ainenkin etten ainenkaan työvoimakoulutuksena pääse opiskelemaan nyt, omaehtoisena ehkä, mutta niitäkin tuloksia saa odotella. Tietty nyt kun jälkeenpäin ajatellen asiaa, niin mielestäni tein väärin vaikka missä, herään öisinkin ajatukseen mitä mahdollisesti tein väärin ja tunteeseen etten koskaan pääse opiskelemaan, tai elämässä eteenpäin.
Näiden ajatusten kanssa nyt vain pitää olla.

Maanantaina sain myös puhelun työhaastatteluun, se keikkatyöntekijäksi kassalle, mihin en ikielämässä tahdo, se asia stressaa aivan helvetisti myös. Haastattelu on tiistaina, kerronpa sitten kuinka meni.

Kun mieli on ollut aika paska, niin olen paljon miettinyt menneitä asioita, lähinnä tätä vuotta.
Vuosi 2015 on varmasti ollut elämäni inhottavin, kaikkea paskaa on mahtunut tähän vuoteen.

Vuosi alkoikin huonosti. Edellisenä uutenavuotena olimme mieheni kanssa Dubaissa 3vkoa. Näimme maailman ennätys ilotulitukset, shoppailimme puolen yön jälkeen Vuittonilla ja Burberryllä Dubai Mallilla. Rakastin sitä uuttavuotta.

Viime uusivuosi oli edellisen vastakohta ja se vietettiin kotona, edellinen koirani Viivi oli pelokas ja pelkäsi ilotulituksia, niinpä ei tullut edes mieleen lähteä mihinkään, mutta enpä olisi edes halunnut. Inhosin sitä päivää ja olin iloinen kun se oli ohi.

Tammikuussa lähdin äitini kanssa Marokkoon. Sehän se oli mukavaa, mutta siellä jouduin elämäni ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa pelkäämään itseni koskemattomuuden puolesta ja jouduin hyvin fyysisen hyökkäyksen uhriksi ja äitini joutui sitä näytöstä todistamaan. En koskaan unohda sitä pakokauhua ja avuttomuuden tunnetta.
Tilanteesta onneksi selvittiin mielettömällä säikähdyksellä ja muutamalla mustelmalla, mutta varmasti ikuinen pelko siitä jäi.
En enää tunne muuta kuin kotonani turvallisuuden tunnetta ja kun olen yksin kotona, saatan monesti käydä katsomassa että ovi on varmasti lukossa.
Pakko myöntää että Lapinniemeen majoitetut pakolaisetkaan eivät turvallisuuden tunnettani edistä (varmaan ovat hyviä ihmisiä, mutta en tälle mitään voi),  nykyisin en enää käy lenkillä kuin päivisin tai aamuisin, en uskalla kulkea enää iltaisin.

Eli vuosi alkoi aika huonosti.

Pian rakkaalle koiralleni Viiville alkoi tulla jos jonkinmoista terveysvaivaa ja huhtikuussa piti tehdä se kamala päätös Viivin lopettamisesta. Viivi oli uskomattoman rakas ystäväni, joka tuli minulle 7.viikkoisena. Nuoruuteni ei ollut kovin helppo ja väitän että ilman Viiviä en varmasti olisi nykyisin tässä asemassa kuin nyt olen. Se kuolema hajoitti kunnolla.

Töissäkin minulla oli juuri tämän vuoden puolella muutamia isompia selkkauksia pomon kanssa ja nekin tilanteet koin todella stressaavana.

Sittenhän sainkin ne potkut. Edelleen sanon että ne oli onnenpotkut, mutta onhan potkut aina potkut ja kyllä se vaan itseluottamusta syö. Etenkin kun potkujen syy ei ollut muu, kuin tämän johtajan täysin vääristynyt mielikuva minusta työntekijänä. Paljon olen ajatellut asiaa ja aina se vtuttaa yhtä paljon.

Heti pian tuli tuo sairauskohtaus perheenjäsenelle, joka muutti monen ihmisen elämän perheestäni ja valoa ei tunnelin päässä näy. Minä ja siskoni asutaan Tampereella, eli en edes väitä että joudumme samaa kärsimään kuin muu perhe Mikkelissä, mutta äitini kärsimys tekee todella pahaa ja tietenkin tämän sairastuneen. Ei näitä asioita vaan voi selittää.

Nyt on tämä kouluasia, se on paha paikka ellen nyt pääse aloitttamaan, mutta sekin täytyy sitten vain kestää ja toteuttaa suunnitelma B.

On tähän vuoteen mahtunut paljon hyvääkin, paras on tietenkin oma rakas ystäväni Tilda-koira, elämä tuntuisi todella kestämättömältä ilman Tildaa.

Elämänihän on tietenkin sellaista kun siitä teen, voi olla että en ole vain osannut suhtautua asioihin oikealla lailla, kun olen antanut mielen mennä niin matalaksi.
Kaikki ne jotka tuntevat mut, tietävät että mulla on aina kaikkia elämänmuutoksen kampanjoita, laihdutuskampanjoita ja vaikka mitä. Se kertonee siitä etten ole tyytyväinen elämääni tai kroppaani. Niinhän se on.
Puitteet mulla on hyvät, on hyvä mies, on kaunis koti, ihanat lemmikit, olen terve, en yli-pullea, jne..

Vertailen varmaan itseäni aivan liikaa muihin, instassa on ihmisten mahtavia matkakuvia, laukkukuvia, luksuskuvia ja mietin että itselläni ei ole mitään.
Ainahan kuitenkin on niitä joilla on asiat paremmin ja niitä joilla on asiat huonommin.
En tiedä miksi aloin nyt kesken kaiken tätä asiaa pohtimaan, ehkä nyt on aika taas yhdelle elämänmuutos-kampanjalle ja en enää vertaile niin itseäni ja elämääni muihin. Siinä olisi yksi todella iso mielen madalluksen aihe vähemmän.

Sitten tuo kroppa-asia, kun en itseeni ole tyytyväinen, niin täytyy sitten tehdä asian eteen töitä. Siinäkin on yksi mielen madalluksen aihe vähemmän.

Sitten tuo kulunut vuosi mitä olen niin pohtinut. Mun ei ollut tarkoitus kirjoittaa tästä ihan näin syvälle menevää tekstiä, mutta kun ne asiat nyt vaan pulppusi jostain sisältä. Ehkä nyt kun ne on mustaa valkoisella kirjoitettuna, niin ehkä voin lopettaa näiden asioiden vatvomisen. En varmasti enää koskaan ole yhtä sinisilmäinen turvallisuuden suhteen, kun olin vielä vaikka vajaa vuosi sitten, vakavasti sairasta ei saa terveeksi, en potkujen aiheuttamaa loukkausta muutetuksi, en kuollutta koiraa eloon, niin ehkä silti pystyn nyt olemaan keveämmin mielin, siltä ainenkin tällähetkellä tuntuu.

Pahoittelut ehkä vähän erikoisesta tekstistä tällä kertaa, tämä oli tälläinen mieltä painavien asioiden oksennus..

Ps. Teksti on puhelimella kirjoitettu, virheitä on varmasti vaikka millä mitalla.