Vuoden vika

Kohta se alkaa olla ohi, vuosi 2015. Mä tein joku aika sitten yhteenvedon tästä vuodesta, joka on ollut mun elämän pahin, ihan varmasti, eli en sen tarkempaa ala erittelemään näitä kauheuksia.
Mahtuu tähän vuoteen onneksi hyvääkin, kesän Espanjan reissu oli aivan mahtava, potkut töistä oli upea juttu, Tilda-koiran hankkiminen ja tietenkin tämä opiskelupaikan saaminen.
On ihanaa aloittaa uusivuosi, kun se nyt kerrankin on mulle kirjaimellisesti ihan kokonaan uuden alku. Olen aivan hurjan innoissani alkavista opinnoista ja ehkä ajanmyötä arvostan itseäni ihan erilailla, tulevan työni takia.

Vuosi 2016 tulee olemaan myös ostolakkovuosi, mitään en osta, ellei joku tosi tarpeellinen hajoa tai lopu (niinkuin nyt vaikka uudet juoksulenkkarit on pakko hankkia, mun pikkuvarpaat kurkistelee ulos kummastakin kengästä). Keskityn ihan satalasissa opiskeluun ja muutenkin itseni kehittämiseen ja hyvinvointiin. Olenkin tässä jo vähän alkanut preppaamaan matikkaa ja onhan se alku aika tuskien taival ollut, kun pitääkin yhtä äkkiä alkaa laskemaan päässä ja paperilla laskuja, voi luoja mitä hommaa. Mutta, voi mikä onnistumisen tunne tulee kun ei anna periksi ja tajuaakin mistä laskussa on kyse :)

Luulin että tieto kouluun pääsemisestä auttaa mua nauttimaan näistä viimeisistä vapaapäivistä, mutta ei se oikein olekaan ollut niin, tuntuu edelleen ihan samalta. Tosin olen kyllä jopa vielä väsyneempi nykyisin, esim. nyt aamulla kun mun ei tarvinnut viedä Tildaa ulos, niin köllöttelin sängyssä aina 10.30 asti, en tosin nukkunut, en vaan jaksanut nousta. Moinen makoilu on mulle ihan ennen kuulumatonta!!
Minä, mun sisko ja äiti lähdetään 10.1 viikoksi reissuun aurinkoon, jos se auttaisi pääsemään pahimmasta väsymyksestä. Joudun tosin sen matkan takia aloittamaan koulun paria päivää myöhässä ja aika paljon asioita on saanut sumplia ja järjestää, mutta eiköhän nuo asiat lähde sen koulunkin osalta hyvin rullaamaan, vaikka en siellä heti olekaan.

Joulu meni hyvin (tosin väsyneenä), lahjoja tuli paljon, ehkä vähän liikaakin, mutta onhan niitä aina kiva saada... Olen aika pitkään haaveillut sellaisista vanhanaikaisista shampanjalaseista ja nyt sain sitten niitäkin ja juoma taas maittaa ;)






Tälle illalle ei taida mulla olla mitään ihmeempiä suunnitelmia, en oikein tykkää lähteä mihinkään, on niin kylmä, liikaa humalaisia ja tietenkään en Tildaa halua jättää yksin pelkäämään raketteja, joten eiköhän sitä kotona vaihdeta tämä vuosi uuteen. Vuosi alkaa kuitenkin mukavissa merkeissä, ensin on Tildan match show, jossa se ainenkin viimeksi pärjäsi tosi hyvin ja sunnuntaina pääsen Tampere-talolle katsomaan balettia, Joutsenlammen. Mä rakastanrakastanrakastan balettia, siis oikeasti rakastan!!!!! Huippua! Eli näillä tiedoin mitä mulla nyt on, vuodesta 2016 pitäisi tulla yksi parhaimmista :)

Hyvää vuodenvaihdetta ja älkää räjäyttäkö itseänne :)

Tässä alla toissavuoden fiiliksiä uv:na, vähän on erimeininki nyt, mutta en valita, koska se tuo negatiivista energiaa ja sitten en varmasti pääse ikinä täältä kylmästä ja pimeästä pois...

 

Super Onnenpäivä

Musta ei ole kuulunut herran aikoihin mitään, elossa ollaan, ei vaan ole ollut mitään kirjoitettavaa. Tämä kuu on ollut mulle tosi vaikea, tuo kamala pimeys, sateet ja se ettei ole mitään tekemistä otti musta vallan kyllä ihan kunnolla. Tuntui että väsyttää ihan loputtomasti, mitään ei huvittanut tehdä, liikkumisen nyt onneksi löysin oikein kunnolla, mutta ei sekään mitään autuutta tuonut.
Tosi paljon olen ostellut kaikkea, se on aina ollut mun reaktio alakuloisuudelle, ostella kaikkea.
Ei mulla tosiaan ole ollut oikein muuta kirjoitettavaa kuin ne ostokset ja olen edelleen sitä mieltä ettei ne tänne kuulu, niinpä olen pitänyt kaikkein fiksuimpana olla vaan kirjoittamatta.

Tänään on ollut sellainen päivä, että uskoin ettei tällaista tule: Mut hyväksyttiin kouluun, jopa kaksin kappalein!!! Sain tänään tosiaan aamupäivällä sähköpostia yhdestä koulusta, jossa toivotettiin tervetulleeksi opiskelemaan ja pian sen jälkeen tuli postia ja siellä oli kirje siitä koulusta mihin ihan ykkösenä halusin ja siinäkin toivotettiin tervetulleeksi =)
Eli vihdoin tämä loppuu ja musta tulee taas osa "toimivaa koneistoa". Enpä ikipäivänä olisi osannut odottaa kuinka se, ettei ole mitään voi mieleen vaikuttaa ja saada tuntemaan oikeaa alemmuutta. Muistan aina kun töissä olin ja melkein päivittäin toivoin potkuja (tosin en kyllä pitänyt työstäni ollenkaan), että saisin vaan olla... No, ei se työttömyys ollut ollenkaan sitä mitä odotin, se lamaannutti kyllä ihan täysin.
Kyllä nykyisin ymmärrän ihan erilailla pitkäaikais-työttömiä (itse en ehtinyt onneksi siihen ryhmään edes kuulumaan) ja sitä että mitä pidempää on tekemättä, sen vaikemapaa on lähteä tekemään. Tekee tosi pahaa ajatella mitä itselle olisi voinut tapahtua jos tätä olisi jatkunut oikeastaan yhtään pidempää.
Se on ainenkin varmaa että talous ei sitä olisi kestänyt, se ostamisen himo on ihan sietämätön kun on allapäin.

En koskaan olisi voinut kuvitella että näin innoissani menisin kouluun, olen niin intoa täynnä ettei mitään järkeä. Kerrankin mulla on koulun suhteen myös ihan mieletön kunnianhimo, olisi ihan mahtavaa olla paras :) Siihen malliin meinaan ainenkin opiskella, että tämän jälkeen jatkaisin mahdollisesti myös ammattikorkeaan, sen pystynee käymään myös töiden ohella.

On niin, niin mahtavaa, että seuraavat kaksi vuotta saa keskittyä opiskeluun, vailla työelämään liittyviä huolia ja ihan hullua, että saan sellaisen säännöllisen elämänrytmin, tuntuu niin oudolta :)

Uskon että elämä tästä lähtee taas mukavalla lailla kulkemaan eteenpäin. Oli mulla eilenkin ihan mahtavan mukava ilta, näin pitkästä, tosi pitkästä aikaa muutamaa ihanaa ystävää ja kylläpä heidän kanssa oli mukava olla.

Tähän hätään en enempää jaksa alkaa sepustelemaan, kun ei tosiaan muuten sen kummempaa kerrottavaa ole. Eiköhän jatkossa tule aika paljon useammin päiviteltyä, kun on mieli virkeämpi, niin jaksaa sanailla paremmin ;)

Oikein ihanaa joulun odotusta kaikille, mullakin se tulee nyt olemaan sitä :)

Täällä taas :)

Huhhuh, onpas viime kirjoitelmasta aikaa, tai ei oikeastaan ihan kamalasti, mutta paljon on tullut puuhailtua kaikenlaista, niin se aikakin tuntuu aika pitkältä.

Eli, toissaviikko tuli tosiaan oltua Vuokatissa. Se olikin aika kiva reissu, ihanat maastot siellä on liikkua ja ihan jännä paikka se oli.
Liikuttua tulikin suhteellisen paljon, mutta vielä enemmän kyllä syötyä (ja juotua). Vaikka nyt olenkin oikeastaan lomalla koko ajan, niin on se tosi mukava päästä muualle ja tehdä asiat ihan erilailla kuin täällä kotona.
Siellä tuli täytettyä vuosiakin ja pääsinkin sen kunniaksi aivan ihanaan ja rentouttavaan hierontaan, nyt en saa taaskaan sen hoitolan nimeä päähäni, mutta se oli puitteiltaan todella hieno, en muista täällä Treella olleeni missään niin hienossa hoitolassa.

Muutenkin Sotkamosta löytyy yllättävän kivoja kauppoja ja ihmiset siellä on hyvin persoonallisia.
Välillä tulikin sellainen fiilis että olisi ulkomailla (ei säiden puitteissa tosin), esimerkiksi lenkillä melkeinpä aina jos joku tuli vastaan, oli se nuori tai vanha, niin aina tervehdittiin ja saatettiin muutama sananen vaihtaa. Ei täällä vaan sellaista ole.
Kamala kun täällä kotona vasta tajusin kuinka vähän tuli kuvia napsittua, ei mulla ole koko reissulta kuin pari kuvaa Tildasta ja siitä tilanteesta kun oltiin kiivetty Vuokatin vaaran huipulle. Tildakin on niin kova tyttö että se ihan omin tassuin sinne taivalsi. Se oli oikeasti aika raskas nousu, joten täysi kunnia puolivuotiaalle pikku chihulle.

Paikallisesta antiikkikirpparista löysin kauan haaveilemani jouluvalokuvaelman (en keksi sille parempaa nimeä), se on paljon hienompi mitä Stockalla myydään ja hintakin oli vaivaiset 25e!!! Ihan mieletön löytö!

Myös uudet kiilakorkonilkkurit sieltä löysin, taaskaan en kyseisen kenkäkaupan nimeä muista, mutta se se vasta erikoinen kauppa oli. Todella persoonalliset myyjät ja kauppa oli lattiasta kattoon kenkien peitossa.
Reissu oli kaiken kaikkiaan mainio ja yllättävän hyvin meni matkakin kissa ja koira kyydissä.

Kun tultiin kotiin niin postilaatikko olikin täynnä kirjeitä. Kaikkein tärkein oli koulusta, mut olikin pyydetty opettajan haastatteluun, vaikka ehdin jo vähän epätoivoisena luulemaan etten siihen asti pääse. Kerrankin oli niin hyvä tuuri, että sen haastattelun aika ei sattunut juuri tuon meidän loman ajaksi, vaan seuraavaksi keskiviikoksi ja sinne siis pääsin, eli kouluhaaveet on elossa vieläkin.
Mielestäni se haastattelu meni ihan ok, mutta joulukuuhun asti saan nyt odottaa ja jännittää.

Eilen tuntui siltä että on täysin pakko päästä juoksemaan ja purkamaan reisissä pakottavaa lihastykytystä, innostuin sitten ja tulikin juostua aavistuksen vajaa 17km! Se oli mun paras suoritus pitkään, pitkään aikaan, etenkin kun välillä tuli juostua niin kovaa, että oli pakko hetkeksi pysähtyä ja antaa hengityksen tasaantua. Siitä olen erityisen ylpeä, että tosiaan myös juoksin, yhden ainutta kävelyaskelta ei tullut otettua.
Siinä juostessa tuli kerrankin pidettyä silmiä auki ja huomattua syksyisen, pimeän kaupungin kauneus. Niin tosissani en jolkutellut etten olisi paria kuvaa ehtinyt napata. Mun mielestä kuvista tuli yllättäen aika kivat, ottaen huomioon että ne on kännykällä ja nopeasti napsaistu.

Eilen sain myös mun materialistisen syntymäpäivälahjan, mieheni oli hankkinut mulle Selfridgesin "kauneuskalenterin", mulla ei ole hajuakaan millä nimellä niitä suomeksi kutsutaan, mutta sanotaan nyt noin.
Eli joka pvä ensikuussa 24.pvään asti saan availla luukun, jossa on joku kiva, ylellinen kauneusjuttu. Voiko hauskempaa olla :)

Tuossa Vuokatin reissun automatkalla ajattelin paljon Suomea ja noita surkeita pikkukyliä, mutta nyt niistä avautuminen tuntuu vähän tyhmältä tuon Pariisin asian jälkeen, joten jätän nyt siitä asiasta ajatukset omikseni, ainenkin toistaiseksi.

Tässä ne oli varmaan nyt tärkeimmät tiivistettynä. Mulla onkin muuten aika kiva viikonloppu tiedossa: Mies haluaa järjestää kavereilleen lauantaina iltamat meillä ja Mikkelissä kun tilanne on nyt se mikä on ja ei huvita oikein muuallekaan mennä, niinpä pääsenkin siskoni kanssa tuohon Lapinniemen kylpylä-hotelliin sviittiin yöpymään :) Voi miten kivaa tuleekaan olemaan, meinaan kyllä rentoutua ja nauttia elämästä oikein olan takaa ;)

Ei oikein mitään asiaa :/

Taas on hetki vierähtänyt viime kirjoittelusta, on vaan nykyisin työn ja tuskan takana saada persuus penkkiin ja keskittyä kirjoittamiseen.

Mulla on ollut tässä tavallaan pienehköä pennin venyttämistä menneillään, sijoitin tosiaan sen mun lopputilin uuteen laukkuun ja järkeväähän olisi tietty ollut laittaa säästöön se raha, kun mulla on nyt se eka päivärahahakemus menneillään ja ei mitään hajua että kuinka pitkät mahtaa olla ne käsittelyajat. Uskalsin nyt silti ottaa tuon riskin, koska joulukuu ja veronpalautukset on niin lähellä, että hyvin tässä pärjää jos ei hulluttelemaan ala.
Tosin ostin kyllä tuossa juuri uuden turkinkin ( en uutena, tietenkään..), että ei nyt ehkä ihan täydellistä pennin venyttämistä, mutta toisaalta myin kyllä myös turhaa tavaraa pois, joten eipä ole niin paha.

Turkista tuli mieleen, että mun täytyy muistaa hankkia se joku työttömienkortti, ei kyllä mitään hajua mistä moisen saa, mutta pitää käydä työkkäristä kysymässä. Sillähän pääsee halvemmalla esim uimaan ja sitten meinaan aloittaa joogan, niin sillä saa siihenkin jotain alennusta.
En pidä myöskään mahdottomana sitä, että kävisin kokeilemassa sitä työttömien ruokailua. Tiedän että rahat riittää kaupankin ruokaan, mutta olenhan kyllä oikeutettu siihen ruokailuunkin..
Voi kyllä olla etten sinne mun uutta turkkia tai laukkua välttämättä ota, siellä voi kuulemma tulla vähän huonoja katseita moisesta varustuksesta, mutta mitäpä mun kamppeet on keneltäkään muulta pois?

Oltiin vkonloppuna koko porukka Mikkelissä, äiskällä oli syntymäpäivä ja senpä kunniaksi sinne sitten mentiin. Eihän se nyt välttämättä kaikkein rentouttavin vkl ollut, siellä tosiaan edelleen ollaan todella huonossa kunnossa halvauksen jäljiltä ja aivan kammottavaa sellaista on katsella!

Nytpä me sitten loppuviikosta lähdetään viikoksi Vuokattiin, taas koko porukalla kissoinemme ja koirinemme. En oikein ole koskaan harrastanut kotimaan matkailua, ihan mielenkiintoista lähteä sinne, pääsee lilluttelemaan kylpylään ja toivottavasti ulkoilemaan hyvin.

Siinäpä ne asiat nyt olikin, ainiin, tänään tuli vastaan yksi ihan mielenkiintoinen työpaikkahakemus, laitoin sitten hakemuksen sinne, kun se on sopivasti määräaikainen ja koulupaikasta ei ole vielä tietoa. Pakko myöntää etten pahakseni laittaisi, vaikka sen paikan saisinkin.

Ainiin ja illalla menen katsomaan uusinta Bondia ennakkonäytöksessä. Bond ei ehkä ole mikään suosikkini, mutta pääseepä taas kotoa pois...

Ystävät

Mulla on yllättäen ollut ihan mielettömän kiva viikko, viime viikko nyt oli mitä oli..

Viikko alkoikin mitä parhaiten, näin pitkästä aikaa mun hyvää ystävääni, joka ei valitettavasti enää asu samassa kaupungissa kanssani. Syötiin hyvin ja kierreltiin kauppoja ja ennenkaikkea miten mukava olikaan päästä juttelemaan jonkun kanssa joka on tärkeä ja jota harvoin näkee. Piristi siis todella paljon tämä tapaaminen :)

Tiistainahan mulla oli se työhaastattelu, harmitti aika paljon mennä sinne, etenkin kun mulla samaan aikaan olisi ollut lapsenvahtikeikka, eli sen ajan olisi todellakin voinut viettää järkevämminkin..
Se oli sellainen ryhmähaastattelu ja mua suorastaan hävetti olla siellä, ne muut kun ihan oikeasti halusivat olla siellä ja olivat innokkaita. Pyrin siellä olemaan kohtelias ja antamaan itsestäni hyvän kuvan, mutta kerroin myös ihan suoraan, kuinka mulla ei ole enää mitään halua olla kaupanalalla ja että kaikki kiinnostukseni on suunnattu opiskelua varten. Vaikka kohtelias olinkin, niin nyt tietenkin jännityksellä odotan mitä sieltä mahdetaan työkkäriin ilmoittaa ja joudunko tässä taistelemaan vielä karenssipäätöksiä vastaan..
Missään nimessä en voi sanoa että tämä työttömän arki mitään kovin rentouttavaa on, se rahan tulo ei ole itsestään selvyys ja aina mulla on oikeasti sellainen paniikkimainen olo kun työkkäriltä jotain postia tulee, olen varma että jotain on mennyt pieleen --->karenssi, tai taas joku täydellisen joutava työtarjous odottaa vastaanottajaansa.
Eli sillain kyllä todella stressaava elämänvaihe.

Tildan kanssa olen päässyt tekemään jo oikeasti minuakin hengästyttäviä lenkkejä, mennään tuolla Kaupin pururadoilla nykyisin jo ihan juosten, Tilda vapaana ja mulla nilkkapainot jaloissa. Eilisenkin lenkin jälkeen piti ottaa sellaista energiajuomaa, niin menin poikki!

Mun yksi toinen ystävä keksi ihan mahdottoman hyvän idean: me mennään huomenna Hkiin I love me-messuille. Sehän sai mut piristymään ihan kunnolla, tuntuu ihan että olisi melkein ulkomaille lähdössä ;), etenkin kun mennään sinne junalla (en kulje julkisilla), niin sekin tekee siitä jännittävää. Kaikkein parasta on, että tänään tuli lopputili, mikä oli ihan huomattava, eli on rahaa mitä käyttää. Tosin siitä on aika iso summa jo sijoitettu yhteen laukkuun, joka oli kyllä ihan superlöytö!!
En muuten usko että tänne tulen koskaan laittamaan oikein mitään ihmeempiä kuvia mun ostoksista, tuntuu ettei ne kuulu oikein tämän blogin luonteeseen. Voi olla vähän kaksinaismoralistista, mutta tuntuu vaan kivemmalta että tämä paikka on mun ajatuksille ja esim insta taas on se mun materialistisen mälläilyn mekka.. Sitä paitsi ei työttömän blogissa ole sopivaa esitellä tuhansien eurojen laukkuja, näin se vain menee..
Kuvia mulla on muutenkin täällä aika vähän. Kirjoitan pääasiassa kännykällä (en tarkene kirjoittamaan alakerrassa koneella..) ja en näin vaan osaa liittää kuvia.

Ei mulla tänään tämän ihmeempiä ole, palaillaan myöhemmin :)

Ps. Olen ihan hulluna Paratiisi Hotelli-tv sarjaan! Se on oikeasti parasta mitä on, Hottikset on kanssa hyvä, mutta paratiisi hotsku vie voiton. Hankittiin tänään Ruutu.fi-palvelu kun ei malta odottaa ensiviikon jaksoja, mutta ei ne uudet jaksot siellä näykään, mitä vit...????!!!!

2015

Musta ei ole hetkeen kuulunut, oon ehkä tarkoituksella pitänyt "lomaa" vähän kaikesta, mieli on ollut aika matalalla viime päivinä. Edelleenkään en edes viittaa sanaan masennus, se olisi loukkaus kaikille masentuneille, mutta tosi allapäin olen ollut.

Mulla oli maanantaina ne pääsykokeet, en oikein osaa sanoa kuinka ne meni, niin ainenkin etten ainenkaan työvoimakoulutuksena pääse opiskelemaan nyt, omaehtoisena ehkä, mutta niitäkin tuloksia saa odotella. Tietty nyt kun jälkeenpäin ajatellen asiaa, niin mielestäni tein väärin vaikka missä, herään öisinkin ajatukseen mitä mahdollisesti tein väärin ja tunteeseen etten koskaan pääse opiskelemaan, tai elämässä eteenpäin.
Näiden ajatusten kanssa nyt vain pitää olla.

Maanantaina sain myös puhelun työhaastatteluun, se keikkatyöntekijäksi kassalle, mihin en ikielämässä tahdo, se asia stressaa aivan helvetisti myös. Haastattelu on tiistaina, kerronpa sitten kuinka meni.

Kun mieli on ollut aika paska, niin olen paljon miettinyt menneitä asioita, lähinnä tätä vuotta.
Vuosi 2015 on varmasti ollut elämäni inhottavin, kaikkea paskaa on mahtunut tähän vuoteen.

Vuosi alkoikin huonosti. Edellisenä uutenavuotena olimme mieheni kanssa Dubaissa 3vkoa. Näimme maailman ennätys ilotulitukset, shoppailimme puolen yön jälkeen Vuittonilla ja Burberryllä Dubai Mallilla. Rakastin sitä uuttavuotta.

Viime uusivuosi oli edellisen vastakohta ja se vietettiin kotona, edellinen koirani Viivi oli pelokas ja pelkäsi ilotulituksia, niinpä ei tullut edes mieleen lähteä mihinkään, mutta enpä olisi edes halunnut. Inhosin sitä päivää ja olin iloinen kun se oli ohi.

Tammikuussa lähdin äitini kanssa Marokkoon. Sehän se oli mukavaa, mutta siellä jouduin elämäni ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa pelkäämään itseni koskemattomuuden puolesta ja jouduin hyvin fyysisen hyökkäyksen uhriksi ja äitini joutui sitä näytöstä todistamaan. En koskaan unohda sitä pakokauhua ja avuttomuuden tunnetta.
Tilanteesta onneksi selvittiin mielettömällä säikähdyksellä ja muutamalla mustelmalla, mutta varmasti ikuinen pelko siitä jäi.
En enää tunne muuta kuin kotonani turvallisuuden tunnetta ja kun olen yksin kotona, saatan monesti käydä katsomassa että ovi on varmasti lukossa.
Pakko myöntää että Lapinniemeen majoitetut pakolaisetkaan eivät turvallisuuden tunnettani edistä (varmaan ovat hyviä ihmisiä, mutta en tälle mitään voi),  nykyisin en enää käy lenkillä kuin päivisin tai aamuisin, en uskalla kulkea enää iltaisin.

Eli vuosi alkoi aika huonosti.

Pian rakkaalle koiralleni Viiville alkoi tulla jos jonkinmoista terveysvaivaa ja huhtikuussa piti tehdä se kamala päätös Viivin lopettamisesta. Viivi oli uskomattoman rakas ystäväni, joka tuli minulle 7.viikkoisena. Nuoruuteni ei ollut kovin helppo ja väitän että ilman Viiviä en varmasti olisi nykyisin tässä asemassa kuin nyt olen. Se kuolema hajoitti kunnolla.

Töissäkin minulla oli juuri tämän vuoden puolella muutamia isompia selkkauksia pomon kanssa ja nekin tilanteet koin todella stressaavana.

Sittenhän sainkin ne potkut. Edelleen sanon että ne oli onnenpotkut, mutta onhan potkut aina potkut ja kyllä se vaan itseluottamusta syö. Etenkin kun potkujen syy ei ollut muu, kuin tämän johtajan täysin vääristynyt mielikuva minusta työntekijänä. Paljon olen ajatellut asiaa ja aina se vtuttaa yhtä paljon.

Heti pian tuli tuo sairauskohtaus perheenjäsenelle, joka muutti monen ihmisen elämän perheestäni ja valoa ei tunnelin päässä näy. Minä ja siskoni asutaan Tampereella, eli en edes väitä että joudumme samaa kärsimään kuin muu perhe Mikkelissä, mutta äitini kärsimys tekee todella pahaa ja tietenkin tämän sairastuneen. Ei näitä asioita vaan voi selittää.

Nyt on tämä kouluasia, se on paha paikka ellen nyt pääse aloitttamaan, mutta sekin täytyy sitten vain kestää ja toteuttaa suunnitelma B.

On tähän vuoteen mahtunut paljon hyvääkin, paras on tietenkin oma rakas ystäväni Tilda-koira, elämä tuntuisi todella kestämättömältä ilman Tildaa.

Elämänihän on tietenkin sellaista kun siitä teen, voi olla että en ole vain osannut suhtautua asioihin oikealla lailla, kun olen antanut mielen mennä niin matalaksi.
Kaikki ne jotka tuntevat mut, tietävät että mulla on aina kaikkia elämänmuutoksen kampanjoita, laihdutuskampanjoita ja vaikka mitä. Se kertonee siitä etten ole tyytyväinen elämääni tai kroppaani. Niinhän se on.
Puitteet mulla on hyvät, on hyvä mies, on kaunis koti, ihanat lemmikit, olen terve, en yli-pullea, jne..

Vertailen varmaan itseäni aivan liikaa muihin, instassa on ihmisten mahtavia matkakuvia, laukkukuvia, luksuskuvia ja mietin että itselläni ei ole mitään.
Ainahan kuitenkin on niitä joilla on asiat paremmin ja niitä joilla on asiat huonommin.
En tiedä miksi aloin nyt kesken kaiken tätä asiaa pohtimaan, ehkä nyt on aika taas yhdelle elämänmuutos-kampanjalle ja en enää vertaile niin itseäni ja elämääni muihin. Siinä olisi yksi todella iso mielen madalluksen aihe vähemmän.

Sitten tuo kroppa-asia, kun en itseeni ole tyytyväinen, niin täytyy sitten tehdä asian eteen töitä. Siinäkin on yksi mielen madalluksen aihe vähemmän.

Sitten tuo kulunut vuosi mitä olen niin pohtinut. Mun ei ollut tarkoitus kirjoittaa tästä ihan näin syvälle menevää tekstiä, mutta kun ne asiat nyt vaan pulppusi jostain sisältä. Ehkä nyt kun ne on mustaa valkoisella kirjoitettuna, niin ehkä voin lopettaa näiden asioiden vatvomisen. En varmasti enää koskaan ole yhtä sinisilmäinen turvallisuuden suhteen, kun olin vielä vaikka vajaa vuosi sitten, vakavasti sairasta ei saa terveeksi, en potkujen aiheuttamaa loukkausta muutetuksi, en kuollutta koiraa eloon, niin ehkä silti pystyn nyt olemaan keveämmin mielin, siltä ainenkin tällähetkellä tuntuu.

Pahoittelut ehkä vähän erikoisesta tekstistä tällä kertaa, tämä oli tälläinen mieltä painavien asioiden oksennus..

Ps. Teksti on puhelimella kirjoitettu, virheitä on varmasti vaikka millä mitalla.

Energiaa

Mä oon ollut ihan hullun energinen ja aikaansaava tänään, tuntuu että nuo aamujuoksut saa muhun sellaista energiaa, mitä ei kyllä pystyisi millään muulla saamaan. En vaan voi liikaa hehkuttaa aamujuoksuja! Mietin että jos nyt kouluun pääsen, niin kouluunlähtö pitää hoitaa niin, että ehdin sen juoksun tekemään, tarvitsee sitten herätä mihin aikaan vaan.

Se kamala paperipino mikä mua keittiönpöydällä vainoaa, on tänään pienentynyt vähän, mutta tosi tärkeällä lailla. Mun irtisanomiseen liittyen on vielä pienehköä epäselvyyttä, jota liitto selvittelee ja se asia lähti eteenpäin tänään. En asiaa sen tarkemmin ala täällä selvittelemään ja voihan olla ettei siinä mitään epäselvää ole, mutta näillä tiedoilla mitä mulla ja liiton työntekijöillä on, on siinä kuitenkin sitä epäselvyyttä. No, asiaa hoitaa huomattavasti minua fiksummat ja tietävämmät ihmiset ja on se vain pakko todeta, että on todellinen onni että liittoon kuulun. Ihan ehdottomasti suosittelen jokaikiselle, että kuuluisitte siihen liittoon, kaupanalalla nyt ainenkin on usein vähän sotkuista ja se maksu mikä liittoon kuulumiseen menee, on aika pieni ja huomaamaton mahdolliseen hyötyyn verrattuna.
Tosiaan asiasta en sen enempää täällä kertoile, mutta jos asian suhteen jotain erityistä tapahtuu, saatan siitä pienesti mainita.

Olen viimeaikoina vihkiytynyt täydellä sydämmelläni meidän tyttöjen (Maisa-kissa ja Tilda-koira) ruoka-asioihin. Olen ehdottomasti aina ollut raakaruokinnan kannalla, pyrin itse myös syömään mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman puhtaasti, ja meidän pieni Tildahan on nyt ollut n. 1.5 vkoa 50-50, raakaruualla. Me ostetaan suoraan ruoka Barffista, on se niin monimutkaista, etten halua lähteä itse kokkailemaan, ettei vaan tule mitään virheitä. Tilda on tykännyt kovasti tästä järjestelystä ja Maisan ruoka-asiat on huolestuttanut mua, kun se on niin uskomattoman nirso ja syö aika epäterveellisesti. Tai siis papusten lisäksi ainut märkäruoka mitä se on suostunut syömään, on Latz-hyytelö ja itse en moisista ole oikein innoissani...
No, nyt Maisakin on kokenut elämässään muutoksen ja Latzit on heitetty hevonkuuseen ja sekin on alkanut syömään raakaruokaa! Ja alkujärkytyksen jälkeen se on ollut jopa hyvin innoissaan asiasta.
Ja niin olen kyllä itsekin, terveellisyyden lisäksi sen kakat on nykyisin kuin erimaata, ihania pikku papanoita, eikä ihmeemmin edes haise :) Voisin melkein nykyisin halata Maisaa onnesta aina kun se on käynyt kakalla, niin mukava niitä on siivoilla!
Se kakoista.. Meillä jäi tosi paljon hyytelöä hukkaan ja mietin niiden roskiin heittämistä, mutta sitten sain oikein kunnollisen idean: Ne ruuat meneekin kodittomille kissoille! En tiedä mistä tuon idean sain, mutta kysyin kelpaisiko ne sinne ja kuulemma todellakin kelpaa, heillä on loppuvuoden osalta talous tiukoilla ja ruoka tulee tarpeeseen. Näin sain itselleni hyvän mielen ja kissat saa ruokaa ja mitään ei tarvinnut roskiin heittää :)
Tuumin tässä että voisin kyllä alkaa kuukausilahjoittajaksi sinne, en usko että sen suhteen rahat menisi hukkaan.

Mulla on maanantaina ne pääsykokeet ja olen täytellyt asiaan liittyen lappusia, aloin tuossa katselemaan vanhoja koulutodistuksia sinne ja arvatkaa montako löysin? NO EN YHTÄÄN!! Siis oikeesti mulla ei ole tallella yhtään mitään! Muistan vasta joku aika sitten nähneeni ainenkin Liiketalouden todistuksen tuolla, mutta ei sitä enää ole missään! Tässä on viimeiseen 15. vuoteen mahtunut todella monta muuttoa, monta koulun aloitusta ja lopetusta, kai ne todistukset on vaan jäänyt niihin kouluihin.
Onkohan se nyt ihan mielettömän paha ettei niitä ole sinne antaa, en vaan jaksa uskoa että olisin maailman ainut ihminen kellä ei niitä tallessa ole..? Ei niihin ole oikein tullut viime vuosina kiinnitettyä mitään huomiota, kun ei niitä työhaastatteluissa ole tarvittu.
Pitää nyt katsoa, kunhan ei mun hienot suunnitelmat tyssää moisen takia.

Aika ihania syksyisiä päiviä on viime aikoina ollut, on ihan ilo kävellä tuolla kun on niin aurinkoista, raikasta ja kaunista ja niinpä lähden nytkin Tildan kanssa ulos nauttimaan päivästä, mukavaa päivää myös teille =)

Niin, tuossa vielä kuva Maisulista kun se niin tärkeänä pohtii että mitä kaikkea kodittomille kissoille raaskii antaa. Annettavaa tuli säkillinen, kiva juttu :)

Ensimmäinen päivä

Tänään onkin ihan juhlapäivä, on mun ensimmäinen päivä ihan virallisesti työttömänä! Eipä tuo nyt mitään suuria tunteita herätä niin ollenkaan, katse on ollut jo pitkään suunnattuna tulevia kohti.
Aika paljon tosiaan on kyllä kaikkia papereita mitä pitää aiheeseen liittyen täytellä, loppuviikosta tuli oikein paksu kirjekuorellinen niitä. Ja on myös vähän muutakin tulossa, mikä aiheuttaa lisätyötä ja täyttelyä, mutta tehtävä ne vaan on.
On ne kyllä vaan niin uskomattoman tylsiä juttuja, että se aikaiseksi saaminen on vähän vaikeaa, mutta onneksi tässä ei mikään tulenpalava kiire ole mihinkään.

Mulla lähti viime torstaina suurin osa hiuksista menemään, nyt ne ovat hyvinkin lyhyet ja niin mahtavan helppohoitoiset! En ikinä ole hiuksiin ihmeemmin kiintynyt, ne kasvaa kuitenkin tarvittaessa nopeasti takaisin, joten ihan sama. Tosin pidän kyllä tästä lyhyestä mallista hyvin paljon ja saavat puolestani tällaiset olla, enää ei tarvitse suihkun jälkeen mennä ulos setvimään hiuksia, sisällä sitä ei voinut tehdä, kun tuli niin hurja tuskanhiki.
Kampaaja tiesi sanoa että mun päänahka onkin aika punainen ja ärtynyt, joten ei ihme että ne hiukset niin kitui.
Kai se on se stressi ja muuttunut elämä joka nuo hiuksetkin sai oireilemaan.

Mulle tuli muistaakseni perjantaina kutsu myös siihen toiseen kouluun pääsykokeisiin. Pitää olla hyvin iloinen että sain kutsun kumpaakin kouluun mihin hain, se ei taida olla tänäpäivänä ihan itsestäänselvyys. Eli hakemuksia osaan kirjoittaa ainenkin.

Pakko myöntää että petyn kyllä todella pahasti jos en kouluun nyt pääse, olen ihan jo opiskelumoodissa ja niin valmis kaikkeen. Olisin varmaan aika innokas jatkamaan opiskeluja aikanaan vielä pidemmälle, mutta saa nähdä mikä on tilanne silloin kaikella tapaa ja askel kerrallaan nyt lienee järkevintä edetä...

Juoksusta olen innostunut nyt myös, olen tässä viikon ajan aamuisin käynyt kipittämässä vajaan tunnin lenkin. Olin kokonaan unohtanut kuinka aamujuoksusta nautin, tyhjään mahaan juoksu kulkee itselläni kaikkein parhaiten ja miten mukavasti päivä etenee siitä, veri kulkee mukavasti, on ihana ja vetreä olla.
Niitä bodypumppeja olen myös pumputellut ahkerasti. Mietin että olisi kiva liittyä taas salille, mutta voi olla että se menisi vähän hukkaan, siinä on aina se lähtemisen vaikeus. Mulle sopii todella hyvin hipsiä tänne alakertaan Emmerdalen jälkeen, pumpata, mennä siitä suihkuun tai saunaan ja se on sitten siinä.

Lauantaina käytiin Hyvinkäällä, miehen isä täytti pyöreitä ja siellä sitä sitten herkuteltiin. Se aamujuokseminen on siitäkin kiva, ettei tuntunut ollenkaan niin huonolta herkutella, kun on jo valmiiksi tehnyt jotain. Tarkoitus oli kyllä illallakin vielä pumpata, mutta laiskuus voitti. Mutta, koetan olla armollinen itselleni, enkä stressaile moisia (vaikka oikeasti vähän stressaan...).

Tänään olen tässä valmistautunut vähän ensi maanantaina oleviin pääsykokeisiin ja harjoitellut sitä matikkaa. Matikka ei milläänlailla ole mielijuttujani ja en siinä koskaan ole hyvä ollut, mutta mitä nyt muutaman testin tein, niin ei se nyt onneksi mitään ydinfysiikkaa taida olla ja jopa ihan minun normaalilla ajattelukyvylläni se testi pitäisi kyllä läpi päästä. Ei silti pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa ja meinaan kyllä tämän viikon harjoitella päivittäin tuota matematiikka-asiaa.

Aamulla tuli mun uusi (tällä kertaa sopiva) trenssi. Mulla on ollut vähän vaikeuksia noiden trenssien kanssa, lähinnä siis oikean koon, milloin on liian pientä, milloin liian isoa ja milloin muuten vaan huonoa.
Täältä Tampereelta on lähtenyt mun luotto-ompelijakin johonkin muille maille, niin niitä ei enää ompelijallakaan pysty muokkaamaan :/ . Mutta tosiaan, tilanne on nyt se, että tämä yksilö istuu kuin olisi mun päälle ommeltu ja se on ihme se! Aika erikoinen se on kyllä mun edellisiin trensseihin verrattuna, hihatkin on nahkaa, mutta nyt täytyy vaan tottua ja lopettaa tuo hulluilu niiden kanssa...

Muuta ihmeempää tässä ei nyt sinänsä ole, päivät ne vaan edelleen menee aika vauhdikkaasti ohi ja ihan hyvä niin, sitä joulua edelleen odotan ihan hullun lailla. Niin ja ehkäpä myös ensi kuun 15.päivää, mielenkiintoista nähdä paljon mun lopputili on.

Loppuun laitan mahtisöpökuvan Tildasta, mulle tosiaan viime viikolla tuli se laukku mihin vaihdoin kenkäni ja Tilda on niin hupsu ettei erota tätä laukkua omastaan, mihinkään mun muihin laukkuihin se ei ole itseään tunkenut, eli aika merkkiuskollinen neiti.

Kivaa viikkoa toivottelemme :)

Helpot päivät

Mun päivät on ollut aika mukavia viime aikoina, kaikki on sujunut vähän pelottavankin hyvin.
Viikonloppu oli tosi kiva. Lauantaina hoidin taas lapsosia ja yleensä meillä on aina oikein mukavaa, mutta nyt kaikki sujui oikein ekstrahyvin, jäi tosi hyvä mieli hoitokeikan jälkeen.
Lauantaina myös liikunta alkoi vihdoin ja viimein tuntumaan ihanalta. Se tunne kun kesken kaiken puhisemisen ja tuskan tajuatkin että se kipu ja tuska tuntuukin mahtavalta ja se olo kaiken jälkeen, sitä tunnetta olen kaivannut ja vihdoin sen saanut.

Sunnuntai-aamuna käytiin Tammerissa aamupalalla ja kyllähän hotelliaamupala usein oman aamupalan voittaa. Tuli vaan aavistuksen verran haikea olo, kun ei ole mitään tietoa että milloin sitä mahtaa seuraavan kerran reissuun päästä.

Yksi ongelmakin ratkesi kuin itsestään: Mulla on pitkään ollut aivan ihanat Louboutinin korkkarit, jotka vaikka minkälaisten konstien jälkeen on ollut mulle liian isot, niin yksi oikein mukava tyttönen facen ryhmästä ehdotti korkkarien vaihtamista Vuittonin Speedy 35- laukkuun.
Ilomielin tähän vaihtokauppaan suostuin, koska olen nykyisin taas todella innostunut Vuittonista ja laukun kuosi on sama kuin Tildan kantolaukku, niin on kivaa että ollaan samiksia =D
Mun ja Vuittonin suhde koki aikoinaan kolauksen kun ostin Dubaista ylihintaan shaalin (504e) ja se oli ihan täysi susi. Heti ekan käyttökerran jälkeen tuli paraatipaikalle langanveto ja tuntui että sitä huivia ei tarvinnut kuin katsoa, niin se hajosi pala palalta... No, myin sitten sen huivin ja kaikki Vuittonit pois ja vannoin etten enää ikinä palaa siihen, kunnes sitten tuli Tilda laukkuineen...
Ja pakko myöntää että facen Vuitton-ryhmä villitsee mua välillä vähän liikaakin.

Toinen itsestään ratkennut ongelma oli Tildan hihna-ongelmat. Koska tykkään että kaikki mätsää keskenään, niin onnistuin löytämään Tildikselle Vuittonin hihnan. Niitä hihnoja on todella vaikea löytää ja tämä hihna oli paksumpi versio ja aivan liian jykevä Tildalle. Mietin että kavennuttaisin sitä suutarilla, mutta tulin siihen tulokseen, ettei siinä ole mitään järkeä, niinpä sitten päädyin teettämään suutarilla hihnan, mikä sitten taas sopii Tildan Vuittonin pantaan... Ja tämä Vuittonin hihna meni sitten myyntiin ja nyt sen ostikin joku (taaskin) todella mukava tyttönen bulldogeilleen. Täytyy sanoa että hihna menee varmasti oikeaan paikkaan, tuntuu kuin se olisi tehty niille mötkylöille.

Hullultahan tuo hihnatouhu varmasti monesta kuulostaa, mutta tuollaiset pienet yksityiskohdat on mulle hyvin tärkeitä.

Tildis oli maanantaina pentupainissa, mutta ei se kyllä kovin kaksinainen siellä vielä ollut. Voisi sanoa että jopa ehkä vähän arka... No, jos se ensiviikolla innostuisi vähän enemmän.
Tildishän on nyt alkanut syömään raakaruokaa, jotenkin hauska kun tuollainen pikkuinen pötkylä syö kuin mikäkin iso susi =)

Eilen mulle tuli pääsykoekutsu kouluun, siitä ilostuin niin kamalasti! Silloin kun työkkärissä kävin tästä asiasta juttelemassa, niin se nainen varoitti mua, ettei ekalla kertaa tule välttämättä edes kutsua, kun niitä hakijoita on niin hirveästi, mutta sieltä se kutsu silti vaan ilmestyi.
Pitää olla tarkkana sitten etten hulluile siellä kokeissa mitään, koen sinne kouluun pääsyn nyt todella, todella tärkeänä.

Ei tässä tällä erää taida mitään kummempaa olla, päivät on vaan menneet ja aika kuluu aika nopeasti.
Niin se tässä vielä muistui, että maanantaina tuli työkkäristä lausunto että ei ole mitään estettä sen jonkin tuen saamiselle! Sekin oli aivan huippumahtavajuttu, koska olin ihan varautunut siihen että joku on mulla mennyt väärin ja joudun tekemään vaikka mitä selvityksiä. Onneksi voin huokaista helpotuksesta sen osalta.

Ainiin ja sitten mulla on lastenhoidon lisäksi tuloillaan yksi hauska sivuprojekti (josta en ole tainnut muistaa kertoa edes miehelleni), mutta siitä en taida vielä oikein pystyä kertomaan ihmeemmin, mutta kyllä tämä työttömän arki vaan sellaista on, ettei tekeminen lopu kesken ;)

Hauskaa viikkoa =)

Inspiraatio hukassa

Ei ole viime aikoina ollut oikein fiilistä kirjoitella, mutta toisaalta mitään kummoisempia ei ole edes tapahtunut.

Pari mainitsemisen ansioista asiaa kyllä on, ensimmäinen ja se tärkein, nyt on sitten haettu kaikkiin kouluihin mihin nyt pitääkin hakea. Eihän niitä kyllä ollut edes kuin kaksi koulua, johon toiseen hain jo jokin aika sitten ja tähän toiseen hain eilen, mutta kuten olen aiemminkin maininnut, onhan niihin aina se oma hommansa hakea.
Nyt vain sitten täytyy odottaa. Toivon koko sydämmestäni että pääsisin ekalla yrittämällä sisään, ei menisi enää aikaa hukkaan.

Toinen iso juttu on se, että olen alkanut taas liikkumaan, HURRAA!!! Ei siihen liikkumiseen edelleenkään mitään entisen kaltaista palavaa halua ole, se tuntuu jopa vaivalloiselta ja ärsyttävältä se aloittaminen, mutta sitkeästi hammasta purren olen pumpit pumpannut.
Innostus tähän tuli instagramista, yksi tuttu oli laittanut sinne niin tsemppaavan salikuvan, että se villitsi itsenikin taas jatkamaan. 
Kunto on kuukaudessa laskenut ihan mielettömästi, siis oikeasti. Painoja on joutunut suurimmaksi osaksi laskemaan ihan hävettävän paljon, mutta eipä sille kai oikein mitään voi.
Tapahtuisipa nopeasti edistyminen edes samalle tasolle missä kuukausi sitten olin, ei tuntuisi niin turhauttavalta.

Ainiin, yksi tehty juttu on myös se ääliötyöhakemus... Aika ääliö siitä hakemuksesta kyllä tulikin, mutta enhän mä nyt oikeasti voi sitten niin mitenkään tehdä sellaista työtä, kauhistuttaa pelkkä ajatus edelleenkin!!!

Viime lauantaina tuli oltu baarissa siskoni kanssa. En tiedä mitä tässä keksisi siihen, mutta kyllä baarissa loppujen lopuksi on aika joutavaa. Olisihan se kiva pukeuta ja meikata, mutta mihin, baarissa se kaikki menee ihan hukkaan. :(
Vaikka en loppujen lopuksi kovin paljoa alkoholia nautiskellut, niin seuraavana päivänä olo oli niin uskomattoman kamala, että eipä kyllä aikoihin ole niin kamala ollut. Se päivä oli oikea surkeuden huipentuma.

Muuten tässä ei kyllä oikeasti ole ollut oikein mitään, olen käynyt sushilla, käynyt entisessä työpaikassani moikkaamassa kaverita, hengaillut kaupungilla, hoitanut lapsosia, siinä ne päivät on mennyt.

Tilda-koira on osoittanut niin suurta mielenkiintoa hajuja kohtaan, että ostin sellaisen verkkokurssi-jutun, Hajutaituri-kurssin. Sen avulla koiran voi opettaa etsimään vaikka sieniä (minkä meinaan tehdäkin) ja sen sellaista. Se on myös niin fiksu, että tuntuu kaipaavan muutakin ja vähän järkevämpää tekemistä kuin lelujen viskelyt. Kurssi alkaa tämän kuun lopussa, pitää kertoa kuinka edistytään :)
Mähän silloin ajattelin että menisin Tildan kanssa pentukurssille, mutta en usko että sille on tarvetta. Opit menee muutamasta kerrasta perille, niin pentukurssi voi olla vähän ajan ja rahan tuhlausta.
Tuhlauksesta tulikin mieleen, että tänään illemmalla mennään Tildiksen ja mieheni kanssa Ideaparkkiin, toivottavasti Tildis ei siellä innostu mitään ostelemaan, se on kyllä saanut niin paljon juttuja elämänsä aikana, että kaikki koirat tuskin saa samalla summalla koko elämänsä aikana...

Mä odottelen kovasti jo joulukuuta, aika hyvät veronpalautukset on tiedossa ja nyt kun ei reissuun lähdetä, niin niille taitaa olla jo sijoituskohde valmiina =Laukku.
Sitä en vielä tiedä että ostanko sen uutena vai pre loved, mutta joku laukku on saatava! Merkkikään ei ole vielä selvillä, mutta kyllä sen sitten tietää kun sen näkee.
Tietenkin järkevää olisi myös säästää, mutta niinkuin olen aina sanonut ja taas sen saanut karvaasti huomata, niin eihän elämässä mikään ole varmaa. Mistäpä sitä tiedän että olenko vaikka illalla vielä täällä, tai jos olen, niin missä kunnossa.
Tottakai säästöjä pitää olla, mutta rahan hamstraus on sellaista mikä mua ällöttää.

Rahasta tuli mieleen että munhan pitäisi nyt olla parasta aikaa Firenzessä. Harmittaa ihan uskomattoman paljon että matka piti perua, mutta niin se elämän arvaamattomuus taas näytti, että mikään ei ole varmaa...
Olisihan se ollut törkeää lähteä äiskän kanssa reisuun niin, että perheen jäsen olisi jäänyt yksinään sairaalaan halvaantuneena makaamaan, mutta voin silti sanoa että vtuttaahan se.
Etenkin nyt kun tässä on aika pitkään kotona ollut, eikä sinänsä ole hirveästi mitään aktivitetteja ollut, niin onhan tämä ihan kauhean tuntuista, mutta se on aikuisen ihmisen vaan kestettävä. :(

Aktiviteeteista mieleeni tuli, että tästä kymmenen päivää eteen päin, niin olen virallisesti työtön! Oijoi. Eipä siinäkään muuten mitään maata kaatavaa ole, mutta nyt pitää alkaa täyttämään niitä päivärahahakemus-papereita ja ne vaikutti aika hankalilta. Etenkin kun mulla on siihen vielä muutakin täytettävää, niin hankalaksi menee.
Pitäsi paneutua asiaan, mutta tuntuu että niihin on niin vaikea keskittyä. Nukunkin taas nykyään niin huonosti, että se keskittyminen tuntuu melkein mahdottomalta.

No, tässäpä tätä oli, pitääpä nyt alkaa selvittämään hiuksia pesun jäljiltä. Ne onkin muuten nykyisin ollut oikein kunnon murheenkryyni, niitä ei tahdo saada pesun jälkeen oikein mitenkään selviksi, niin huonoon kuntoon ne on mennyt. En usko että Olaplex-hoitokaan toisi niihin muuta kuin hetken helpotuksen ja olenkin miettinyt että ne on ehkä leikkautettava ihan lyhyiksi ja antaa sitten kasvaa terveempinä takaisin.
Se voisi olla ihan hauskakin muutos, koska olen kyllästynyt itseeni...

Nojoo, mutta hauskaa loppuviikkoa ja hyvää huomista mielenilmausta jos joku on siihen osallistumassa :)

Raivopäivä

Aijaijai, mä niin yritän ettei tästä tulisi mitään valitusblogia, mutta toisaalta blogi on kirjoittansa näköinen ja näin ollen valitan kuin siltä tuntuu...

Tämä päivä on ollut ihan pska. Kivasti se alkoi, heräilin taas koira suloisesti naamani vierestä ja aiemmin aamulla kissammekin kävi kunnioittamassa läsnäolollaan nukkuen päälläni, mutta siinä se sitten olikin, piti nousta sängystä ylös.
Kun ruokin koiran, niin menen heti sen kanssa ulos. Itse pidän ihan mielettömän paljon siitä, että hihnassa roikkuisi aina kakkapussi ja itse sen siihen aina laitankin seuraavaa ulkoilua varten, mutta kun en ole ainut ulkoiluttaja ja kaikille se ei vaan taida olla yhtä tärkeää.
Mulla ei ikinä eikä koskaan ole takkien taskuissa pusseja ja nyt kun sitä ei hihnassakaan ollut, niin sain sen koiran kakkasen poimia sieltä maasta ihan omin pikku kätösin, muutamaan ruohoon käsi suojattuna. Pieneltä kuulostava juttu, mutta se ärsyttää ihan helvetillisen paljon! Onneksi koira sentäs on pieni.
Meinasin laittaa tulenkatkuisen viestin tästä pussiepisodista asianomaiselle, mutta ajattelin kerrankin olla aikuinen ja olla laittamatta (tulee varmaan se sanoma täältäkin luettua).

Sitten tulikin posti ja nyt siellä oli paperiversiona tämä:

Ei hitto, tässä vaiheessa olin jo oikeasti raivoissani! Tiesin että se tulee, mutta onhan tuota nyt vtuttavaa lukea!!! Päässä liikkuu vaikka mitä mitä kirjoittaisin siihen työhakemukseen, mutta parempi ottaa etäisyyttä vähän ja rauhoittua, etten saa ihan hullunmainetta ja pääse kohta mihinkään opiskelemaan ja töihin.
Tilanne on silti se, että jos mut valittaisi vaikka ihan kiusallaan tuonne töihin, niin en varmasti sinne menisi, myyn vaikka kaikki mun laukut ja korut, eiköhän niillä muutaman kuukauden elä, jopa aika leveästikin.

Nooh, lähdin sitten kaupungille hoitamaan postiasioita. Viikonloppuna oli yhdessä faceryhmässä huutokauppavkl, jossa itsekin myin tavaraa ja nyt oli siis myydyn tavaran postittamisen aika.
Kaikki meni hyvin, kunnes tuli myymäni kynsilakan postituksen vuoro. Tuossa pääpostissa tekopirteä neitokainen oli sitä mieltä että se onneton lakka ei mene kirjeenä, vaan se pitää lähettää postipakettina!
Tämä oli vähän huono hetki moisille viisasteluille ja hermostuin hieman... En ollut ihan täysin asiallinen ja se vähän harmittaa, mutta onhan tuo nyt ihan uskomatonta prseilyä postilta.
Lakka jäi lähettämättä ja aloin tutkimaan muita lähetysvaihtoehtoja. Kävin ärrällä kyselemässä ärrä-pakettia ja myyjä oli myös sitä mieltä että kyllä sen joutavan lakan pitäisi mennä ihan tavallisena kirjeenä. No, kun tätä aikaa on (mutta ei hermoja), niin päätin käydä vielä toisessa postissa kokeilemassa että mitä mieltä siellä ollaan.
Menin sitten sinne postiin, niin tämä virkailija laittoi sen lakan puntariin ja kysyi vain iloisena että laitetaanko ykkösenä vai kakkosena!! Eli nyt se n. 300m aikana olikin muuttunut taianomaisesti postipaketista tavalliseksi kirjeeksi! Täysin tyrmistyneenä mutisin vastaukseni ja maksoin ja lähdin tuskan hikisenä sieltä pois.
Tilanne on nyt se, että alan boikotoimaan postia. Virallisesti tästä päivästä eteenpäin en enää koskaan, enkä ikinä käytä heidän palvelujaan ja toivon että koko instituutio lakkautetaan, niin huonoja nuo heidän uudistuksensa ovat olleet. Voin sanoa näin, että heidän tapauksessaan he ovat itse itsensä pahimpia vihollisia, peilistä löytyy syy huonoon menestykseen!!

Tässä vaiheessa olin jo aika hermostunut ja kävin Sokoksella. Siellä olikin nyt se joku Kutsu kauneuteen-juttu ja taas toimin tapani mukaan, ostin itsellleni hyvää mieltä:

Mutta tuokin oli nyt aika halvalla ja rakastan hajuvesiä + kaupanpäälle sai tuon huulijutun, joten mainio kauppa.

Nyt sitten tulin kotiin ja tarkoitukseni oli alkaa hoitamaan asioita koneella, mutta:

Niinpä niin... Jännityksellä odotan mitä kaikkea tämä päivä vielä tuo tullessaan, kello on vasta 15.02 ja tässä nyt on ollut kaikenlaista hermostuttavaa.
No, nyt tosiaan taas tässä kirjoittaessa vähän rentouduin, laitoin vesilähteen solisemaan ja kuuntelen Sarah Brightmania ja pusuttelen välillä Tildaa, se rauhoittaa ehkä eniten ja tietenkin myös kissaneidin silitys.

Sellaista tänään, katsotaan mitä jatkossa :)

Säröjä

Mulla on kolme asiaa mielessä, mitkä pitää päästä purkamaan, muuten halkean. Ensimmäinen:
Mun ja työkkärin hyvin alkanut suhde on saanut ison särön, niin ison, että en tiedä pystyykö sitä enää korjaamaan.
Eli, tilannehan on se, että kävin siellä maanantaina, oli sovittu tapaaminen ammatinvalintapsykologin kanssa. Siihen tulokseen tulimme, että haen opiskelemaan sitä sosiaali-ja terveysalaa ja miten kaupallinen ala ei kiinnosta mua tippaakaan ja en sinne enää koskaan halua.
Lähdin sieltä hyvillä mielin, kerroin kaikille miten hyvä tapaaminen oli ja miten siitä oli mulle apua ja suunnitelmat on selvät.

Mitä tapahtui eilen? No, sain elämäni mahtavimman työtarjouksen työkkäriltä, kaupankassalle keikkatyöntekijäksi!!! Ihan oikeesti, mitä vttua???!!! Mua raivostuttaa edelleen tuo joutava tarjous niin paljon, että se on alkanut jo ihan stressaamaan.
Laitoin tälle maanantaiselle virkailijalle sähköpostia, jossa kyselin että onko se koulutuksen tärkeys nyt muuttunut johonkin muutamassa päivässä ja viekö keikkatyö kassana pidemmälle kuin koulutus sosiaali-ja terveysalalla. Mielenkiinnolla odottelen vastausta.

Hakemuksen sinne tietenkin teen, mutta siitä tuleekin elämäni rehellisin hakemus, jossa meinaan mainita että vuosien työskentelyni kaupanalalla on saanut minut ymmärtämään, ettei kaupallinenala ole lainkaan minua varten. Mainitsen myös tästä kouluunhaku-prosessistani. Mitäpä sitä valehtelemaan, kaikki nuo asiat tiedetään myös siellä rakkaassa työkkärissä.

Tässä on tullut sellainen olo, ettei siellä oikeasti taideta kuunnella sitten niin ollenkaan ja ne käynnitkin siellä on pelkkää ajanhukkaa.
Vtuttaa jos ihan suoraan sanon.

Toinen asia mikä tässä on alkanut ärsyttämään pahemman kerran, on sen hukkuneen pakolaispojan kuva. Ketään en tällä halua loukata, mutta niin paljon sitä somessa hurskaasti jaetaan, että se on alkanut tuntumaan jo aika paljon asialla ja omalla hurskaudellaan mässäämiseltä.
Asia on kamala, tietenkin, maailmassa on todella paljon pahaa ja nämä ajat mitä nyt eletään ympäri maailmaa, on varmasti synkimmät koskaan.

Olen miettinyt sitä, että tekeekö nämä vaikkapa tämän kuvan jakajat jotain konkreettista pakolaisten hyväksi? Viettekö tarvikkeita Punaiselle ristille, autatteko pakolaisia sopeutumaan tähän yhteiskuntaan, tai majoitatteko heitä jopa itse?

Edelleenkään tarkoituksenani ei ole loukata kenenkään hyveellisyyttä, on upeaa että toisen hätä koskettaa, mutta se kuvan jakaminen somessa ja syyllistävä päivitys pakolaisvastaisuudelle saattaa kääntyä jopa ajamaanne asiaa vastaan. Näin koen ainenkin itselleni jossain määrin tapahtuvan :(

Kolmas asia on aika paljon kevyempi, mutta itselleni tärkeä, nimittäin se, että on alkanut vähän harmittamaan ettei tässä ole päässyt käymään oikein missään, mihin voisi laittautua... Koen oloni nykyisin aika vähäpätöiseksi ja mitäänsanomattomaksi. Laittautuneena olen ihan jopa nätti, mutta ei täällä kotona jaksa kissaa ja koiraa varten pukeutua ja meikata.
Ajattelin että pitäisikö tässä järjestää joku illanistujainen, ei tässä muuten taida mitään tapahtua, näivetyn pois.
Olin niin onnellinen toissa perjantaina kun mulla oli se työhaastattelu ja sain laittautua ja pitää sen hetken ajan omasta peilikuvastani.

Huh, ne asiat on nyt kirjoitettu julki ja tuli taas vähän helpottuneempi olo.

Eilen oli kyllä kaikesta huolimatta ihan mukava päivä. Tuli käytyä kirkossakin hiljentymässä, eläinralli kävi täällä kotona sen verran hurjaksi, etten keksinyt muutakaan ja hyvää teki sekin.


Uskovainen en ole valitettavasti, mutta kirkon rauhan löysin huhtikuussa kun edellinen koiramme lopetettiin. Käyn siellä aina aika-ajoittain istumassa ja milloin olen mitenkin pitkään siellä. Yleensä en edes taida ajatella ihmeempiä, nautin vain hiljaisuudesta ja rauhasta.

Illalla ystäväni tuli käymään ja nautiskelimme vähän viiniä ja vaihdoimme kuulumisia. Se se oli mukavaa ja rentouttavaa. Pitää pitää huolta siitä, että näitä iltoja on useammin.

Tänään on ollut vähän ikävämpi päivä, mun niskat on ollu ihan jumissa ja aivan uskomattoman kipeät. Sovittu lapsenvahtikeikka peruuntui luojan kiitos, olisi ollut aikamoista tuskaa juosta 2.5 vuotiaan perässä näillä kivuilla.
Mulla niskat aina välillä vaivasi kun olin töissä, luulin että se johtuu töistä, mutta ei sitten taida johtuakaan. Eikä kyllä bodypumpistakaan, sitäkään kun en ole ainenkaan kahteen viikkoon tehnyt.
Vanhuus se kai on, ei kai oikein muutakaan.

Onpa kiva että sain aikaiseksi kirjoittaa, kyllä se oikeasti keventää mieltä. Ja edelleen sanon että älkää kukaan loputtomasti pahoittako mieltään tuosta pakolaisasiasta. Mulla on omat vankat mielipiteet ja seison niiden takana, mutta ne on vain mun mielipiteitä ja ketään ei ole tarkoitus loukata :)

Hauskaa lauantai-iltaa teille :)

Mietteitä viikolta

Päivät ne vaan menee ihan mielettömän nopeasti, ei olisi ikinä uskonut, mutta näin se vaan on :/
Tällä viikolla ei sinänsä ole edes tapahtunut mitään ihmeempiä, lastenhoitoa, koiranhoitoa ja tietty kissan, mutta silti aika vaan menee.

Yksi tosi iso juttu mitä sain tehtyä eilen ja tänään, oli laittaa mun ensimmäinen kouluhakemus eteenpäin. Sinänsä siinäkään nyt ei luulisi olevan mitään ihmeellistä, mutta onhan niissä ihan mieletön täyttäminen ja pohtiminen. Etenkin mun tapauksessa, koska meillä on aika paljon lainaa, asunnosta nyt pääasiassa, niin mun olisi tarkoitus opiskella ansiosidonnaisella ja jos koulua varten täytetään vaikka yksi lappunen, niin työkkäriä varten tehdään vähintään kolmen sivun selonteko...
Kivana lisänä on myös se, että tällä menetelmällä niitä opiskelupaikkoja on tosi vähän ja hakijoita tosi paljon, mutta jokuhan sinne aina pääsee ja joku ei. Jos en itse nyt kuulu niihin jotka kouluun pääsee, niin haen taas seuraavaan hakuun ja olen sen aikaa työharjoittelussa jossain alan paikassa siihen asti.
Kyllä ne asiat järjestyy kun on itse aktiivinen.

Liikunta ei edelleenkään maita sitten niin ollenkaan, mutta päätin juuri etten ota siitä yhtään mitään stressiä. Liikun sitten kun siltä tuntuu ja syön siihen asti vaan vähemmän :)

Pienesti on pystynyt tekemään pidempiä lenkkejä nyt tuon meidän Tildan kanssa. Ei tietty mitään pitkiä ja nopeaa vauhtia, mutta vähän nyt ainenkin sellaisia että saa kunnolla happea siinä samalla itsekkin. Säät alkaa olla ongelma, siitä näkee selvästi että sitä palelee. Ostin juuri eräästä face-ryhmästä manttelin sille, mutta ei siitä nyt ainenkaan vielä mitään tullut... Samasta ryhmästä löysin naisen joka tekee mittatilauksena vaatteita koirille, pitänee mitata tyttö kunnolla ja laittaa tilausta menemään.
Vähän tässä on ehkä mennyt överiksi Tildan tarvikkeet, sen laukku, hihna ja panta on kaikki Vuittonia, en tiedä että alkaakohan se olla jo vähän mautonta...? On vaan niin kivaa ollut hankkia sille kaikkea kaunista, kun kerrankin on sen kokoinen koira mille käy mikä vaan.
Koosta tuli mieleen meidän Maisa-kissa, se on päätynyt nyt laiharille. Huomasin kauhukseni että se painaa kohta enemmän mitä esim. uros sfinx-kissa saa painaa... En kyllä tajua miten tuossakin noin on päässyt käymään.

Kävin tässä muuten pari iltaa takaperin entisellä työpaikallani asiakkaana. Voi hurja miten hiljaista siellä oli! Mietin että oliko siellä niin älyttömän hiljaista myös silloin kun itselläni oli kunnia työskennellä siellä, mutta en usko, jos olisi ollut niin eihän siellä olisi saanut mitenkään saanut aikaa kulumaan ja kyllä mulla nyt muistaakseni useinmiten siellä tekemistä oli.
Kaikesta huolimatta toivon että siellä edelleen asiakkaita kävisi, se on kuitenkin monen ihmisen työpaikka ja kaikilla ei välttämättä ole näinkään hyvällä mallilla asiat mitä itselläni on, se on oikeasti monen ihmisen elannonlähde.

Mä olen muuten viime aikoina kuunnellut paljon Sarah Brightmania, se on niin rentouttavaa musiikkia!!! Muutenkin tuntuu että tuollainen musiikki sopii hyvin syksyyn, sen kanssa kynttilöitä ja ihan vaan makoilee sohvalla omien ajatustensa kanssa.
Muutenkin tuntuu että olen nykyään paljon rennompi (kaikki kotona kanssani asuvat ei ehkä ole samaa mieltä tästä asiasta...), on ihana vaan maata ja kuunnella rentouttavaa musiikkia, ennen en osannut sellaista tehdä, aina oli pakko vähintään selailla kännykkää, nyt tykkään vaan olla.

Mä en ole tällä vkolla tainnut käydä edes keskustassa, vaikka keskustassa asutaan. Huomenna voisi mennä katsomaan vieläkö Putiikki rannalla- myymälässä on yksi mietityttämään jäänyt takki -60% alennukssa, jos on, niin se on merkki siitä että pitää ostaa se ja myydä entinen pois. Olen aika paljon uudistanut vaatevalikoimaani ja myynyt entisiä pois. Entiset tuntuu aika lapsellisilta ja homsuisilta.
Mun laukut ei ole lapsellisia eikä homsuisia, mutta edelleen painin niiden ajatusten kanssa että myisin ne ja ostaisin jotain muuta (laukkuja), mutta ääni päässäni sanoo ettei kannata :(
Voi kamala näiden kanssa, kun ei tiedä että mikä olisi parasta.

Mulla onkin ihan kiva vkonloppu tiedossa, mies lähti tänään reissun päälle ja saan olla ihan keskenäni. Viihdyn välillä tosi hyvin yksin ja nyt on taas se aika. Tai on mun ystävä toivottavasti huomenna tulossa käymään, mutta näin niinkuin muuten, kaikille tekee hyvää olla välillä yksin.
Sen verran taidan nyt rutiineistani poiketa että avaan ihan viinipullon, on sitten illemmalla kivempi viedä Tildakin iltapisulle tuonne sateeseen :)

Palaillaan ja mukavaa viikonlopun alkua teille <3

Viikko mikä kesti ikuisuuden

Mun viime viikko oli tasan sitä mitä otsikko sanoo. Se kesti ikuisuuden. Mä vanhenin sen aikana vuosia, väsyin ja "masennuin".

Mähän tosiaan viime maanantaina menin sinne Mikkeliin sairasvierailulle. Sinne pääsyssäkin oli oma työnsä, piti vuokrata se auto ja jännittää kuinka toi meidän koira pärjää ajomatkan. Koira pärjäsi todella hyvin, siitä ei voi muuta kuin olla kiitollinen kuinka fiksu toinen osaa olla.

Mitä Mikkelissä odotti? Pelkkää kamaluutta, ei sitä oikein voi kuvailla. Ihminen joka on saanut todella pahan aivoverenvuodon, sille ei voi sen sijainnin takia tehdä mitään ja se tukos säätelee ihan kaikkea aivojen ja kropan, puheen, jopa silmien toimintaa ja kun se paikka aivoissa on tukossa ja mikään ei vaan toimi. Järki pelaa, mutta kroppaa et saa toimimaan, et pysty puhumaan, et pysty pitämään silmiä auki, et pysty tekemään mitää, se on toivotonta ja toivotonta katsottavaa.

En muuta pysty sanomaan kuin että järkyttävää. Siinä tulee itselle hyödytön ja toivoton olo ja samanlainen olo tulee myös muiden läheisten puolesta.
Ainut mitä itse pystyin tekemään ja piristämään oli se, että sain kuljetettua meidän koiran sairaalaan. Potilas rakastaa koiria ja oli odottanut että saa nähdä Tildan. No se näkeminen oli nyt aika surkeaa, mutta kyllä se silti tuntui piristävän. Oli kyllä mahtava juttu lääkäreiltä ja hoitajilta antaa Tildan olla siellä sairaalassa, olin ihan varma että meidät ajetaan pois, muta ihana oli olla väärässä!

Ja miten mielettömän kiltisti Tilda osasi sairaalassakin olla, kiltisti omassa laukussaan, ei haukkunut tai murissut, ei tuntunut pelkäävän, vaikka tila ja hajut oli nyt tietenkin kaikkea muuta kuin tavalliset.
Välillä tuntuu että se on joku ylikoira, niin mielettömän fiksu se osaa olla.

Mitäs muuta? Mikkelissä ei oikein muuta, sairaala ja sairaus täytti sen vierailun.

Torstaina tulin sitten takaisin, äitini oli niin mielettömän kiltti että toi minut tänne Treelle, ei tarvinnut itse ajaa vieraalla autolla.

Täälläkään ei oikein mitään ihmeempiä, olen ollut todella väsynyt. Niin väsynyt, että en ole viikkoon liikkunut, en syönyt kunnolla.

Mulla on ollut aina aika huono tapa suhtautua stressaaviin elämäntilanteisiin: Syöminen ja shoppailu.
Mun syöminen muuttuu ihan hulluksi, en oikeastaan syö mitään kunnollista ja paljoa ja se mitä syön, on äärimmäisen epäterveellistä. viimeviikon ruokavalio koostui pääasiassa riisipiirakoista ja suklaasuukoista..

Entäs sitten ostokset, tässä oli mun perjantaipäivän heräteostos, timanttisormus..

En tiedä, nyt olisi tarkoitus taas uuden alkavan viikon kunniaksi järkevöityä.
Aamu ainenkin alkoi hyvin, mulla oli klo 9.00 tapaaminen työkkärissä ja se olikin todella hyvä tapaaminen. Mulla on nyt selkiytynyt se että mitä seuraavaksi teen.
Kyllä se niin on että menen takaisin koulunpenkille ja keskityn pariksi vuodeksi opiskeluun. Sosiaali-ja terveysala on nyt sattuneista syistä alkanut kiinnostamaan. Tänään olisi illalla tarkoitus täyttää yhteen kouluun hakemus ja ensikuun puolessavälissä toiseen. Toivottavasti pääsis sisään heti.
Työkkäristä pitää mainita, että olen edelleenkin vain tyytyväinen heidän toimintaan. Ihan mielettömän hyvin apua ja neuvoja saa sieltä! Tuntuu hullulta että se on niin parjattu laitos, mun kohdalla kaikki on toiminut kuin unelma.

Töistä tulikin mieleen että mulla oli viime perjantaina myös se työhaastattelu, se meni mielestäni hyvin. Työkin olisi mielenkiintoista ja siinä pääsisi hyville ansioille, MUTTA, Tilda...
Työpäivätkin tulisi olemaan todella pitkiä ja työ olisi melkolailla kokonaan reissutyötä. En mä vaan niin mitenkään pysty tekemään nyt sellaista, ei pientä koiraa vaan voi jättää yli 10h itsekseen :(
Ja kyllä on pakko myöntää että se opiskelu nyt tähän väliin olisi mulle se kaikkein parhain vaihtoehto.

Kauheasti taas kaikkea, pää on aika sekaisin väsymyksestä ja kaikesta, sen varmaan huomaa myös tekstistä?

Lopettelen nyt tähän kertaan, yritän oikeasti saada jatkossa vähän useammin tehtyä kirjoituksia, huono omatunto edelleen myös tästä, olen ollut aika laiska tämänkin suhteen..

Hauskaa viikkoa :)

ps. Tajusin juuri, että eihän mulla ole laitettuna tänne mitään kunnon kuvia Tildasta, tässä pari.

Huono omatunto

Kirjoittelen tässä taas kännykällä sunnuntai-illan kuulumisista, joten kuvia ei taaskaan ole luvassa.

Tilanne on nimittäin se, että mulla on ihan jatkuva huono omatunto ja stressi kaiken suhteen, tuntuu etten saa oikein mitään nyt hoidettua kunnolla ja mulla on liian paljon tilanteita menneillään.

Kaikkein huonoin omatunto mulla on siitä, etten vieläkään ole päässyt sinne Mikkeliin, vaikka siellä on todella vakava tilanne sen läheisen sairauskohtauksen suhteen.
Asia korjaantuu huomenna, me vuokrataan auto ja mun mies vie mut sinne (en itse uskalla ajaa vieraalla autolla, koska olen viimeksi ajanut joskus viime vuoden puolella) ja ajaa sitten saman päivän aikana takaisin tänne Treelle. Mulla on huono omatunto siitäkin, miksi en vain uskalla tarttua rattiin, luottaa itseeni ja ajaa?

Mulla on huono omatunto siitä, että vaikka menen sinne Mikkeliin, en mitään pysty tekemään ja siitä että vuosikaudet mun suhde tähän läheiseen on ollut täysin olematon.
Niin paljon on vuosien varrella sattunut ja niin paljon on syntynyt katkeruutta ja vihaa ja vaikka itse en suhteen katkeamisessa ole se syyllinen osapuoli, niin olisin silti voinut olla ymmärtäväisempi ja anteeksi antavaisempi. Siellä ihminen on nyt siinä kunnossa, että katuminen ja sovinto on tavallaan myöhäistä, ainenkaan siitä ei enää ole mitään hyötyä.
Säälittää niin kamalasti tämän ihmisen kohtalo, niin moni asia meni hänen elämässään pieleen ja niin monta väärää valintaa hän teki ja nyt hän on sitten ruumiinsa vanki ja muiden hoidon varassa loppuun asti.
Kun kirjoitan tätä, niin mua itkettää ekaa kertaa sitten lääkärin puhelun. Vaikka asia on ollut tämän viikon aikana koko ajan mielessäni, niin en ole sitä silti ajatellut kunnolla, juuri siksi ettei itkettäisi.

Mulla on huono omatunto myös siitä että menen sinne Mikkeliin, sen takia jouduin perumaan pari lapsenvahtivuoroa ja tuottaa pettymyksen tytölle, jolle rutiinit on tärkeitä ja joka odottaa tapaamisiamme todella paljon.

Mulla on huono omatunto siitä että en ole kunnolla perehtynyt työnhakuun, enkä opiskeluasioiden selvittämiseen.
Pari sähköpostia olen laittanut opiskeluihin liittyen ja perjantaina on se työhaastattelu, muuten en ole niihin paljoa aikaa käyttänyt.

Mulla on huono omatunto siitä että mun kissa on jäänyt niin vähälle huomiolle. Uuden koiran myötä se on ollut aika vetäytyvä ja en ole siihenkään kauheasti käyttänyt aikaa.

Mulla on huono omatunto siitä, että mulla on pinna niin kireällä. Kaikki tämä ja naapurin paskamainen koira on tainnut saada mut vähän hermoheikoksi. Mua vituttaa vähän kaikki ja tekisi mieli sanoa monellekin ihmiselle suorat sanat.

Ehkä on ihan hyvä päästä täältä vähäksi aikaa pois, mutta siellä Mikkelissä on vielä pahempaa odottamassa. Kunpa tämä loppuisi jo, tavalla tai toisella.

Hauskaa sunnuntaita silti kaikille, kyllä se tästä taas aikaan :)

Viikko

Tämä kulunut viikko on ollut ihan mielettömän kiireinen ja erilainen, vaikka monesti olen miettinyt että pitäisi istua koneen ääreen ja kirjoittaa, niin en oikeasti ole vain pystynyt.

Meille tuli viime perjantaina se niin kovasti odottamani koira, Tilda. Voi luoja mikä pakkaus Tilda onkaan!
Koiranpennut on tietenkin aina suloisia ja mullakin on niitä ennen Tildaa ollut kolminkappalein, mutta mun on pakko sanoa että tässä koirassa on kyllä taikaa.
En koskaan, enkä ikinä ole missään nähnyt niin hellyttävää, rakastettavaa ja kultaista pakkausta. Sydän ihan sulaa aina kun katson sitä, tai Tilda tulee pusuttelemaan, tai ihan vain ollaan <3

Tottakai on mahdollista että tämä mun erikoislaatuinen elämäntilannekin saattaa vaikuttaa tähän taianomaisuuteen, mutta oli niin tai näin, niin Tilda on kyllä tuonut niin paljon iloa ja onnea elämääni.

Ja yksi juttu mikä on aivan huikeaa, on se, että Tilda rakastaa sitä kantokassiaan ja vaikuttaa olevan onnellinen siellä. Saa olla lähellä minua, eikä tarvitse pelätä mitään :)

Mä kirjoitan tätä tekstiä kännykällä, yritän saada lisättyä kuvia kuulumisista sitten jälkikäteen koneella.

Mitäs muuta? Mun elämään on tuonut säpinää myös pari aivan ihanaa tyttölasta :) Vähän sattumien kautta hoivailen ja vahdin naapurini minua tarvittaessa heitä ja se onkin ollut aika hauskaa ja erikoista vaihtelua päiviini.
Moni luulee että koska en itse hlö.kohtaisesti lapsia halua, niin että en myös pidä niistä, mutta sehän ei ole missään nimessä totuus, pidän kyllä lapsista ja lapset pitävät minusta ja ihan todella mielelläni teen tälläistä lapsenvahtikeikkaa, se antaa ihan mielettömän paljon tähän elämääni.
Tämä oli kyllä tosi kiva juttu.

Aikaa ja ajatuksiani on vienyt myös lähiperheessä tapahtunut vakava sairaskohtaus. Sekin sattui minun kannalta huonoon aikaan, että juuri saman päivänä myimme automme ja tällähetkellä meillä ei siis ole autoa.
En tästä koirineni ja kissoineni junallakaan Mikkeliin pääse, mutta onneksi siskoni on siellä nyt tukena.
Vaikka kyseinen ihminen ei minulle viime vuosina ole kovin läheinen ollut, niin silti olemme todella läheistä sukua ja kyseinen kohtaus ja siitä aiheutuvat vammat ovat olleet niin pahoja, että sellaista ei toivoisi kuin pahimmille tappajille, raiskureille ja pedofiileille.
Ihan uskomattoman pienestä on ihmisen elämä kiinni ja elämää on pakko muistaa kunnioittaa ja rakastaa, kaikki voi olla hetkessä ohi ja pahimmassa tapauksessa voit olla sidottu sänkyyn ja olla ruumiisi vanki loppuun saakka.

Kamalia juttuja, koska olen itse täällä n.300km päässä tästä ko.henkilöstä niin on vaikea kuvitella miltä siellä näyttää ja tuntuu, vaikka olen paljon tilannepäivityksiä saanut.

Todella paljon on viimeisen kuukauden sisään tapahtunut, kaikki alkoi niistä potkuista.
Olen aika huono muutoksien kanssa, ihmeen hyvin on kuitenkin pää pystynyt kasassa, toivottavasti näin on jatkossakin.

Sain äsken puhelun, minut on kutsuttu ensi perjantaina työhaastatteluun. Ilolla odottelen sitä.

Hyvää viikonloppua, lisäilen kuvia myöhemmin ja pyrin kirjoittelemaan nyt useammin :)

Motivoitunut

Mä viljelen nykyisin ihan hullun paljon sanaa "motivoitunut", tuntuu ettei sellaista asiaa enää olisikaan, mihin en olisi motivoitunut.
Kaikkein eniten ehkä kuitenkin olen motivoitunut nyt kehittämään itseäni ja tässä on alkanut aika kovastikin himottamaan paluu takaisin koulun penkille. Olen motivoitunut siihen, että tulevaisuudessa saisin tehdä mielekkäämpää ja itseni mielestä tärkeämpää työtä kuin aiemmin.

Tämä vallitseva lama kannustaa myös koulun penkille, onkohan koskaan ollut näin hyvää aikaa olla opiskelija kuin nyt ja lähitulevaisuudessa?
Olen motivoitunut muutenkin viisastumaan, tässä ajatuksessa on nyt menty niinkin pitkälle, että olen harkinnut avointa yliopistoakin, ihan vain huvin vuoksi. Itseni sivistämisen halu ja tiedonjano on todella kova, viimeiset viisi vuotta olen käyttänyt niin vähän aivojani, että ne kyllä ihan jo huutaa apua.
Nyt on aivoille hyvin aikaa antaa sitä apua.

Olen motivoitunut myös tänään tulevan koiramme suhteen. Koira ja minä tullaan menemään koirakouluun. Chihu on rotuna sellainen, että se on todella helppo pilata omalla hölmöydellä ja laiskuudella pilalle, voin kertoa että tämän koiran kanssa ei tule niin käymään.

Olen motivoitunut säästämään, en hammasta purren, vaan mukavalla tavalla. Edelleen koen helpottavaksi ja vapauttavaksi tämän kun ei tarvitse ostaa, päinvastoin, luovun todella mielelläni mahdollisimman paljon entisestä. Tosi kivasti olen saanut tavaraa myytyä ja vähän "taskurahaa".
Tykkään maksaa myös ostokset käteisellä nykyisin (nyt kun ei tarvitse itse enää työkseen käsitellä sitä), sitä pysyy niin paremmin kartalla missä mennään ja raha tuntuu enemmän rahalta.
Myyn paljon tavaraa facebookin kautta ja melkein kaikki mitä tulee, siirrän luottokortin maksuun ja sekin tuntuu kivalta ja huojentavalta, niin outoa kun se onkin.

Äsken sain tiedon että kissani Maisa on päässyt mukaan sellaiseen Primacatin ohjelmaan, jossa vaihdetaan ruoka heidän ruokaan ja minä sitten raportoin edistymisestä sosiaalliseen mediaan.
Se tietää Maisalle ilmaiset ruuat ja minulle taas puuhastelua. Ilahduin tuostakin jutusta todella paljon.
Tulen siis raportoimaan Maisan syöpöttelyistä tännekin, pahoittelut jo nyt niille, joita ei Maisulin syöpöttelyt kiinnosta ;)

Olen tavallaan motivoitunut myös liikkumaan, ainenkin ajatuksen tasolla... Kun olin töissä, niin olin aika kovatyttö liikkumaan, mutta nyt en vaan saa aikaiseksi.
Eilen mainitsin asiasta ystävälleni ja hän sen keksi: Nyt on ollut niin isoja muutoksia elämässä, etten vaan pysty keskittymään liikkumiseen!
Niin sen on pakko olla! Tässä nyt on oltu työttömänä 2.5vkoa ja ei tähän vaan ajatus ja kroppa ole vielä tottunut.
En ota siitä liikkumisesta paniikkia. Olen tehnyt niin, että jos mulla on vaikka useampaa eri asiaa keskustaan, niin pyrin hoitamaan ne aina eri kerroilla. Tulee vähän edes sellaista piiloliikuntaa.

Mun hiuksista pitää kertoa se, että kun pohdin sitä värjäämisen kalleutta, niin värjäsin hiukseni itse ja vaik´en mikään ekspertti ole, niin niistä tuli tosi hyvät! Eikä ollut vaikeaa ta aikaa vievää. Väriaine maksoi Stockan kortilla 8.50e, kampaamossa värjäys päälle 100e, joten onhan toi ero nyt ihan mieletön.
Mielelläni tuen hyvää kampaamoa, mutta saavat kyllä jatkossa vaan leikata hiuksiani tarvittaessa.

Olin eilen siellä oppisopimusjutussa, opsorekry nimeltään. Se oli ihan kiva juttu, tilaisuus kesti kolmisen tuntia ja oli mukava päästä juttelemaan ihmisten kanssa ja nähdä melkolailla samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Yksi nuori mies oli ollut työttömänä nyt 2.vuotta. Hänestä sen kouluidean sitten ihan lopullisesti sain, missään nimessä en meinaa kahtavuotta olla ja odotella että josko sattuisi töitä saamaan!

Taidan vähän säästellä juttua seuraavaan kertaan, kohta on niin pitkä tarina ettei kukaan jaksa lukea.
3.5h jaksettava odottaa,  niin sitten käydään hakemassa se meidän pikkuinen koira, voi kun olen siitä niin onnellinen, että sen onnen kuvaaminen sanoin on aivan mahdotonta! Palataan asiaan, seuraava kirjoitus saattaa olla aika koirapitoinen..

Aurinkoista viikonloppua kaikille <3


ps. Ikävä kyllä en vieläkään ole onnistunut korjaamaan tuota kello-ongelmaa, kello on nyt 14.46, ei missään nimessä sen verran mitä se täällä näyttää.

Painajaisia

Mä rakastan kauhua. Rakastan kauhuleffoja. Rakastan painajaisia. Rakastan pelkoa ylipäätänsä.
Olen aina ihan onnessani jos olen yöllä nähnyt jotain oikein kamalaa unta, siitä on niin ihana herätä, kun tajuaakin että se ei ollut totta. Kaikkein parasta on jos kesken unen tajuaa että näkeekin vain unta.

On myös pari sellaista tosi ahdistavaa painajaista, jotka ei oikeastaan edes ole painajaisia, mutta ahdistaa pahemmin kuin ne painajaiset.

Mun pahin ja pitkäaikaisin on painajainen on tällainen: Kaikki jotka tuntee mut, tietää että rakastan itsenäisyyttäni ja viihdyn hyvin myös omissa oloissani. Siitä lähtien kun muutin kotoa pois, näen aina aika-ajoittain sellaista unta, että syystä tai toisesta, joudun muuttamaan kotiin takaisin.
Vaikka kotioloissani ei aikoinaan mitään vikaa ollut, niin se uni jossa joudun muuttamaan takaisin äidin helmoihin lapsuuteni kotiin on aivan kamalan ahdistava.
Unessa en pääse pois kotoa kaupunkiin, bussit ei kulje ja olo on kamalan pettynyt.

En ymmärrä oikein mistä tuossa unessa on kyse, mutta sitä samaa unta olen nähnyt jo reippaasti yli kymmenen vuoden ajan.

Nyt mulla on uusi säännöllisesti toistuva ahdistava painajainen, joka ei oikeastaan ole painajainen, vaikka tuntuukin siltä: Unessa joudun syystä tai toisesta palaamaan takaisin vanhaan työhöni.
Kuten tuossa kotiinpaluu- unessa, niin myös tässä työunessa kyse ei ole siitä, että olisin vihannut työtäni. Kuten olen sanonut, niin eihän se työ kauhean innostavaa ollut ( vaikka oma työni moneen työkaveriini verrattuna oli mielestäni parempi, sain  olla sellaisella puolella, jossa sain tehdä muutakin ja käyttää edes vähän järkeäni) ja uskon että harva sitä haluaa loppuelämänsä tehdä, mutta se uni mitä tästä aiheesta näen on aivan kamala!
Unessa ko. paikan johtaja vaanii ja arvostelee minua, tämä yksi asiaton työ"kaveri" (josta olen aiemmin kirjoittanut) juoruilee, vahtii ja haukkuu minua. Asiakkaita tulee sulkemisajan jälkeen ja tapahtuu siellä vaikka mitä muutakin kammottavaa.

Kun herään unesta, olen usein ihan yltäpäältä hiestä märkä ja olo on aivan kamala. Näin viime yönä taas tätä unta ja se on ollut tässä mielessäni taas koko päivän.
Ajattelin että jos tämä kirjoittaminen karkottaisi sen johonkin, tai edes auttaisi minua ymmärtämään mistä on kyse, mutta en kyllä vielä ainenkaan ole yhtään viisaampi.

Tulin juuri keskustasta kotiin ja taas kerran aloin miettimään kaksijakoista suhtautumistani ihmisiin.
Olen aina ollut asiakaspalvelualalla, olen hyvä siinä, olen puhelias, osaan kuunnella ja töissä useinmiten pidän ihmisistä, mutta miksi vapaa-ajalla en tahdo kestää ihmisiä ollenkaan?
Tuntuu että ihmiset on niin itsekkäitä ja käytöstavattomia possuleita (rakastan myös possuja, joten tuo ei nyt kuvaa ollenkaan hyvin sitä mitä tarkoitan), että tekisi mieli usein vaan huutaa ja karjua.
Nämä pohdinnat alkoi kun kadulla joku nuori feissarityttö yritti pysäyttää ja saada kuukausilahjoittajaksi joillekin hädänalaisille ihmisille. Mutta tilanne on se, että en vaan ikielämässä lahjoittaisi ihmisille yhtään mitään, vaikka mikä olisi. Eläimille kyllä ja lahjoitan jo nyt, mutta en ihmisille.
Ihminen on kaiken pahan alku ja loppu. Se uskomaton itsekkyys mitä pelkästään jo tuolla kadulla kävellessä näkee, esim. ei väistetä, jäädään tukkeeksi kapeille käytäville, etuillaan, tönitään, mulkoillaan, jne, jne. Pieniä juttuja, mutta lista on loputon ja niistä vaan sitten tulee se kyllästyminen ihmisiin.
Myös entisessä työssäni sain aika usein todistaa ihmisen itsekkyyttä ja törkeyttä ja varmaan myös se on osasyy tuohon uuteen, usein toistuvaan painajaiseen.

Tulipa tästä taas varsinainen paasaus, mutta enää ei ärsytä ollenkaan niin paljon ;) Ja kenenkään ei todellakaan pidä loukkaantua noista ajatuksistani, arvostan ihmisiä jotka haluaa auttaa ja auttavat hädänalaisia ja tekevät tästä maailmasta paremman, minä sitten omalta osaltani autan niitä avuttomia eläimiä...

Muuten ei näistä päivistä ole mitään ihmeempää kerrottavaa, aika samaa uomaa elämä menee eteenpäin. Huomenna mulla on taas joku sellainen oppisopimus-tapahtuma, kestää jopa jonkun 3h, siinä onkin sille päivälle actionia kerrakseen.

Kuulumisia

Nyt on ollut niin hyvät säät, ettei ole paljoa tietokoneen äärellä huvittanut istua. Ei huvittaisi nytkään, mutta pitää luoda joku netti-cv mol.fi-sivuille ja myös on luotava joku profiili oppisopimus-juttuun.

Aika paljon pitää luoda kaikkea ja kaikkialle, siitä en ole nyt kovinkaan innostunut, mutta tärkeitä juttujahan ne on ja tietenkin hoidettava alta pois. Tuntuu vaan siltä että mitä enemmän niitä tekee, niin sen teennäisimmältä ne alkaa kuulostaa, vaikka onkin tehty ihan tosimielellä.

Olin tosiaan viime torstaina siellä oppisopimusinfossa ja siellä nyt ei tullut oikeastaan mitään uutta, mitä en olisi jo itse selvittänyt. Se on ihan kiva juttu että voin luoda profiilin sinne oppisopimus-keskukseen, sieltä mahdollinen työnantaja sitten saa katsella sen itselleen sopivan työntekijän.

Lauantaina kylässä kävi entinen työkaverini ( nykyinen ystäväni ), jonka kanssa oli niin mahtavaa jutustella ja on ihana tietää että elämääni jää paljon ihmisiä entisestä työstäni, vaikka en siellä enää olekkaan.

Yksi asia tässä on tuottanut todella suurta päänvaivaa: Firenze. Mun oli tarkoitus pitää loput kesälomastani tuossa syyskuun puolessa välissä ja lähteä Firenzeen. Lennotkin on jo maksettu. Nythän kun tuli tämä yllättävä käänne elämässäni, niin kaikki onkin aika epävarmaa ja mikään ei ole omassa vallassani.
Jos matkan ajalle sattuu vaikka joku työkkärin määräämä juttu ja siitä kieltäydyn, niin menetän siinä sitten kaikki toimeentuloni. Lentoja ei pysty perumaan ja matkakumppanini ei taida nyt ihan kokonaan ymmärtää tätä tilannetta: Minä kun en vaan nyt pysty päättämään yhtään mistään, enkä mitenkään voi tietää miltä elämäni näyttää kuukauden päästä.
Ihan tässä muutama näppykin on naamaan tullut kun stressaa ja ärsyttää niin paljon.

Muuten tässä elämä on kulkenut ihan kivalla lailla, tavallaan tekemistä on ollut ja liikuttuakin on jonkin verran tullut. Kavereita on nähty ja miehen kanssa oltu.

Kaikkein hauskin juttu on nyt kuitenkin tämä:

Siinä on meidän rakas Tilda, jota eilen käytiin katsomassa ja joka nyt perjantaina muuttaa tänne meille :)
Olen niin intopiukeana että meinaan ihan haljeta! Paljon on miettimistä mitä kaikkea pitää muistaa tehdä ennen Tildan tuloa ja se on hauskaa miettimistä se.

Lopettelen nyt tällä erää, on niin mahtisää, että pakko vaan lähteä ulos.

Ps. Olen ollut todella yllättynyt näistä lukijamääristä jotka tätä blogia on käynyt lukemassa, siis todella yllättynyt! En tiedä mistä te kaikki olette ilmestyneet, mutta olen tietenkin hämilläni ja hyvin kiitollinen.

Ihanaa ja aurinkoista viikonalkua kaikille =)

Tylsistyminen

Siinä on näky jonka mä useimmiten aamuisin kun silmäni avaan näen ja tuohon näkyyn on kyllä ihana herätäkin :)
Siinä on myös mun ainoa seura mitä mulla tässä päivisin on. Alan olla jo aika tylsistynyt ja ikävä johonkin alkaa olla aika kova.
Niin paljon kuin kissaani rakastankin ja hänen seuraa arvostan, niin voi luoja kuinka kaipaan seuraa ihan ihmisistä! En olisi tätä uskonut että sanon, mutta mulla alkaa olla ikävä jo ihan entisiin töihini, työkavereita tietenkin, mutta myös asiakkaiden kanssa jutustelua, papereiden järkkäämistä ja laskujen tarkistelua. Puuhailua.

Olen nyt laittanut turbovaihteen sen koirankin hankintaan, kiikarissa on pitkään ollut pentue jonka luovutus olisi vasta syyskuussa, mutta näyttää siltä että siihen mennessä ehtii kyllä jo hulluus iskemään.
Nyt on löytynyt myös yksi puolivuotias chihu, jonka koulutus voi tietenkin olla haastavampaa, mutta aina vain parempi, olisipahan jotain järkevää tekemistä.

Paljon tässä kaikkia kotijuttujakin yritän väsätä, mutta eipä se kaksinaista ja kovin aikaa vievää hommaa ole.
Eilen siivosin vaatehuoneen oikein kunnolla ja laitoin tosi paljon vaatetta myyntiin. Tietenkin on kiva että siinä joitain roposia tienaa, mutta kaikkein mukavinta oli päästä turhasta eroon, tuli sellainen "puhtaampi" olo.
OIen tuossa myös miettinyt noiden kalliimpien tavaroideni olemassa oloa. Hyllyillä ja korurasiassa seisoo tuhansien ja tuhansien edestä tavaraa ja tavallaan tekisi mieli luopua niistäkin ja aloittaa sitten joskus taas alusta, kun uusi elämäni ja uusi työni on alkanut, mutta ehkä asiaa on syytä vielä harkita kunnolla. Kun mielentila on tällainen, niin tuollaiset äkkipäätökset on varmaan järkevintä jättää ainenkin vielä ihan ajatuksen tasolle.

Se liikunta tuottaa vieläkin vähän ongelmia, aamulenkit on ollut aika vähissä. En tajua mistä on kyse, mutta sängystä nouseminen ja etenkin lenkille lähtö on tuottanut suuria vaikeuksia. Helposti voin herätä ja heräänkin kahdeksalta, mutta köllöttelen siellä tuo ruttukasa-kissa päälläni kehräten vähintään sen tunnin verran.
Siitä pitää pitää huoli ettei tässä nyt ainenkaan pulskistumaan pääse, sehän se tekisi hyvää tälle hieman synkähkölle mielelleni..

Saas nähdä mitä tässä tänään tekisi. Juuri mietin että miten nämä päiväni olen saanut kulumaan, en ole edes telkkaria katsellut (vähissä kyllä on ohjelmatkin), mutta niin se vaan menee että puuhastelen kotijuttuja, luen kirjaa, puuhastelen taas ja sitten onneksi mieheni tuleekin jo kotiin. Siinä vaiheessa olen kyllä jo niin kyllästynyt, että ei juttukaan paljoa luista...

Mutta hei, tänään alkaa kuitenkin työhakemusten tykitys eri firmoihin, mun hakemus ja cv alkaa olla aika mainiossa kunnossa, pitää vaan vielä joku inhimillisempi kuva saada cv:hen.
Ajatuksena on että vähintään 5. hakemusta/pvä. Jännitetään nyt sitten että milloin tärppää :)

Mukavaa päivää kaikille ja ne ketkä on töissä, olkaa iloisia että olette töissä, vaikka juuri tällä hetkellä ei siltä tuntuisikaan, mutta olette kuitenkin töissä ja se on hieno juttu se.


ps. Sellainen juttu tässä tuli vielä mieleen, että en enää oikeastaan ihmettele miten pitkäaikaistyöttömät voi usein olla vähän alkoholisoituneita tai muuten ei niin tässä elämän arjessa mukana. Kyllähän tällainen tylsistyminen huonoa ihmismielelle tekee.
Tietenkään tässä ei ole tarkoitus itselläni viinipulloon (tai mihinkään muuhun) kajota, mutta siis ymmärrän näitä ihmisiä nykyään paaaaaljon paremmin. Että tässä tapauksessa kun näin ennen nämä asiat musta-valkoisena, niin voin sanoa etten kyllä enää!

pss. Nuo kellonajat, en ymmärrä miksi täällä nuo kellonajat on päin peetä.. Yleensä, niinkuin myös nyt, kirjoittelen aamupäivisin, en todellakaan öisin! Klo 23 jälkeen olen usein jo untenmailla :/