Viikko mikä kesti ikuisuuden

Mun viime viikko oli tasan sitä mitä otsikko sanoo. Se kesti ikuisuuden. Mä vanhenin sen aikana vuosia, väsyin ja "masennuin".

Mähän tosiaan viime maanantaina menin sinne Mikkeliin sairasvierailulle. Sinne pääsyssäkin oli oma työnsä, piti vuokrata se auto ja jännittää kuinka toi meidän koira pärjää ajomatkan. Koira pärjäsi todella hyvin, siitä ei voi muuta kuin olla kiitollinen kuinka fiksu toinen osaa olla.

Mitä Mikkelissä odotti? Pelkkää kamaluutta, ei sitä oikein voi kuvailla. Ihminen joka on saanut todella pahan aivoverenvuodon, sille ei voi sen sijainnin takia tehdä mitään ja se tukos säätelee ihan kaikkea aivojen ja kropan, puheen, jopa silmien toimintaa ja kun se paikka aivoissa on tukossa ja mikään ei vaan toimi. Järki pelaa, mutta kroppaa et saa toimimaan, et pysty puhumaan, et pysty pitämään silmiä auki, et pysty tekemään mitää, se on toivotonta ja toivotonta katsottavaa.

En muuta pysty sanomaan kuin että järkyttävää. Siinä tulee itselle hyödytön ja toivoton olo ja samanlainen olo tulee myös muiden läheisten puolesta.
Ainut mitä itse pystyin tekemään ja piristämään oli se, että sain kuljetettua meidän koiran sairaalaan. Potilas rakastaa koiria ja oli odottanut että saa nähdä Tildan. No se näkeminen oli nyt aika surkeaa, mutta kyllä se silti tuntui piristävän. Oli kyllä mahtava juttu lääkäreiltä ja hoitajilta antaa Tildan olla siellä sairaalassa, olin ihan varma että meidät ajetaan pois, muta ihana oli olla väärässä!

Ja miten mielettömän kiltisti Tilda osasi sairaalassakin olla, kiltisti omassa laukussaan, ei haukkunut tai murissut, ei tuntunut pelkäävän, vaikka tila ja hajut oli nyt tietenkin kaikkea muuta kuin tavalliset.
Välillä tuntuu että se on joku ylikoira, niin mielettömän fiksu se osaa olla.

Mitäs muuta? Mikkelissä ei oikein muuta, sairaala ja sairaus täytti sen vierailun.

Torstaina tulin sitten takaisin, äitini oli niin mielettömän kiltti että toi minut tänne Treelle, ei tarvinnut itse ajaa vieraalla autolla.

Täälläkään ei oikein mitään ihmeempiä, olen ollut todella väsynyt. Niin väsynyt, että en ole viikkoon liikkunut, en syönyt kunnolla.

Mulla on ollut aina aika huono tapa suhtautua stressaaviin elämäntilanteisiin: Syöminen ja shoppailu.
Mun syöminen muuttuu ihan hulluksi, en oikeastaan syö mitään kunnollista ja paljoa ja se mitä syön, on äärimmäisen epäterveellistä. viimeviikon ruokavalio koostui pääasiassa riisipiirakoista ja suklaasuukoista..

Entäs sitten ostokset, tässä oli mun perjantaipäivän heräteostos, timanttisormus..

En tiedä, nyt olisi tarkoitus taas uuden alkavan viikon kunniaksi järkevöityä.
Aamu ainenkin alkoi hyvin, mulla oli klo 9.00 tapaaminen työkkärissä ja se olikin todella hyvä tapaaminen. Mulla on nyt selkiytynyt se että mitä seuraavaksi teen.
Kyllä se niin on että menen takaisin koulunpenkille ja keskityn pariksi vuodeksi opiskeluun. Sosiaali-ja terveysala on nyt sattuneista syistä alkanut kiinnostamaan. Tänään olisi illalla tarkoitus täyttää yhteen kouluun hakemus ja ensikuun puolessavälissä toiseen. Toivottavasti pääsis sisään heti.
Työkkäristä pitää mainita, että olen edelleenkin vain tyytyväinen heidän toimintaan. Ihan mielettömän hyvin apua ja neuvoja saa sieltä! Tuntuu hullulta että se on niin parjattu laitos, mun kohdalla kaikki on toiminut kuin unelma.

Töistä tulikin mieleen että mulla oli viime perjantaina myös se työhaastattelu, se meni mielestäni hyvin. Työkin olisi mielenkiintoista ja siinä pääsisi hyville ansioille, MUTTA, Tilda...
Työpäivätkin tulisi olemaan todella pitkiä ja työ olisi melkolailla kokonaan reissutyötä. En mä vaan niin mitenkään pysty tekemään nyt sellaista, ei pientä koiraa vaan voi jättää yli 10h itsekseen :(
Ja kyllä on pakko myöntää että se opiskelu nyt tähän väliin olisi mulle se kaikkein parhain vaihtoehto.

Kauheasti taas kaikkea, pää on aika sekaisin väsymyksestä ja kaikesta, sen varmaan huomaa myös tekstistä?

Lopettelen nyt tähän kertaan, yritän oikeasti saada jatkossa vähän useammin tehtyä kirjoituksia, huono omatunto edelleen myös tästä, olen ollut aika laiska tämänkin suhteen..

Hauskaa viikkoa :)

ps. Tajusin juuri, että eihän mulla ole laitettuna tänne mitään kunnon kuvia Tildasta, tässä pari.

Huono omatunto

Kirjoittelen tässä taas kännykällä sunnuntai-illan kuulumisista, joten kuvia ei taaskaan ole luvassa.

Tilanne on nimittäin se, että mulla on ihan jatkuva huono omatunto ja stressi kaiken suhteen, tuntuu etten saa oikein mitään nyt hoidettua kunnolla ja mulla on liian paljon tilanteita menneillään.

Kaikkein huonoin omatunto mulla on siitä, etten vieläkään ole päässyt sinne Mikkeliin, vaikka siellä on todella vakava tilanne sen läheisen sairauskohtauksen suhteen.
Asia korjaantuu huomenna, me vuokrataan auto ja mun mies vie mut sinne (en itse uskalla ajaa vieraalla autolla, koska olen viimeksi ajanut joskus viime vuoden puolella) ja ajaa sitten saman päivän aikana takaisin tänne Treelle. Mulla on huono omatunto siitäkin, miksi en vain uskalla tarttua rattiin, luottaa itseeni ja ajaa?

Mulla on huono omatunto siitä, että vaikka menen sinne Mikkeliin, en mitään pysty tekemään ja siitä että vuosikaudet mun suhde tähän läheiseen on ollut täysin olematon.
Niin paljon on vuosien varrella sattunut ja niin paljon on syntynyt katkeruutta ja vihaa ja vaikka itse en suhteen katkeamisessa ole se syyllinen osapuoli, niin olisin silti voinut olla ymmärtäväisempi ja anteeksi antavaisempi. Siellä ihminen on nyt siinä kunnossa, että katuminen ja sovinto on tavallaan myöhäistä, ainenkaan siitä ei enää ole mitään hyötyä.
Säälittää niin kamalasti tämän ihmisen kohtalo, niin moni asia meni hänen elämässään pieleen ja niin monta väärää valintaa hän teki ja nyt hän on sitten ruumiinsa vanki ja muiden hoidon varassa loppuun asti.
Kun kirjoitan tätä, niin mua itkettää ekaa kertaa sitten lääkärin puhelun. Vaikka asia on ollut tämän viikon aikana koko ajan mielessäni, niin en ole sitä silti ajatellut kunnolla, juuri siksi ettei itkettäisi.

Mulla on huono omatunto myös siitä että menen sinne Mikkeliin, sen takia jouduin perumaan pari lapsenvahtivuoroa ja tuottaa pettymyksen tytölle, jolle rutiinit on tärkeitä ja joka odottaa tapaamisiamme todella paljon.

Mulla on huono omatunto siitä että en ole kunnolla perehtynyt työnhakuun, enkä opiskeluasioiden selvittämiseen.
Pari sähköpostia olen laittanut opiskeluihin liittyen ja perjantaina on se työhaastattelu, muuten en ole niihin paljoa aikaa käyttänyt.

Mulla on huono omatunto siitä että mun kissa on jäänyt niin vähälle huomiolle. Uuden koiran myötä se on ollut aika vetäytyvä ja en ole siihenkään kauheasti käyttänyt aikaa.

Mulla on huono omatunto siitä, että mulla on pinna niin kireällä. Kaikki tämä ja naapurin paskamainen koira on tainnut saada mut vähän hermoheikoksi. Mua vituttaa vähän kaikki ja tekisi mieli sanoa monellekin ihmiselle suorat sanat.

Ehkä on ihan hyvä päästä täältä vähäksi aikaa pois, mutta siellä Mikkelissä on vielä pahempaa odottamassa. Kunpa tämä loppuisi jo, tavalla tai toisella.

Hauskaa sunnuntaita silti kaikille, kyllä se tästä taas aikaan :)

Viikko

Tämä kulunut viikko on ollut ihan mielettömän kiireinen ja erilainen, vaikka monesti olen miettinyt että pitäisi istua koneen ääreen ja kirjoittaa, niin en oikeasti ole vain pystynyt.

Meille tuli viime perjantaina se niin kovasti odottamani koira, Tilda. Voi luoja mikä pakkaus Tilda onkaan!
Koiranpennut on tietenkin aina suloisia ja mullakin on niitä ennen Tildaa ollut kolminkappalein, mutta mun on pakko sanoa että tässä koirassa on kyllä taikaa.
En koskaan, enkä ikinä ole missään nähnyt niin hellyttävää, rakastettavaa ja kultaista pakkausta. Sydän ihan sulaa aina kun katson sitä, tai Tilda tulee pusuttelemaan, tai ihan vain ollaan <3

Tottakai on mahdollista että tämä mun erikoislaatuinen elämäntilannekin saattaa vaikuttaa tähän taianomaisuuteen, mutta oli niin tai näin, niin Tilda on kyllä tuonut niin paljon iloa ja onnea elämääni.

Ja yksi juttu mikä on aivan huikeaa, on se, että Tilda rakastaa sitä kantokassiaan ja vaikuttaa olevan onnellinen siellä. Saa olla lähellä minua, eikä tarvitse pelätä mitään :)

Mä kirjoitan tätä tekstiä kännykällä, yritän saada lisättyä kuvia kuulumisista sitten jälkikäteen koneella.

Mitäs muuta? Mun elämään on tuonut säpinää myös pari aivan ihanaa tyttölasta :) Vähän sattumien kautta hoivailen ja vahdin naapurini minua tarvittaessa heitä ja se onkin ollut aika hauskaa ja erikoista vaihtelua päiviini.
Moni luulee että koska en itse hlö.kohtaisesti lapsia halua, niin että en myös pidä niistä, mutta sehän ei ole missään nimessä totuus, pidän kyllä lapsista ja lapset pitävät minusta ja ihan todella mielelläni teen tälläistä lapsenvahtikeikkaa, se antaa ihan mielettömän paljon tähän elämääni.
Tämä oli kyllä tosi kiva juttu.

Aikaa ja ajatuksiani on vienyt myös lähiperheessä tapahtunut vakava sairaskohtaus. Sekin sattui minun kannalta huonoon aikaan, että juuri saman päivänä myimme automme ja tällähetkellä meillä ei siis ole autoa.
En tästä koirineni ja kissoineni junallakaan Mikkeliin pääse, mutta onneksi siskoni on siellä nyt tukena.
Vaikka kyseinen ihminen ei minulle viime vuosina ole kovin läheinen ollut, niin silti olemme todella läheistä sukua ja kyseinen kohtaus ja siitä aiheutuvat vammat ovat olleet niin pahoja, että sellaista ei toivoisi kuin pahimmille tappajille, raiskureille ja pedofiileille.
Ihan uskomattoman pienestä on ihmisen elämä kiinni ja elämää on pakko muistaa kunnioittaa ja rakastaa, kaikki voi olla hetkessä ohi ja pahimmassa tapauksessa voit olla sidottu sänkyyn ja olla ruumiisi vanki loppuun saakka.

Kamalia juttuja, koska olen itse täällä n.300km päässä tästä ko.henkilöstä niin on vaikea kuvitella miltä siellä näyttää ja tuntuu, vaikka olen paljon tilannepäivityksiä saanut.

Todella paljon on viimeisen kuukauden sisään tapahtunut, kaikki alkoi niistä potkuista.
Olen aika huono muutoksien kanssa, ihmeen hyvin on kuitenkin pää pystynyt kasassa, toivottavasti näin on jatkossakin.

Sain äsken puhelun, minut on kutsuttu ensi perjantaina työhaastatteluun. Ilolla odottelen sitä.

Hyvää viikonloppua, lisäilen kuvia myöhemmin ja pyrin kirjoittelemaan nyt useammin :)

Motivoitunut

Mä viljelen nykyisin ihan hullun paljon sanaa "motivoitunut", tuntuu ettei sellaista asiaa enää olisikaan, mihin en olisi motivoitunut.
Kaikkein eniten ehkä kuitenkin olen motivoitunut nyt kehittämään itseäni ja tässä on alkanut aika kovastikin himottamaan paluu takaisin koulun penkille. Olen motivoitunut siihen, että tulevaisuudessa saisin tehdä mielekkäämpää ja itseni mielestä tärkeämpää työtä kuin aiemmin.

Tämä vallitseva lama kannustaa myös koulun penkille, onkohan koskaan ollut näin hyvää aikaa olla opiskelija kuin nyt ja lähitulevaisuudessa?
Olen motivoitunut muutenkin viisastumaan, tässä ajatuksessa on nyt menty niinkin pitkälle, että olen harkinnut avointa yliopistoakin, ihan vain huvin vuoksi. Itseni sivistämisen halu ja tiedonjano on todella kova, viimeiset viisi vuotta olen käyttänyt niin vähän aivojani, että ne kyllä ihan jo huutaa apua.
Nyt on aivoille hyvin aikaa antaa sitä apua.

Olen motivoitunut myös tänään tulevan koiramme suhteen. Koira ja minä tullaan menemään koirakouluun. Chihu on rotuna sellainen, että se on todella helppo pilata omalla hölmöydellä ja laiskuudella pilalle, voin kertoa että tämän koiran kanssa ei tule niin käymään.

Olen motivoitunut säästämään, en hammasta purren, vaan mukavalla tavalla. Edelleen koen helpottavaksi ja vapauttavaksi tämän kun ei tarvitse ostaa, päinvastoin, luovun todella mielelläni mahdollisimman paljon entisestä. Tosi kivasti olen saanut tavaraa myytyä ja vähän "taskurahaa".
Tykkään maksaa myös ostokset käteisellä nykyisin (nyt kun ei tarvitse itse enää työkseen käsitellä sitä), sitä pysyy niin paremmin kartalla missä mennään ja raha tuntuu enemmän rahalta.
Myyn paljon tavaraa facebookin kautta ja melkein kaikki mitä tulee, siirrän luottokortin maksuun ja sekin tuntuu kivalta ja huojentavalta, niin outoa kun se onkin.

Äsken sain tiedon että kissani Maisa on päässyt mukaan sellaiseen Primacatin ohjelmaan, jossa vaihdetaan ruoka heidän ruokaan ja minä sitten raportoin edistymisestä sosiaalliseen mediaan.
Se tietää Maisalle ilmaiset ruuat ja minulle taas puuhastelua. Ilahduin tuostakin jutusta todella paljon.
Tulen siis raportoimaan Maisan syöpöttelyistä tännekin, pahoittelut jo nyt niille, joita ei Maisulin syöpöttelyt kiinnosta ;)

Olen tavallaan motivoitunut myös liikkumaan, ainenkin ajatuksen tasolla... Kun olin töissä, niin olin aika kovatyttö liikkumaan, mutta nyt en vaan saa aikaiseksi.
Eilen mainitsin asiasta ystävälleni ja hän sen keksi: Nyt on ollut niin isoja muutoksia elämässä, etten vaan pysty keskittymään liikkumiseen!
Niin sen on pakko olla! Tässä nyt on oltu työttömänä 2.5vkoa ja ei tähän vaan ajatus ja kroppa ole vielä tottunut.
En ota siitä liikkumisesta paniikkia. Olen tehnyt niin, että jos mulla on vaikka useampaa eri asiaa keskustaan, niin pyrin hoitamaan ne aina eri kerroilla. Tulee vähän edes sellaista piiloliikuntaa.

Mun hiuksista pitää kertoa se, että kun pohdin sitä värjäämisen kalleutta, niin värjäsin hiukseni itse ja vaik´en mikään ekspertti ole, niin niistä tuli tosi hyvät! Eikä ollut vaikeaa ta aikaa vievää. Väriaine maksoi Stockan kortilla 8.50e, kampaamossa värjäys päälle 100e, joten onhan toi ero nyt ihan mieletön.
Mielelläni tuen hyvää kampaamoa, mutta saavat kyllä jatkossa vaan leikata hiuksiani tarvittaessa.

Olin eilen siellä oppisopimusjutussa, opsorekry nimeltään. Se oli ihan kiva juttu, tilaisuus kesti kolmisen tuntia ja oli mukava päästä juttelemaan ihmisten kanssa ja nähdä melkolailla samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Yksi nuori mies oli ollut työttömänä nyt 2.vuotta. Hänestä sen kouluidean sitten ihan lopullisesti sain, missään nimessä en meinaa kahtavuotta olla ja odotella että josko sattuisi töitä saamaan!

Taidan vähän säästellä juttua seuraavaan kertaan, kohta on niin pitkä tarina ettei kukaan jaksa lukea.
3.5h jaksettava odottaa,  niin sitten käydään hakemassa se meidän pikkuinen koira, voi kun olen siitä niin onnellinen, että sen onnen kuvaaminen sanoin on aivan mahdotonta! Palataan asiaan, seuraava kirjoitus saattaa olla aika koirapitoinen..

Aurinkoista viikonloppua kaikille <3


ps. Ikävä kyllä en vieläkään ole onnistunut korjaamaan tuota kello-ongelmaa, kello on nyt 14.46, ei missään nimessä sen verran mitä se täällä näyttää.

Painajaisia

Mä rakastan kauhua. Rakastan kauhuleffoja. Rakastan painajaisia. Rakastan pelkoa ylipäätänsä.
Olen aina ihan onnessani jos olen yöllä nähnyt jotain oikein kamalaa unta, siitä on niin ihana herätä, kun tajuaakin että se ei ollut totta. Kaikkein parasta on jos kesken unen tajuaa että näkeekin vain unta.

On myös pari sellaista tosi ahdistavaa painajaista, jotka ei oikeastaan edes ole painajaisia, mutta ahdistaa pahemmin kuin ne painajaiset.

Mun pahin ja pitkäaikaisin on painajainen on tällainen: Kaikki jotka tuntee mut, tietää että rakastan itsenäisyyttäni ja viihdyn hyvin myös omissa oloissani. Siitä lähtien kun muutin kotoa pois, näen aina aika-ajoittain sellaista unta, että syystä tai toisesta, joudun muuttamaan kotiin takaisin.
Vaikka kotioloissani ei aikoinaan mitään vikaa ollut, niin se uni jossa joudun muuttamaan takaisin äidin helmoihin lapsuuteni kotiin on aivan kamalan ahdistava.
Unessa en pääse pois kotoa kaupunkiin, bussit ei kulje ja olo on kamalan pettynyt.

En ymmärrä oikein mistä tuossa unessa on kyse, mutta sitä samaa unta olen nähnyt jo reippaasti yli kymmenen vuoden ajan.

Nyt mulla on uusi säännöllisesti toistuva ahdistava painajainen, joka ei oikeastaan ole painajainen, vaikka tuntuukin siltä: Unessa joudun syystä tai toisesta palaamaan takaisin vanhaan työhöni.
Kuten tuossa kotiinpaluu- unessa, niin myös tässä työunessa kyse ei ole siitä, että olisin vihannut työtäni. Kuten olen sanonut, niin eihän se työ kauhean innostavaa ollut ( vaikka oma työni moneen työkaveriini verrattuna oli mielestäni parempi, sain  olla sellaisella puolella, jossa sain tehdä muutakin ja käyttää edes vähän järkeäni) ja uskon että harva sitä haluaa loppuelämänsä tehdä, mutta se uni mitä tästä aiheesta näen on aivan kamala!
Unessa ko. paikan johtaja vaanii ja arvostelee minua, tämä yksi asiaton työ"kaveri" (josta olen aiemmin kirjoittanut) juoruilee, vahtii ja haukkuu minua. Asiakkaita tulee sulkemisajan jälkeen ja tapahtuu siellä vaikka mitä muutakin kammottavaa.

Kun herään unesta, olen usein ihan yltäpäältä hiestä märkä ja olo on aivan kamala. Näin viime yönä taas tätä unta ja se on ollut tässä mielessäni taas koko päivän.
Ajattelin että jos tämä kirjoittaminen karkottaisi sen johonkin, tai edes auttaisi minua ymmärtämään mistä on kyse, mutta en kyllä vielä ainenkaan ole yhtään viisaampi.

Tulin juuri keskustasta kotiin ja taas kerran aloin miettimään kaksijakoista suhtautumistani ihmisiin.
Olen aina ollut asiakaspalvelualalla, olen hyvä siinä, olen puhelias, osaan kuunnella ja töissä useinmiten pidän ihmisistä, mutta miksi vapaa-ajalla en tahdo kestää ihmisiä ollenkaan?
Tuntuu että ihmiset on niin itsekkäitä ja käytöstavattomia possuleita (rakastan myös possuja, joten tuo ei nyt kuvaa ollenkaan hyvin sitä mitä tarkoitan), että tekisi mieli usein vaan huutaa ja karjua.
Nämä pohdinnat alkoi kun kadulla joku nuori feissarityttö yritti pysäyttää ja saada kuukausilahjoittajaksi joillekin hädänalaisille ihmisille. Mutta tilanne on se, että en vaan ikielämässä lahjoittaisi ihmisille yhtään mitään, vaikka mikä olisi. Eläimille kyllä ja lahjoitan jo nyt, mutta en ihmisille.
Ihminen on kaiken pahan alku ja loppu. Se uskomaton itsekkyys mitä pelkästään jo tuolla kadulla kävellessä näkee, esim. ei väistetä, jäädään tukkeeksi kapeille käytäville, etuillaan, tönitään, mulkoillaan, jne, jne. Pieniä juttuja, mutta lista on loputon ja niistä vaan sitten tulee se kyllästyminen ihmisiin.
Myös entisessä työssäni sain aika usein todistaa ihmisen itsekkyyttä ja törkeyttä ja varmaan myös se on osasyy tuohon uuteen, usein toistuvaan painajaiseen.

Tulipa tästä taas varsinainen paasaus, mutta enää ei ärsytä ollenkaan niin paljon ;) Ja kenenkään ei todellakaan pidä loukkaantua noista ajatuksistani, arvostan ihmisiä jotka haluaa auttaa ja auttavat hädänalaisia ja tekevät tästä maailmasta paremman, minä sitten omalta osaltani autan niitä avuttomia eläimiä...

Muuten ei näistä päivistä ole mitään ihmeempää kerrottavaa, aika samaa uomaa elämä menee eteenpäin. Huomenna mulla on taas joku sellainen oppisopimus-tapahtuma, kestää jopa jonkun 3h, siinä onkin sille päivälle actionia kerrakseen.

Kuulumisia

Nyt on ollut niin hyvät säät, ettei ole paljoa tietokoneen äärellä huvittanut istua. Ei huvittaisi nytkään, mutta pitää luoda joku netti-cv mol.fi-sivuille ja myös on luotava joku profiili oppisopimus-juttuun.

Aika paljon pitää luoda kaikkea ja kaikkialle, siitä en ole nyt kovinkaan innostunut, mutta tärkeitä juttujahan ne on ja tietenkin hoidettava alta pois. Tuntuu vaan siltä että mitä enemmän niitä tekee, niin sen teennäisimmältä ne alkaa kuulostaa, vaikka onkin tehty ihan tosimielellä.

Olin tosiaan viime torstaina siellä oppisopimusinfossa ja siellä nyt ei tullut oikeastaan mitään uutta, mitä en olisi jo itse selvittänyt. Se on ihan kiva juttu että voin luoda profiilin sinne oppisopimus-keskukseen, sieltä mahdollinen työnantaja sitten saa katsella sen itselleen sopivan työntekijän.

Lauantaina kylässä kävi entinen työkaverini ( nykyinen ystäväni ), jonka kanssa oli niin mahtavaa jutustella ja on ihana tietää että elämääni jää paljon ihmisiä entisestä työstäni, vaikka en siellä enää olekkaan.

Yksi asia tässä on tuottanut todella suurta päänvaivaa: Firenze. Mun oli tarkoitus pitää loput kesälomastani tuossa syyskuun puolessa välissä ja lähteä Firenzeen. Lennotkin on jo maksettu. Nythän kun tuli tämä yllättävä käänne elämässäni, niin kaikki onkin aika epävarmaa ja mikään ei ole omassa vallassani.
Jos matkan ajalle sattuu vaikka joku työkkärin määräämä juttu ja siitä kieltäydyn, niin menetän siinä sitten kaikki toimeentuloni. Lentoja ei pysty perumaan ja matkakumppanini ei taida nyt ihan kokonaan ymmärtää tätä tilannetta: Minä kun en vaan nyt pysty päättämään yhtään mistään, enkä mitenkään voi tietää miltä elämäni näyttää kuukauden päästä.
Ihan tässä muutama näppykin on naamaan tullut kun stressaa ja ärsyttää niin paljon.

Muuten tässä elämä on kulkenut ihan kivalla lailla, tavallaan tekemistä on ollut ja liikuttuakin on jonkin verran tullut. Kavereita on nähty ja miehen kanssa oltu.

Kaikkein hauskin juttu on nyt kuitenkin tämä:

Siinä on meidän rakas Tilda, jota eilen käytiin katsomassa ja joka nyt perjantaina muuttaa tänne meille :)
Olen niin intopiukeana että meinaan ihan haljeta! Paljon on miettimistä mitä kaikkea pitää muistaa tehdä ennen Tildan tuloa ja se on hauskaa miettimistä se.

Lopettelen nyt tällä erää, on niin mahtisää, että pakko vaan lähteä ulos.

Ps. Olen ollut todella yllättynyt näistä lukijamääristä jotka tätä blogia on käynyt lukemassa, siis todella yllättynyt! En tiedä mistä te kaikki olette ilmestyneet, mutta olen tietenkin hämilläni ja hyvin kiitollinen.

Ihanaa ja aurinkoista viikonalkua kaikille =)

Tylsistyminen

Siinä on näky jonka mä useimmiten aamuisin kun silmäni avaan näen ja tuohon näkyyn on kyllä ihana herätäkin :)
Siinä on myös mun ainoa seura mitä mulla tässä päivisin on. Alan olla jo aika tylsistynyt ja ikävä johonkin alkaa olla aika kova.
Niin paljon kuin kissaani rakastankin ja hänen seuraa arvostan, niin voi luoja kuinka kaipaan seuraa ihan ihmisistä! En olisi tätä uskonut että sanon, mutta mulla alkaa olla ikävä jo ihan entisiin töihini, työkavereita tietenkin, mutta myös asiakkaiden kanssa jutustelua, papereiden järkkäämistä ja laskujen tarkistelua. Puuhailua.

Olen nyt laittanut turbovaihteen sen koirankin hankintaan, kiikarissa on pitkään ollut pentue jonka luovutus olisi vasta syyskuussa, mutta näyttää siltä että siihen mennessä ehtii kyllä jo hulluus iskemään.
Nyt on löytynyt myös yksi puolivuotias chihu, jonka koulutus voi tietenkin olla haastavampaa, mutta aina vain parempi, olisipahan jotain järkevää tekemistä.

Paljon tässä kaikkia kotijuttujakin yritän väsätä, mutta eipä se kaksinaista ja kovin aikaa vievää hommaa ole.
Eilen siivosin vaatehuoneen oikein kunnolla ja laitoin tosi paljon vaatetta myyntiin. Tietenkin on kiva että siinä joitain roposia tienaa, mutta kaikkein mukavinta oli päästä turhasta eroon, tuli sellainen "puhtaampi" olo.
OIen tuossa myös miettinyt noiden kalliimpien tavaroideni olemassa oloa. Hyllyillä ja korurasiassa seisoo tuhansien ja tuhansien edestä tavaraa ja tavallaan tekisi mieli luopua niistäkin ja aloittaa sitten joskus taas alusta, kun uusi elämäni ja uusi työni on alkanut, mutta ehkä asiaa on syytä vielä harkita kunnolla. Kun mielentila on tällainen, niin tuollaiset äkkipäätökset on varmaan järkevintä jättää ainenkin vielä ihan ajatuksen tasolle.

Se liikunta tuottaa vieläkin vähän ongelmia, aamulenkit on ollut aika vähissä. En tajua mistä on kyse, mutta sängystä nouseminen ja etenkin lenkille lähtö on tuottanut suuria vaikeuksia. Helposti voin herätä ja heräänkin kahdeksalta, mutta köllöttelen siellä tuo ruttukasa-kissa päälläni kehräten vähintään sen tunnin verran.
Siitä pitää pitää huoli ettei tässä nyt ainenkaan pulskistumaan pääse, sehän se tekisi hyvää tälle hieman synkähkölle mielelleni..

Saas nähdä mitä tässä tänään tekisi. Juuri mietin että miten nämä päiväni olen saanut kulumaan, en ole edes telkkaria katsellut (vähissä kyllä on ohjelmatkin), mutta niin se vaan menee että puuhastelen kotijuttuja, luen kirjaa, puuhastelen taas ja sitten onneksi mieheni tuleekin jo kotiin. Siinä vaiheessa olen kyllä jo niin kyllästynyt, että ei juttukaan paljoa luista...

Mutta hei, tänään alkaa kuitenkin työhakemusten tykitys eri firmoihin, mun hakemus ja cv alkaa olla aika mainiossa kunnossa, pitää vaan vielä joku inhimillisempi kuva saada cv:hen.
Ajatuksena on että vähintään 5. hakemusta/pvä. Jännitetään nyt sitten että milloin tärppää :)

Mukavaa päivää kaikille ja ne ketkä on töissä, olkaa iloisia että olette töissä, vaikka juuri tällä hetkellä ei siltä tuntuisikaan, mutta olette kuitenkin töissä ja se on hieno juttu se.


ps. Sellainen juttu tässä tuli vielä mieleen, että en enää oikeastaan ihmettele miten pitkäaikaistyöttömät voi usein olla vähän alkoholisoituneita tai muuten ei niin tässä elämän arjessa mukana. Kyllähän tällainen tylsistyminen huonoa ihmismielelle tekee.
Tietenkään tässä ei ole tarkoitus itselläni viinipulloon (tai mihinkään muuhun) kajota, mutta siis ymmärrän näitä ihmisiä nykyään paaaaaljon paremmin. Että tässä tapauksessa kun näin ennen nämä asiat musta-valkoisena, niin voin sanoa etten kyllä enää!

pss. Nuo kellonajat, en ymmärrä miksi täällä nuo kellonajat on päin peetä.. Yleensä, niinkuin myös nyt, kirjoittelen aamupäivisin, en todellakaan öisin! Klo 23 jälkeen olen usein jo untenmailla :/

Stressijuttuja

Tänään on ollut vähän niin ja näin päivä, ollut oikein mukavaa, mutta myös vähän stressaavaa, kun nyt on oieasti tullut aika alkaa jo tekemään asioita ja etenkin alkaa ottaa asioista selvää.

Ihan ihmisten aikaan aamulla heräsin, klo 8.00 peräti, aamulenkkiä en kyllä saanut aikaiseksi, jalka vioittelee sen verran, että levätköön tänään.
Aamupalan jälkeen suuntasimmekin siskoni kanssa rannalle, jossa kyllä loppujen lopuksi olikin aika kylmä. Kovasti yritettiin paistatella, mutta tuuli vei voiton.
Siellä tuli taas kuningas ajatus lähteä sushille, lounashintaan ja sielläpä tulikin ahmittua mahat täyteen, ei tarvitse tänään enää syöpötellä.

Päivähän kuulostaa kivalta? Kyllä vaan, mutta tänään tuli puhelu myös työkkäristä. Itse puhelussa ei ollut mitään vikaa, päin vastoin, siellä kanssani jutteli oikein mukavan ja avuliaan kuuloinen nainen, jota oli mukava kuunnella ja jolta pystyi myös kyselemään.
Mutta sitten taas siinä puhelussa oli kuitenkin se vika, että nyt on oikeasti aika alkaa selvittelemään tätä oppisopimusasiaa ja ihan jopa kouluasiaa.

Mä kun niin vihaan asioiden selvittelyä! Ja kun se melkeinpä kaikki tapahtuu netissä nykyään, itse tykkään hoitaa tuollaisia asioita kasvotusten niin paljon kuin ikinä nyt vaan mahdollista.
Keneltä minä nettisivuja selaillessa kysyn apua ja neuvoja?
Nyt myös alkaa käyminen niissä työkkärin seminaareissa (mikä on siis mulle täysin ok) ja varattiin minulle pyynnöstäni aika johonkin ammatinvalinta juttuunkin.

Olen edelleenkin hyvin motivoitunut opiskelemaan uuden ammatin ja tekemään paljon sen eteen, mutta tämä epätietoisuus ja selvittely, ne ei oikein ole se mun juttu.
Pakko vaan silti alkaa tekemään ja se taitaa olla sitten mun huomisen ja loppuviikon missio.

Tässä tuottaa huolta myös vähän ei niin vakavat asiat, meinaan mun hiuksia. Ne on tällä hetkellä kyllä kuin kanan persuuksista repäistyt ja kipeästi värjäyksen tarpeessa.
Muutamia kuukausia sitten löysin elämäni ekaa kertaa kampaajan josta oikeasti pidin ja jonka tuotoksista pidin, mutta kyllä se nyt taitaa olla niin että se on aivan liian kallis tähän hetkeen.
Nyt kun en oikeastaan tienaa mitään, niin eipä sinne kamalasti tee mieli mennä mieheni rahoilla istuksimaan.
Näinpä tässä on ollut mielessä että etsin jonkun kampaajakoulun tai värjään itse lähelle omaa väriä ja annan sitten vain olla.

Vähän samanlaisia huolia mulla on ollut muunkin kosmetiikan suhteen, käytän tällä hetkellä aivan liian kallista kosmetiikkaa= Sensai. Olen pohtinut että kun nuo nykyiset putelit loppuu, niin taitanen kokeilla jotain luonnonkosmetiikkaa. Sitäpaitsi luulen kyllä muutenkin että tuo Sensai on vähän yli hypetetty.

Sen verran täytyy muuten olla tässä itsestään tyytyväinen, että sain vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja aloitettua taas sen bodypumpin. Jos sen nyt saisi vaikka edes joka toinen päivä tehtyä.

Mutta, nyt tässä täytyy oikeasti kerätä ihan todella kunnolla tsemppiä, että saan nuo koulutusasiat kuntoon ja se todellakin tapahtuu tällä viikolla vaikka mikä olisi!

Hauskaa iltaa kaikille, minä lähden mietiskelemään elämääni Emmerdalen pariin.

Maanantai

Olipas se viikonloppu, ihan mahtava viikonloppu! Meillä oli tosiaan lauantaina minun ja entisen työkaverini (nykyisin sitten vain ystäväni) läksiäiset ja voi kuinka vieläkin lämmittää mieltä ajatella niitä.
Kuinka hyvin ihmisiä pääsikään paikalle ja vielä niin lyhyellä varoitusajalla, aivan mieletön juttu <3

Siitä illasta ei ole kyllä niin mitään pahaa sanottavaa ja jopa minä jaksoin lähteä baariin ja viihdyin siellä ihan pilkkuun asti, se jos mikä on ennen kuulumatonta.

Nyt tällä hetkellä on jopa entistä haikeampi olo, kun tosi juttu on, ettei tuota porukkaa enää koskaan tule näkemään samalla tavalla, mutta pakko tähän on vaan mukautua.

Mietin pitkään kirjottaisinko tästä, mutta koska tämä toimii päiväkirjanani, niin koen oikeudekseni miettiä myös täällä tätä asiaa.
Niin upea ja hehkutusta ansaitseva entinen työporukkani onkin, niin olen sieltä ja täältä kuullut vähän erikoisia asioita joita eräs työ"kaverini" on minusta ja tästä toisesta pois potkitusta suoltanut.
Tämä kyseinen ihminen suorastaan hekumoi potkuillamme ja tuntuu löytävän aiheesta keskusteltavaa ja juoruttavaa vaikka kenelle. Hän on pohtinut pohtimasta päästyäänkin että mitä kaikkea meissä oli vikana ja mitä kaikkea jätimme tekemättä. Jopa puhdistuksesta on ollut puhetta (mikä on kyllä oikeasti jo aika pöhköä).

Nämä asiat on ihan oikeasti hämmästyttänyt minua ja tehnyt aika surulliseksikin, olen surullinen jopa tämän juoruajan puolesta, sillä on mielen pakko olla aika synkkä, kun jaksaa moisia päivästä toiseen miettiä ja jopa ääneen paasata. Tälle ihmiselle haluan sanoa, että nyt lienee aika jättää jo menneet kaunat ja keskittyä muihin asioihin, tuokin energia kannattaa suunnata vaikka niihin säästö-idoihin töissänne. Jatkossa kyseinen henkilö ei tule näkemään minua kuin asiakkaan roolissa ja etenkin tässä taloustilanteessa ei asiakkaiden mielenpahoittaminen ole järkevää.
Ja hyvä on muistaa että pahansuopaisuus ei kaunista ketään...

Se oli sellainen avautuminen se. Muutenkin pinnani on ollut tässä aika kireällä. Läheisiltäni tulee paljon hyvää tarkoittavia tsemppauksia, neuvoja ja kyselyjä, mutta ne saa minut nyt vain raivon partaalle.
Paljon kysellään olenko selvittänyt sitä ja tätä ja kun en ole, niin tulee itselleni aika saamaton olo.
Virallisesti olen työtön vasta 27.9 ja odottelen tässä työkkärin yhteydenottoa, olen vielä ainenkin niin optimistinen että uskon saavani hyviä neuvoja sieltä oppisopimuksen tai koulun suhteen.
Myös nuo tulevat raha-asiat, en ole selvittänyt paljon tulen saamaan liitolta, tai mistään muualtakaan rahaa. Mielestäni sillä ei tällä hetkellä ole väliä: En itse pysty nyt tuloihini vaikuttamaan yhtään mitenkään ja rahahanat on muutenkin suljettu nyt melkein kokonaan, en tämän enempään vain kykene nyt.

On tässä jotain hyvääkin tiedossa (ja rahan menoa), mullahan on jo 10-vuotiaasta asti ollut koira.
Viimeisin koirani setteri Viivi jouduttiin lopettamaan nyt huhtikuussa vanhuuden takia.
Alkuun tuumailin etten enää koiraa ota, mutta onhan meille nyt chihu tulossa :)
Sain eilen kuvia mahdollisesta koirastani ja eihän tässä muuta voi sanoa kuin että sydän pakahtui. eli koiraa odotellessa.

Tämä aamu on tosiaan mennyt aika pitkäksi mulla, heräsin vasta 9.30 (syytän eilistä huonovointisuutta asiasta) ja siitä sitten sain kammettua itseni lenkille. Nyt vasta istun aamupalan kimpussa.
Mietin että jatkossa voisin laittaa herätyksen joskus kahdeksan aikoihin, ei ole kovin hyvä jos rytmi menee ihan sekaisin tässä tilanteessa.

Oli mulla tuolla lenkkeilessä paljon muutakin mielessä, mutta tietenkin ne on sieltä painunut unohduksiin, joten palataan myöhemmin asiaan.

Hauskaa maanantaita kaikille =)

Tässä vielä kuvaa läksiäisjuhlistamme, laatu on huono, mutta fiilis tärkein ;)

Läksiäiset

Niin, tänään on tosiaan mun ja toisen töistä pois potkitun ystäväni läksiäiset. Nukuin ihan kamalan huonosti yöllä, kun on jotenkin niin ahdistava ja nostalginen olo.
Asia minkä voin täysin rehellisesti entisestä työstäni sanoa on se, että työkaverini ovat minulle todella tärkeitä ja he ovat ihan varmasti isoin syy siihen, miksi tuossa työssä viisi vuotta viihdyin.

Tietenkin tuo viisi vuotta on pisin aika mitä olen missään työssä ollut, joten tottakai sekin vaikuttaa, mutta muistan jo alussa taloon mennessäni kun mietin, että kuinka paljon työkavereistani pidän ja kuinka hyvin heidän seurassaan viihdyn.
Heille on vuosien varrella tullut purettua ehkä vähän liiankin kanssa ajatuksiani, tuntuu aivan kamalalta että tuollainen ei ole enää mahdollista. Ihan uskomattoman ahdistavalta.
Se tässä nyt onkin päällimmäisenä suruna ollut pari viime päivää, en voi enää mennä töihin ja nähdä työkavereitani (ja joitain asiakkaita).

Vuosien varrella on työkaverit vaihtunut välillä aika tiuhaankin tahtiin, mutta ystäviini on jäänyt talosta poistuneita ihmisiä, joita näen vieläkin, joiden häissä on oltu ja elämän iloissa ja suruissa muutenkin mukana.
Se tässä nyt vähän edes lohduttaa: Tottakai nytkin töistä elämääni jää ihmisiä joita tulen ihan varmasti näkemään jatkossakin ( mutta eihän se nyt siltikään ole sama!!!). Pitää nyt vaan yrittää mukautua tähänkin asiaan.

Uutta mahdollista alaa ja työtä en vielä halua edes miettiä, nekin tulee olemaan niin iso muutos, että parempi keskittyä nyt vaan suremaan menetettyjä työkavereitani.

No sitten siitä tästä illasta, läksiäiset tosiaan järjestetään täällä meillä. Kerrankin on niin, etten ole stressaillut vaatteista, vaan siitä että mahdollisimman moni pääsisi paikalle ja miten ihmiset mahtuu tänne ja kuinka kaikki viihtyisivät mahdollisimman hyvin.

Vaikka meillä on aina aika yleissiistiä, mutta kun järjestän juhlia, niin jotain napsahtaa päässäni ja näen joka paikassa vaan epäkohtia ja sotkua, eli tästä on aika rattoisa aamupäivä tulossa kun puunaan tuolla hikipäässäni...

Myös yksi asia mikä ärsyttää tässä aamussa on se, etten jaksanut lähteä juoksemaan. Muutenkin tämä viikko on ollut aika huono liikkumisien ja terveyden suhteen, maanantaina sain potkut ja join ystäväni kanssa pienet päiväkännit ( ja polttelin sikaria...!!!) Tiistaina heräsin krapulassa ja menin toisen työkaverini kanssa pitsalle, sille päivälle ei liikuntaa. ke, to ja pe oli ne onnettomat aamujuoksulenkit ja tänään ei kai muuta kuin baarissa tanssimista ja siivousta tietenkin.

Ensiviikolla alkaa kyllä sitten jo kunnon kuntoilukin, sitten ei ole enää tekosyitä!!!

Mä alan nyt tältä erää lopetella tätä kirjoitusta, pahoittelen mahdollista tekstin sekavuutta, viime yö oli tosiaan todella huono.

Niin ja tarkoitus on kyllä alkaa lisäillä myös kuvia, kunhan sen jalon taidon tietokoneen kautta opin. Se ja toivottavasti tuleva työni onkin inspiroinut minut menemään sinne kansalaisopiston atk-kurssille... Mutta tottakai niitä kuvia tulee nyt ennen sitä kurssiakin.

Hauskaa päivää kaikille ja tämä lähtee nyt siivoamaan =)