Viime kerran kirjoitteluista on taas aikaa, mutta ei mulle ole oikein edes tapahtunut mitään ihmeellisyyksiä ja olin aika kipeänäkin tuossa viikonpäivät, niin ei ole kyllä ollut edes energiaa :(
Mitä mulle sitten kuuluu? Ei oikeastaan mitään ihmeellisempää, elämä on ihanan tasaista koulun ja vapaa-ajan suhteen. Mä vaan yksinkertaisesti olen niin onnellinen kun saan opiskella ja päivillä on merkitys. Vaikka olin tuossa kipeänä ja normaalioloissa olisin todellakin ollut saikulla, mutta nyt koska kynnelle kykenin niin kyllä vaan sinne kouluun menin. Nuo kurssit menee niin vauhdilla ohi, ettei vaan oikein senkään takia uskalla olla pois, ellei kuumetta ole miljoona ja tartuntavaara suuri.
Tosi väsynyt kyllä olin viimeviikon ja viikonlopun, en ikinä oikein nuku päikkäreitä, mutta vkonloppuna nukuin kumpanakin päivänä! Mitään ihmeellistä ei tullut tehtyä vkonloppunakaan, mutta nykyisin nekin tuntuu ihan viikonlopuilta. On se kumma miten suuri psykologinen vaikutus sillä on, että oikeasti on järkevää tekemistä.
Nyt tässä kun on taas palattu terveiden kirjoihin (ja ennen sitäkin), niin on mun liikuntakausi startannut, nyt on taas fiilis että jaksaa. Juokseminenhan on mulle kovin rakas harrastus ja nyt tuohon alkukesään asti olisi tarkoitus juosta 100km/kk. Tuo nyt on vielä hyvinkin tavoitettavissa. Kun kesää kohti mennään, niin määrä saa nousta 200km/kk. Myös bodypump saa olla taas osa mun elämää, mutta siihen en kuole, vaikka sitä en tekisikään kuin sen pari kertaa viikkoon. Nyt kun tässä tulevaisuuden suunnitelmat on hyvällä mallilla, niin ei enää ole mitään tekosyytä siihen, etten "ehtisi"saamaan persuusta kuntoon.. Kiva saada kroppa taas kuosiin ja sitten on kaikin puolin mukava olla.
Mitäs muuta, ostolakko on mennyt tavallaan ihan kivasti... Onhan tässä pienen pieniä hairahduksia tullut, mutta ei nyt mitään maata kaatavaa kuitenkaan. Tosin tämän suhteen pitää olla enemmän itsekuria ja keskittää nyt se ostoenergia siihen liikkumiseen ja opiskeluun. Ehkä opiskelu on vielä parempi kohde sille energialle, kun mulla on hirmuinen himo saada hyviä arvosteluja.
Meillä alkaa aika pian ensimmäinen työharjoittelu ja olen ehkä vähän turhankin korkeat tavoitteet itselleni asettanut. Tiedän että se on typerää, mutta sellainen se mun luonne valitettavasti on.
Tänään kerroin mun liikuntatavotteista yhdelle mun koulukaverille ja hän totesi että "asetat itsellesi tosi korkeita tavotteita". Se on kyllä totta ja huono juttu, koska petyn aina tietenkin tosi paljon jos ne ei toteudu, olisi mahtavaa osata ottaa vähän rennommin.
Muutenkin on tullut pohdittua koulun myötä paljon omaa itseä, olisi ihan hirveän paljon muutettavaa, mutta kyllä se vaan on vaikeaa. Tiedostan luonteessani paljon asioita mitä voisi jättää kokonaan pois, tai parantaa, mutta miten? Kysyin tänään tuota opettajaltakin ja hän oli sitä mieltä että jo se että tunnistaa ne ongelmansa on iso juttu. Hyvä niin, mutta miten se muutos tapahtuu?
Paljon kaikkea mietittävää ja pohdittavaa on tullut tuon koulun myötä, mutta koen sen tosi hyvänä asiana, itsetutkiskelu tekee hyvää, vaikka sillä ei vaikutusta mihinkään olisikaan.
Se on tietenkin vielä, että moneen mahtavaan ihmiseen ja persoonaan olen päässyt tutustumaan tuon koulun myötä, meillä on aivan mahtava ryhmä ja kerrankin on niin, että ryhmätöitäkin on ilo tehdä, oli siinä ryhmässä keitä vaan.
Aika kouluaiheinen postaus oli nyt, mutta eihän mulla elämässä nyt muuta olekaan ;)
Ainiin, kävinhän mä yhtenä päivänä jopa kampaajalla, mutta tukasta tuli kyllä aika huono. Pitää sen kanssa nyt elää jonkun aikaa :/
Mitä mulle sitten kuuluu? Ei oikeastaan mitään ihmeellisempää, elämä on ihanan tasaista koulun ja vapaa-ajan suhteen. Mä vaan yksinkertaisesti olen niin onnellinen kun saan opiskella ja päivillä on merkitys. Vaikka olin tuossa kipeänä ja normaalioloissa olisin todellakin ollut saikulla, mutta nyt koska kynnelle kykenin niin kyllä vaan sinne kouluun menin. Nuo kurssit menee niin vauhdilla ohi, ettei vaan oikein senkään takia uskalla olla pois, ellei kuumetta ole miljoona ja tartuntavaara suuri.
Tosi väsynyt kyllä olin viimeviikon ja viikonlopun, en ikinä oikein nuku päikkäreitä, mutta vkonloppuna nukuin kumpanakin päivänä! Mitään ihmeellistä ei tullut tehtyä vkonloppunakaan, mutta nykyisin nekin tuntuu ihan viikonlopuilta. On se kumma miten suuri psykologinen vaikutus sillä on, että oikeasti on järkevää tekemistä.
Nyt tässä kun on taas palattu terveiden kirjoihin (ja ennen sitäkin), niin on mun liikuntakausi startannut, nyt on taas fiilis että jaksaa. Juokseminenhan on mulle kovin rakas harrastus ja nyt tuohon alkukesään asti olisi tarkoitus juosta 100km/kk. Tuo nyt on vielä hyvinkin tavoitettavissa. Kun kesää kohti mennään, niin määrä saa nousta 200km/kk. Myös bodypump saa olla taas osa mun elämää, mutta siihen en kuole, vaikka sitä en tekisikään kuin sen pari kertaa viikkoon. Nyt kun tässä tulevaisuuden suunnitelmat on hyvällä mallilla, niin ei enää ole mitään tekosyytä siihen, etten "ehtisi"saamaan persuusta kuntoon.. Kiva saada kroppa taas kuosiin ja sitten on kaikin puolin mukava olla.
Mitäs muuta, ostolakko on mennyt tavallaan ihan kivasti... Onhan tässä pienen pieniä hairahduksia tullut, mutta ei nyt mitään maata kaatavaa kuitenkaan. Tosin tämän suhteen pitää olla enemmän itsekuria ja keskittää nyt se ostoenergia siihen liikkumiseen ja opiskeluun. Ehkä opiskelu on vielä parempi kohde sille energialle, kun mulla on hirmuinen himo saada hyviä arvosteluja.
Meillä alkaa aika pian ensimmäinen työharjoittelu ja olen ehkä vähän turhankin korkeat tavoitteet itselleni asettanut. Tiedän että se on typerää, mutta sellainen se mun luonne valitettavasti on.
Tänään kerroin mun liikuntatavotteista yhdelle mun koulukaverille ja hän totesi että "asetat itsellesi tosi korkeita tavotteita". Se on kyllä totta ja huono juttu, koska petyn aina tietenkin tosi paljon jos ne ei toteudu, olisi mahtavaa osata ottaa vähän rennommin.
Muutenkin on tullut pohdittua koulun myötä paljon omaa itseä, olisi ihan hirveän paljon muutettavaa, mutta kyllä se vaan on vaikeaa. Tiedostan luonteessani paljon asioita mitä voisi jättää kokonaan pois, tai parantaa, mutta miten? Kysyin tänään tuota opettajaltakin ja hän oli sitä mieltä että jo se että tunnistaa ne ongelmansa on iso juttu. Hyvä niin, mutta miten se muutos tapahtuu?
Paljon kaikkea mietittävää ja pohdittavaa on tullut tuon koulun myötä, mutta koen sen tosi hyvänä asiana, itsetutkiskelu tekee hyvää, vaikka sillä ei vaikutusta mihinkään olisikaan.
Se on tietenkin vielä, että moneen mahtavaan ihmiseen ja persoonaan olen päässyt tutustumaan tuon koulun myötä, meillä on aivan mahtava ryhmä ja kerrankin on niin, että ryhmätöitäkin on ilo tehdä, oli siinä ryhmässä keitä vaan.
Aika kouluaiheinen postaus oli nyt, mutta eihän mulla elämässä nyt muuta olekaan ;)
Ainiin, kävinhän mä yhtenä päivänä jopa kampaajalla, mutta tukasta tuli kyllä aika huono. Pitää sen kanssa nyt elää jonkun aikaa :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti