Mulla on kolme asiaa mielessä, mitkä pitää päästä purkamaan, muuten halkean. Ensimmäinen:
Mun ja työkkärin hyvin alkanut suhde on saanut ison särön, niin ison, että en tiedä pystyykö sitä enää korjaamaan.
Eli, tilannehan on se, että kävin siellä maanantaina, oli sovittu tapaaminen ammatinvalintapsykologin kanssa. Siihen tulokseen tulimme, että haen opiskelemaan sitä sosiaali-ja terveysalaa ja miten kaupallinen ala ei kiinnosta mua tippaakaan ja en sinne enää koskaan halua.
Lähdin sieltä hyvillä mielin, kerroin kaikille miten hyvä tapaaminen oli ja miten siitä oli mulle apua ja suunnitelmat on selvät.
Mitä tapahtui eilen? No, sain elämäni mahtavimman työtarjouksen työkkäriltä, kaupankassalle keikkatyöntekijäksi!!! Ihan oikeesti, mitä vttua???!!! Mua raivostuttaa edelleen tuo joutava tarjous niin paljon, että se on alkanut jo ihan stressaamaan.
Laitoin tälle maanantaiselle virkailijalle sähköpostia, jossa kyselin että onko se koulutuksen tärkeys nyt muuttunut johonkin muutamassa päivässä ja viekö keikkatyö kassana pidemmälle kuin koulutus sosiaali-ja terveysalalla. Mielenkiinnolla odottelen vastausta.
Hakemuksen sinne tietenkin teen, mutta siitä tuleekin elämäni rehellisin hakemus, jossa meinaan mainita että vuosien työskentelyni kaupanalalla on saanut minut ymmärtämään, ettei kaupallinenala ole lainkaan minua varten. Mainitsen myös tästä kouluunhaku-prosessistani. Mitäpä sitä valehtelemaan, kaikki nuo asiat tiedetään myös siellä rakkaassa työkkärissä.
Tässä on tullut sellainen olo, ettei siellä oikeasti taideta kuunnella sitten niin ollenkaan ja ne käynnitkin siellä on pelkkää ajanhukkaa.
Vtuttaa jos ihan suoraan sanon.
Toinen asia mikä tässä on alkanut ärsyttämään pahemman kerran, on sen hukkuneen pakolaispojan kuva. Ketään en tällä halua loukata, mutta niin paljon sitä somessa hurskaasti jaetaan, että se on alkanut tuntumaan jo aika paljon asialla ja omalla hurskaudellaan mässäämiseltä.
Asia on kamala, tietenkin, maailmassa on todella paljon pahaa ja nämä ajat mitä nyt eletään ympäri maailmaa, on varmasti synkimmät koskaan.
Olen miettinyt sitä, että tekeekö nämä vaikkapa tämän kuvan jakajat jotain konkreettista pakolaisten hyväksi? Viettekö tarvikkeita Punaiselle ristille, autatteko pakolaisia sopeutumaan tähän yhteiskuntaan, tai majoitatteko heitä jopa itse?
Edelleenkään tarkoituksenani ei ole loukata kenenkään hyveellisyyttä, on upeaa että toisen hätä koskettaa, mutta se kuvan jakaminen somessa ja syyllistävä päivitys pakolaisvastaisuudelle saattaa kääntyä jopa ajamaanne asiaa vastaan. Näin koen ainenkin itselleni jossain määrin tapahtuvan :(
Kolmas asia on aika paljon kevyempi, mutta itselleni tärkeä, nimittäin se, että on alkanut vähän harmittamaan ettei tässä ole päässyt käymään oikein missään, mihin voisi laittautua... Koen oloni nykyisin aika vähäpätöiseksi ja mitäänsanomattomaksi. Laittautuneena olen ihan jopa nätti, mutta ei täällä kotona jaksa kissaa ja koiraa varten pukeutua ja meikata.
Ajattelin että pitäisikö tässä järjestää joku illanistujainen, ei tässä muuten taida mitään tapahtua, näivetyn pois.
Olin niin onnellinen toissa perjantaina kun mulla oli se työhaastattelu ja sain laittautua ja pitää sen hetken ajan omasta peilikuvastani.
Huh, ne asiat on nyt kirjoitettu julki ja tuli taas vähän helpottuneempi olo.
Eilen oli kyllä kaikesta huolimatta ihan mukava päivä. Tuli käytyä kirkossakin hiljentymässä, eläinralli kävi täällä kotona sen verran hurjaksi, etten keksinyt muutakaan ja hyvää teki sekin.
Uskovainen en ole valitettavasti, mutta kirkon rauhan löysin huhtikuussa kun edellinen koiramme lopetettiin. Käyn siellä aina aika-ajoittain istumassa ja milloin olen mitenkin pitkään siellä. Yleensä en edes taida ajatella ihmeempiä, nautin vain hiljaisuudesta ja rauhasta.
Illalla ystäväni tuli käymään ja nautiskelimme vähän viiniä ja vaihdoimme kuulumisia. Se se oli mukavaa ja rentouttavaa. Pitää pitää huolta siitä, että näitä iltoja on useammin.
Tänään on ollut vähän ikävämpi päivä, mun niskat on ollu ihan jumissa ja aivan uskomattoman kipeät. Sovittu lapsenvahtikeikka peruuntui luojan kiitos, olisi ollut aikamoista tuskaa juosta 2.5 vuotiaan perässä näillä kivuilla.
Mulla niskat aina välillä vaivasi kun olin töissä, luulin että se johtuu töistä, mutta ei sitten taida johtuakaan. Eikä kyllä bodypumpistakaan, sitäkään kun en ole ainenkaan kahteen viikkoon tehnyt.
Vanhuus se kai on, ei kai oikein muutakaan.
Onpa kiva että sain aikaiseksi kirjoittaa, kyllä se oikeasti keventää mieltä. Ja edelleen sanon että älkää kukaan loputtomasti pahoittako mieltään tuosta pakolaisasiasta. Mulla on omat vankat mielipiteet ja seison niiden takana, mutta ne on vain mun mielipiteitä ja ketään ei ole tarkoitus loukata :)
Hauskaa lauantai-iltaa teille :)
Mun ja työkkärin hyvin alkanut suhde on saanut ison särön, niin ison, että en tiedä pystyykö sitä enää korjaamaan.
Eli, tilannehan on se, että kävin siellä maanantaina, oli sovittu tapaaminen ammatinvalintapsykologin kanssa. Siihen tulokseen tulimme, että haen opiskelemaan sitä sosiaali-ja terveysalaa ja miten kaupallinen ala ei kiinnosta mua tippaakaan ja en sinne enää koskaan halua.
Lähdin sieltä hyvillä mielin, kerroin kaikille miten hyvä tapaaminen oli ja miten siitä oli mulle apua ja suunnitelmat on selvät.
Mitä tapahtui eilen? No, sain elämäni mahtavimman työtarjouksen työkkäriltä, kaupankassalle keikkatyöntekijäksi!!! Ihan oikeesti, mitä vttua???!!! Mua raivostuttaa edelleen tuo joutava tarjous niin paljon, että se on alkanut jo ihan stressaamaan.
Laitoin tälle maanantaiselle virkailijalle sähköpostia, jossa kyselin että onko se koulutuksen tärkeys nyt muuttunut johonkin muutamassa päivässä ja viekö keikkatyö kassana pidemmälle kuin koulutus sosiaali-ja terveysalalla. Mielenkiinnolla odottelen vastausta.
Hakemuksen sinne tietenkin teen, mutta siitä tuleekin elämäni rehellisin hakemus, jossa meinaan mainita että vuosien työskentelyni kaupanalalla on saanut minut ymmärtämään, ettei kaupallinenala ole lainkaan minua varten. Mainitsen myös tästä kouluunhaku-prosessistani. Mitäpä sitä valehtelemaan, kaikki nuo asiat tiedetään myös siellä rakkaassa työkkärissä.
Tässä on tullut sellainen olo, ettei siellä oikeasti taideta kuunnella sitten niin ollenkaan ja ne käynnitkin siellä on pelkkää ajanhukkaa.
Vtuttaa jos ihan suoraan sanon.
Toinen asia mikä tässä on alkanut ärsyttämään pahemman kerran, on sen hukkuneen pakolaispojan kuva. Ketään en tällä halua loukata, mutta niin paljon sitä somessa hurskaasti jaetaan, että se on alkanut tuntumaan jo aika paljon asialla ja omalla hurskaudellaan mässäämiseltä.
Asia on kamala, tietenkin, maailmassa on todella paljon pahaa ja nämä ajat mitä nyt eletään ympäri maailmaa, on varmasti synkimmät koskaan.
Olen miettinyt sitä, että tekeekö nämä vaikkapa tämän kuvan jakajat jotain konkreettista pakolaisten hyväksi? Viettekö tarvikkeita Punaiselle ristille, autatteko pakolaisia sopeutumaan tähän yhteiskuntaan, tai majoitatteko heitä jopa itse?
Edelleenkään tarkoituksenani ei ole loukata kenenkään hyveellisyyttä, on upeaa että toisen hätä koskettaa, mutta se kuvan jakaminen somessa ja syyllistävä päivitys pakolaisvastaisuudelle saattaa kääntyä jopa ajamaanne asiaa vastaan. Näin koen ainenkin itselleni jossain määrin tapahtuvan :(
Kolmas asia on aika paljon kevyempi, mutta itselleni tärkeä, nimittäin se, että on alkanut vähän harmittamaan ettei tässä ole päässyt käymään oikein missään, mihin voisi laittautua... Koen oloni nykyisin aika vähäpätöiseksi ja mitäänsanomattomaksi. Laittautuneena olen ihan jopa nätti, mutta ei täällä kotona jaksa kissaa ja koiraa varten pukeutua ja meikata.
Ajattelin että pitäisikö tässä järjestää joku illanistujainen, ei tässä muuten taida mitään tapahtua, näivetyn pois.
Olin niin onnellinen toissa perjantaina kun mulla oli se työhaastattelu ja sain laittautua ja pitää sen hetken ajan omasta peilikuvastani.
Huh, ne asiat on nyt kirjoitettu julki ja tuli taas vähän helpottuneempi olo.
Eilen oli kyllä kaikesta huolimatta ihan mukava päivä. Tuli käytyä kirkossakin hiljentymässä, eläinralli kävi täällä kotona sen verran hurjaksi, etten keksinyt muutakaan ja hyvää teki sekin.
Uskovainen en ole valitettavasti, mutta kirkon rauhan löysin huhtikuussa kun edellinen koiramme lopetettiin. Käyn siellä aina aika-ajoittain istumassa ja milloin olen mitenkin pitkään siellä. Yleensä en edes taida ajatella ihmeempiä, nautin vain hiljaisuudesta ja rauhasta.
Illalla ystäväni tuli käymään ja nautiskelimme vähän viiniä ja vaihdoimme kuulumisia. Se se oli mukavaa ja rentouttavaa. Pitää pitää huolta siitä, että näitä iltoja on useammin.
Tänään on ollut vähän ikävämpi päivä, mun niskat on ollu ihan jumissa ja aivan uskomattoman kipeät. Sovittu lapsenvahtikeikka peruuntui luojan kiitos, olisi ollut aikamoista tuskaa juosta 2.5 vuotiaan perässä näillä kivuilla.
Mulla niskat aina välillä vaivasi kun olin töissä, luulin että se johtuu töistä, mutta ei sitten taida johtuakaan. Eikä kyllä bodypumpistakaan, sitäkään kun en ole ainenkaan kahteen viikkoon tehnyt.
Vanhuus se kai on, ei kai oikein muutakaan.
Onpa kiva että sain aikaiseksi kirjoittaa, kyllä se oikeasti keventää mieltä. Ja edelleen sanon että älkää kukaan loputtomasti pahoittako mieltään tuosta pakolaisasiasta. Mulla on omat vankat mielipiteet ja seison niiden takana, mutta ne on vain mun mielipiteitä ja ketään ei ole tarkoitus loukata :)
Hauskaa lauantai-iltaa teille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti