Olipas se viikonloppu, ihan mahtava viikonloppu! Meillä oli tosiaan lauantaina minun ja entisen työkaverini (nykyisin sitten vain ystäväni) läksiäiset ja voi kuinka vieläkin lämmittää mieltä ajatella niitä.
Kuinka hyvin ihmisiä pääsikään paikalle ja vielä niin lyhyellä varoitusajalla, aivan mieletön juttu <3
Siitä illasta ei ole kyllä niin mitään pahaa sanottavaa ja jopa minä jaksoin lähteä baariin ja viihdyin siellä ihan pilkkuun asti, se jos mikä on ennen kuulumatonta.
Nyt tällä hetkellä on jopa entistä haikeampi olo, kun tosi juttu on, ettei tuota porukkaa enää koskaan tule näkemään samalla tavalla, mutta pakko tähän on vaan mukautua.
Mietin pitkään kirjottaisinko tästä, mutta koska tämä toimii päiväkirjanani, niin koen oikeudekseni miettiä myös täällä tätä asiaa.
Niin upea ja hehkutusta ansaitseva entinen työporukkani onkin, niin olen sieltä ja täältä kuullut vähän erikoisia asioita joita eräs työ"kaverini" on minusta ja tästä toisesta pois potkitusta suoltanut.
Tämä kyseinen ihminen suorastaan hekumoi potkuillamme ja tuntuu löytävän aiheesta keskusteltavaa ja juoruttavaa vaikka kenelle. Hän on pohtinut pohtimasta päästyäänkin että mitä kaikkea meissä oli vikana ja mitä kaikkea jätimme tekemättä. Jopa puhdistuksesta on ollut puhetta (mikä on kyllä oikeasti jo aika pöhköä).
Nämä asiat on ihan oikeasti hämmästyttänyt minua ja tehnyt aika surulliseksikin, olen surullinen jopa tämän juoruajan puolesta, sillä on mielen pakko olla aika synkkä, kun jaksaa moisia päivästä toiseen miettiä ja jopa ääneen paasata. Tälle ihmiselle haluan sanoa, että nyt lienee aika jättää jo menneet kaunat ja keskittyä muihin asioihin, tuokin energia kannattaa suunnata vaikka niihin säästö-idoihin töissänne. Jatkossa kyseinen henkilö ei tule näkemään minua kuin asiakkaan roolissa ja etenkin tässä taloustilanteessa ei asiakkaiden mielenpahoittaminen ole järkevää.
Ja hyvä on muistaa että pahansuopaisuus ei kaunista ketään...
Se oli sellainen avautuminen se. Muutenkin pinnani on ollut tässä aika kireällä. Läheisiltäni tulee paljon hyvää tarkoittavia tsemppauksia, neuvoja ja kyselyjä, mutta ne saa minut nyt vain raivon partaalle.
Paljon kysellään olenko selvittänyt sitä ja tätä ja kun en ole, niin tulee itselleni aika saamaton olo.
Virallisesti olen työtön vasta 27.9 ja odottelen tässä työkkärin yhteydenottoa, olen vielä ainenkin niin optimistinen että uskon saavani hyviä neuvoja sieltä oppisopimuksen tai koulun suhteen.
Myös nuo tulevat raha-asiat, en ole selvittänyt paljon tulen saamaan liitolta, tai mistään muualtakaan rahaa. Mielestäni sillä ei tällä hetkellä ole väliä: En itse pysty nyt tuloihini vaikuttamaan yhtään mitenkään ja rahahanat on muutenkin suljettu nyt melkein kokonaan, en tämän enempään vain kykene nyt.
On tässä jotain hyvääkin tiedossa (ja rahan menoa), mullahan on jo 10-vuotiaasta asti ollut koira.
Viimeisin koirani setteri Viivi jouduttiin lopettamaan nyt huhtikuussa vanhuuden takia.
Alkuun tuumailin etten enää koiraa ota, mutta onhan meille nyt chihu tulossa :)
Sain eilen kuvia mahdollisesta koirastani ja eihän tässä muuta voi sanoa kuin että sydän pakahtui. eli koiraa odotellessa.
Tämä aamu on tosiaan mennyt aika pitkäksi mulla, heräsin vasta 9.30 (syytän eilistä huonovointisuutta asiasta) ja siitä sitten sain kammettua itseni lenkille. Nyt vasta istun aamupalan kimpussa.
Mietin että jatkossa voisin laittaa herätyksen joskus kahdeksan aikoihin, ei ole kovin hyvä jos rytmi menee ihan sekaisin tässä tilanteessa.
Oli mulla tuolla lenkkeilessä paljon muutakin mielessä, mutta tietenkin ne on sieltä painunut unohduksiin, joten palataan myöhemmin asiaan.
Hauskaa maanantaita kaikille =)
Tässä vielä kuvaa läksiäisjuhlistamme, laatu on huono, mutta fiilis tärkein ;)
Kuinka hyvin ihmisiä pääsikään paikalle ja vielä niin lyhyellä varoitusajalla, aivan mieletön juttu <3
Siitä illasta ei ole kyllä niin mitään pahaa sanottavaa ja jopa minä jaksoin lähteä baariin ja viihdyin siellä ihan pilkkuun asti, se jos mikä on ennen kuulumatonta.
Nyt tällä hetkellä on jopa entistä haikeampi olo, kun tosi juttu on, ettei tuota porukkaa enää koskaan tule näkemään samalla tavalla, mutta pakko tähän on vaan mukautua.
Mietin pitkään kirjottaisinko tästä, mutta koska tämä toimii päiväkirjanani, niin koen oikeudekseni miettiä myös täällä tätä asiaa.
Niin upea ja hehkutusta ansaitseva entinen työporukkani onkin, niin olen sieltä ja täältä kuullut vähän erikoisia asioita joita eräs työ"kaverini" on minusta ja tästä toisesta pois potkitusta suoltanut.
Tämä kyseinen ihminen suorastaan hekumoi potkuillamme ja tuntuu löytävän aiheesta keskusteltavaa ja juoruttavaa vaikka kenelle. Hän on pohtinut pohtimasta päästyäänkin että mitä kaikkea meissä oli vikana ja mitä kaikkea jätimme tekemättä. Jopa puhdistuksesta on ollut puhetta (mikä on kyllä oikeasti jo aika pöhköä).
Nämä asiat on ihan oikeasti hämmästyttänyt minua ja tehnyt aika surulliseksikin, olen surullinen jopa tämän juoruajan puolesta, sillä on mielen pakko olla aika synkkä, kun jaksaa moisia päivästä toiseen miettiä ja jopa ääneen paasata. Tälle ihmiselle haluan sanoa, että nyt lienee aika jättää jo menneet kaunat ja keskittyä muihin asioihin, tuokin energia kannattaa suunnata vaikka niihin säästö-idoihin töissänne. Jatkossa kyseinen henkilö ei tule näkemään minua kuin asiakkaan roolissa ja etenkin tässä taloustilanteessa ei asiakkaiden mielenpahoittaminen ole järkevää.
Ja hyvä on muistaa että pahansuopaisuus ei kaunista ketään...
Se oli sellainen avautuminen se. Muutenkin pinnani on ollut tässä aika kireällä. Läheisiltäni tulee paljon hyvää tarkoittavia tsemppauksia, neuvoja ja kyselyjä, mutta ne saa minut nyt vain raivon partaalle.
Paljon kysellään olenko selvittänyt sitä ja tätä ja kun en ole, niin tulee itselleni aika saamaton olo.
Virallisesti olen työtön vasta 27.9 ja odottelen tässä työkkärin yhteydenottoa, olen vielä ainenkin niin optimistinen että uskon saavani hyviä neuvoja sieltä oppisopimuksen tai koulun suhteen.
Myös nuo tulevat raha-asiat, en ole selvittänyt paljon tulen saamaan liitolta, tai mistään muualtakaan rahaa. Mielestäni sillä ei tällä hetkellä ole väliä: En itse pysty nyt tuloihini vaikuttamaan yhtään mitenkään ja rahahanat on muutenkin suljettu nyt melkein kokonaan, en tämän enempään vain kykene nyt.
On tässä jotain hyvääkin tiedossa (ja rahan menoa), mullahan on jo 10-vuotiaasta asti ollut koira.
Viimeisin koirani setteri Viivi jouduttiin lopettamaan nyt huhtikuussa vanhuuden takia.
Alkuun tuumailin etten enää koiraa ota, mutta onhan meille nyt chihu tulossa :)
Sain eilen kuvia mahdollisesta koirastani ja eihän tässä muuta voi sanoa kuin että sydän pakahtui. eli koiraa odotellessa.
Tämä aamu on tosiaan mennyt aika pitkäksi mulla, heräsin vasta 9.30 (syytän eilistä huonovointisuutta asiasta) ja siitä sitten sain kammettua itseni lenkille. Nyt vasta istun aamupalan kimpussa.
Mietin että jatkossa voisin laittaa herätyksen joskus kahdeksan aikoihin, ei ole kovin hyvä jos rytmi menee ihan sekaisin tässä tilanteessa.
Oli mulla tuolla lenkkeilessä paljon muutakin mielessä, mutta tietenkin ne on sieltä painunut unohduksiin, joten palataan myöhemmin asiaan.
Hauskaa maanantaita kaikille =)
Tässä vielä kuvaa läksiäisjuhlistamme, laatu on huono, mutta fiilis tärkein ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti