Niin, tänään on tosiaan mun ja toisen töistä pois potkitun ystäväni läksiäiset. Nukuin ihan kamalan huonosti yöllä, kun on jotenkin niin ahdistava ja nostalginen olo.
Asia minkä voin täysin rehellisesti entisestä työstäni sanoa on se, että työkaverini ovat minulle todella tärkeitä ja he ovat ihan varmasti isoin syy siihen, miksi tuossa työssä viisi vuotta viihdyin.
Tietenkin tuo viisi vuotta on pisin aika mitä olen missään työssä ollut, joten tottakai sekin vaikuttaa, mutta muistan jo alussa taloon mennessäni kun mietin, että kuinka paljon työkavereistani pidän ja kuinka hyvin heidän seurassaan viihdyn.
Heille on vuosien varrella tullut purettua ehkä vähän liiankin kanssa ajatuksiani, tuntuu aivan kamalalta että tuollainen ei ole enää mahdollista. Ihan uskomattoman ahdistavalta.
Se tässä nyt onkin päällimmäisenä suruna ollut pari viime päivää, en voi enää mennä töihin ja nähdä työkavereitani (ja joitain asiakkaita).
Vuosien varrella on työkaverit vaihtunut välillä aika tiuhaankin tahtiin, mutta ystäviini on jäänyt talosta poistuneita ihmisiä, joita näen vieläkin, joiden häissä on oltu ja elämän iloissa ja suruissa muutenkin mukana.
Se tässä nyt vähän edes lohduttaa: Tottakai nytkin töistä elämääni jää ihmisiä joita tulen ihan varmasti näkemään jatkossakin ( mutta eihän se nyt siltikään ole sama!!!). Pitää nyt vaan yrittää mukautua tähänkin asiaan.
Uutta mahdollista alaa ja työtä en vielä halua edes miettiä, nekin tulee olemaan niin iso muutos, että parempi keskittyä nyt vaan suremaan menetettyjä työkavereitani.
No sitten siitä tästä illasta, läksiäiset tosiaan järjestetään täällä meillä. Kerrankin on niin, etten ole stressaillut vaatteista, vaan siitä että mahdollisimman moni pääsisi paikalle ja miten ihmiset mahtuu tänne ja kuinka kaikki viihtyisivät mahdollisimman hyvin.
Vaikka meillä on aina aika yleissiistiä, mutta kun järjestän juhlia, niin jotain napsahtaa päässäni ja näen joka paikassa vaan epäkohtia ja sotkua, eli tästä on aika rattoisa aamupäivä tulossa kun puunaan tuolla hikipäässäni...
Myös yksi asia mikä ärsyttää tässä aamussa on se, etten jaksanut lähteä juoksemaan. Muutenkin tämä viikko on ollut aika huono liikkumisien ja terveyden suhteen, maanantaina sain potkut ja join ystäväni kanssa pienet päiväkännit ( ja polttelin sikaria...!!!) Tiistaina heräsin krapulassa ja menin toisen työkaverini kanssa pitsalle, sille päivälle ei liikuntaa. ke, to ja pe oli ne onnettomat aamujuoksulenkit ja tänään ei kai muuta kuin baarissa tanssimista ja siivousta tietenkin.
Ensiviikolla alkaa kyllä sitten jo kunnon kuntoilukin, sitten ei ole enää tekosyitä!!!
Mä alan nyt tältä erää lopetella tätä kirjoitusta, pahoittelen mahdollista tekstin sekavuutta, viime yö oli tosiaan todella huono.
Niin ja tarkoitus on kyllä alkaa lisäillä myös kuvia, kunhan sen jalon taidon tietokoneen kautta opin. Se ja toivottavasti tuleva työni onkin inspiroinut minut menemään sinne kansalaisopiston atk-kurssille... Mutta tottakai niitä kuvia tulee nyt ennen sitä kurssiakin.
Hauskaa päivää kaikille ja tämä lähtee nyt siivoamaan =)
Asia minkä voin täysin rehellisesti entisestä työstäni sanoa on se, että työkaverini ovat minulle todella tärkeitä ja he ovat ihan varmasti isoin syy siihen, miksi tuossa työssä viisi vuotta viihdyin.
Tietenkin tuo viisi vuotta on pisin aika mitä olen missään työssä ollut, joten tottakai sekin vaikuttaa, mutta muistan jo alussa taloon mennessäni kun mietin, että kuinka paljon työkavereistani pidän ja kuinka hyvin heidän seurassaan viihdyn.
Heille on vuosien varrella tullut purettua ehkä vähän liiankin kanssa ajatuksiani, tuntuu aivan kamalalta että tuollainen ei ole enää mahdollista. Ihan uskomattoman ahdistavalta.
Se tässä nyt onkin päällimmäisenä suruna ollut pari viime päivää, en voi enää mennä töihin ja nähdä työkavereitani (ja joitain asiakkaita).
Vuosien varrella on työkaverit vaihtunut välillä aika tiuhaankin tahtiin, mutta ystäviini on jäänyt talosta poistuneita ihmisiä, joita näen vieläkin, joiden häissä on oltu ja elämän iloissa ja suruissa muutenkin mukana.
Se tässä nyt vähän edes lohduttaa: Tottakai nytkin töistä elämääni jää ihmisiä joita tulen ihan varmasti näkemään jatkossakin ( mutta eihän se nyt siltikään ole sama!!!). Pitää nyt vaan yrittää mukautua tähänkin asiaan.
Uutta mahdollista alaa ja työtä en vielä halua edes miettiä, nekin tulee olemaan niin iso muutos, että parempi keskittyä nyt vaan suremaan menetettyjä työkavereitani.
No sitten siitä tästä illasta, läksiäiset tosiaan järjestetään täällä meillä. Kerrankin on niin, etten ole stressaillut vaatteista, vaan siitä että mahdollisimman moni pääsisi paikalle ja miten ihmiset mahtuu tänne ja kuinka kaikki viihtyisivät mahdollisimman hyvin.
Vaikka meillä on aina aika yleissiistiä, mutta kun järjestän juhlia, niin jotain napsahtaa päässäni ja näen joka paikassa vaan epäkohtia ja sotkua, eli tästä on aika rattoisa aamupäivä tulossa kun puunaan tuolla hikipäässäni...
Myös yksi asia mikä ärsyttää tässä aamussa on se, etten jaksanut lähteä juoksemaan. Muutenkin tämä viikko on ollut aika huono liikkumisien ja terveyden suhteen, maanantaina sain potkut ja join ystäväni kanssa pienet päiväkännit ( ja polttelin sikaria...!!!) Tiistaina heräsin krapulassa ja menin toisen työkaverini kanssa pitsalle, sille päivälle ei liikuntaa. ke, to ja pe oli ne onnettomat aamujuoksulenkit ja tänään ei kai muuta kuin baarissa tanssimista ja siivousta tietenkin.
Ensiviikolla alkaa kyllä sitten jo kunnon kuntoilukin, sitten ei ole enää tekosyitä!!!
Mä alan nyt tältä erää lopetella tätä kirjoitusta, pahoittelen mahdollista tekstin sekavuutta, viime yö oli tosiaan todella huono.
Niin ja tarkoitus on kyllä alkaa lisäillä myös kuvia, kunhan sen jalon taidon tietokoneen kautta opin. Se ja toivottavasti tuleva työni onkin inspiroinut minut menemään sinne kansalaisopiston atk-kurssille... Mutta tottakai niitä kuvia tulee nyt ennen sitä kurssiakin.
Hauskaa päivää kaikille ja tämä lähtee nyt siivoamaan =)
Tervetuloa joukkoon! Sain ensimmäisen oman alan työpaikan pari vuotta sitten. Olin siellä 1.5 v määräaikaisena ja sitten pesti loppui. Uudistuksen myötä ei saanut palkata enää uutta väkeä. Vaikka tarve olisi kova. Huomasin heti sinne mennessä miten viisasta ja erilaista porukkaa siellä oli. Olin kuopus vain toinen alle 30 v ja hänkin täytti mun aikana 30. Ite olin silloin 22. Sain todella ihanat läksiäiset sellasia ei monille järkätä mutta syy oli se että työ loppui vappuna jolloin henkilökunnalle pidettiin vappulounas ja juhla. Minä ja monet muut itkettiin siellä aivan tolkuttomasti ja jälkikäteen mietin miten.hieno hetki se oli sillä olin tuntenut nämä ihmiset vasta 9kk. Sain lahjaksi ison lahjakortin marimekolta, mariskoolin ja kivi tuikun. Pari kk tosta pääsin takaisin sinne muutamaksi kuukaudeksi jolloin taas pidettiin pienimuotoinen muistaminen. Tämän jälkeen pääsin 13 kuukaudeksi taas töihin joka oli aivan eri päästä kun tämä. Vihasin koko vuotta ja vihaan tätäkin vuotta sillä olen ollut 1.1.15 asti työtön. Onneksi olen onnekas ja asumiskustannukset ovat pienet ja vuokraa ei ole pakko maksaa jos oikeesti tiukkaa tekee. Mutta kyllä tämä vähän ottaa nuppiin. Mutta koen olevani todella onnellinen tästä ensimmäisestä paikasta ja miten ihanaa siellä oli, epäilen etten enää ikinä tule pääsemään samanlaiseen paikkaan sillä nyt tiedän jo työelämän oikut ja työyhteisön kateuden mahdollisesti. Täytyy myös olla kiitollinen viime vuodesta koska opin silloin pistämään vastaan kun tuntuu siltä että kohdellaan. Huonosti jne. Tiedän monia jotka eivät vielä 50 vuotiainakaan uskalla sanoa vastaan esimiehelle. Tällainen vuodatus :D
VastaaPoistaKiitos sulle tosi paljon kommentistasi, se oli mun eka virallinen tänne ja ihanaa että se oli järkevä, eikä tyyliin "mene töihin luuseri", tms ;)
PoistaMä tiedänkin sut, ollaan monessa samassa faceryhmässä (pitää niistäkin muistaa tehdä kirjoitus, niin on ajatukset muuttunut kaiken suhteen).
Siinäpä se, odotan tosiaan vähän myös kauhulla tätä iltaa, itku on ihan varmasti herkässä =(
Mä tuota työttömyyttä olen nyt tietenkin paljon mitettinyt, että jos se vaikka jatkuisikin pitkään, niin kuinka onnistuisi pitämään elämän mielekkäänä ja järkevänä. Pidin entisessä työssäni myös pitkiä omia, palkattomia lomia ja se tekemätön aika ei tuntunut tylsältä, vaikka ei ihmeempiä olisi tehnytkään, mutta nyt vaikka onkin vasta viikko mennyt ja tekemistä on ollut, niin silti on aika hukassa, tuntuu tylsältä ja välillä vähän arvottomaltakin :( Ihan varmasti jos tämä tilanne olisi jatkuva, niin varmasti vaikuttaa omaan ihmisyyteen.
Vielä itse olen tosi optimistinen ja suunnitelmat on kovat, toivottavasti osa edes toteutuu, niin pää pysyy kasassa.
Tiedän myös juuri tästä edellisestä työpaikasta myös tuon, miltä tuntuu kun kohdellaan asiattomasti ja mitä käy kun pitää puoliaan (näistäkin asioista varmaan joskus tulee jotain pohdintaa, mutta vielä ei aika ole oikea).. Ne on vaikeita asioita, mutta mun mielestä on tärkeintä että ei ihan kaikkeen älyttömyyteen alistu ja voi kunnioittaa itseään :)
Toivottavasti sunkin työnäkymät paranee, kyllä se niin on että oikeasti varmaan aika harva ihminen työttömyydestä nauttii.
Niinpä. Oikeastaan koska tämä kesä ei ole ollut kummoinen ja sää huono niin on tylsyys iskenyt ja se että mitähän muut ajattelee, suurin osa lähipiiristä ei ole kokenut näin pitkää työttömyyttä. Pääsin jo irti tästä ajattelusta että mitä muut ajattelee mutta kun tekemistä on ollut vähän niin eihän tässä ole mitään muuta kun aikaa miettiä kaikkea. Lisäksi mieltä painaa myös se etten ole jatkuvien hakujen kautta päässyt vieläkään kouluun ja nyt tein paljon työtä sen eteen että pääsen ja laskin jo vähän sen varaan niin sitten kävikin niin etten päässyt.... Syksyllä alkaa hiillostus työkkärin puolelta ja sitä koitin välttää. Onneksi viikoittain tulee paikkoja joihin voi hakea töihin. Mutta kun vielä tärppäis!! vähän kauhulla odotan tuota syystalvea jos töitä ei vaan löydy että miten mustaksi mieli muuttuu ja mistä sen ilon sitten löytää.
PoistaOnpa virkistävää keskustella asiasta jonkun kanssa joka on samassa tilanteessa ja vielä sellainen henkilö jonka rahat ovat ennen riittäneet merkkilaukkuihin yms. En nyt sano että valittaisin kun yhyy ei ole varaa ostaa luiskaa mutta koska se on melkein kuin harrastus niin on se ikävää katsella kun muut haalivat itselleen mitä ihaninpia laukkuja. Saati matkustelu. Viime vuonna kävin kolmesti reissussa, nyt en yhtään. Mutta joo, välillä havahdun siihen että onhan mulla asiat hyvin verrattuna muihin vielä huonommassa jamassa olevaan. Tämä on niin kakspiippunen juttu ettei tätä oikein osaa selittää ilman että joku suuttuu :D
No mä ymmärrän sua ihan täydellisesti kaikessa mitä kirjoitat!! Mullakin väen väkisin välillä hiipii mieleen että mitähän muut ajattelee ja tätä blogiakin mietin että voiko tätä pitää, kun aihe on näin "nolo" ja ihan erilainen minä mua on totuttu näkemään...!
PoistaMä muuten, taisi olla viime viikolla; jossain ryhmässä näin, kun joku nainen myi Vuittoniaan ja osamaksuna olisi käynyt myös merkitön laukku. Joku tarjosi toista Vuittonia vaihdossa, mutta tämä nainen ei huolinut sitä, kun halusi siirtyä merkittömään elämään.
Mä jäin miettimään sitä asiaa ja mulla kävi silloin mielessä miten fiksulta se nainen kuulosti ja sellaiselta "seesteiseltä". Mä nyt en tiedä mitä tässä yritän selittää, mutta tällä hetkellä jotenkin toi törsäys laukkuihin, tms. tuntuu niin älyttömältä ja stressaavalta. Tässäkin mulla mieli ihan varmasti muuttuu, mutta tällä hetkellä olen iloinen ettei tarvii hädissään etsiä ja katsella uusia laukkuja.
Laukut ne on mullekin rakas harrastus, mutta nyt on ihan kiva että elämässä on muutakin, vaikka se jokin onkin työttömyys, mutta uskon että se kasvattaa mua aika paljon.
Tosi ikävää ettet päässyt kouluun, noi pettymykset on varmasti vaikeita käsitellä ja niin kun tässä itseänikin olen niihin valmistanut, niin tiedän että varmasti tosi vaikeita juttuja on edessä.
Ja toi just että onhan asiat meillä hyvin, niin on, mutta onhan ne ollut paremminkin. Mäkään en ihan kamalasti uskalla valitella mitään, kun asiat on kuitenkin hyvin ja jollain paljon huonommin, mutta kun on tottunut siihen elämään että sulla on töitä ja varma tulon lähde.
Nämä tosissaan on kaksipiippuisia juttuja ja vaikeita ja niin nolo kuin tämä blogin aihe onkin, niin mua auttaa tosi paljon tämä kirjoittaminen ja se, että joku sun kaltainen ihminen kommentoi, kiitos siis sulle :)
Olen tuo raitasukka nimimerkki instassa :)
VastaaPoista